keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Mitä Trumpin valinta merkitsee Suomelle?



Trump on osoittautunut Venäjän tukemaksi hallitsijaksi USA:ssa

Ehkä tältä pohjalta kannattaa miettiä seuraavia seikkoja Suomenkin tulevaisuuden varalle:

1)      onko mahdollista olettaa, että sukulaisilleen yritystoimintansa siirtänyt presidentti ei vaikuttaisi sukulaisilleen siirtämien yritysten liiketoimintaan? Tuleeko tämä siirto edes todellisuudessa koskaan tapahtumaan?
2)      mistä muusta syystä Trump olisi valinnut Venäläismyönteisen ulkoministerin rinnalleen hoitamaan Venäjäsuhteitaan? (http://yle.fi/uutiset/3-9348405) Trump ei ole antanut itsestään kovinkaan rehellistä,  ”isänmaalleen uhrautuvaa” valtiomieskuvaa. Hänen sanontansa ”Amerikka ensin” vaikuttaisi kuuluvan pikemminkin ”business ensin”.
3)      tästä seuraa yksinkertaistettuna kysymys, miksi Venäjä olisi Trumpille tärkeä muuten kuin business-kumppanina? Tunnetusti Trumpilla on liiketoimintaa Venäjällä, samoin hänen ulkoministeriehdokkaallaan.
4)      onko kukaan tullut ajatelleeksi, että Trumpin ja Rex Tillersonin liiketoimintaa Venäjällä voidaan käyttää USA:n kiristämiseen, erilaisissa kansainvälisissä sopimuksissa, valtion vaikuttavissa rooleissa olevien miesten omien taloudellisten vaikuttimien kautta. Tämä kuvio näyttää ainakin maallikon silmissä mahdolliselta ja erittäin vaaralliselta USA:n riippumattomuuden kannalta. ”Vapaa maa” on viemässä itseään johtajansa kautta Venäjän sanelupolitiikkaan. Tämä lienee ollut juuri Putinin "tuen" tarkoitus.
5)      EU:lla on hyvin vähäinen merkitys ja Suomella ei ole Trumpille mitään merkitystä, jollei sitten etupiirijaossa Suomea siirretä Trumpin listoilla suoraan Venäjälle (taidamme jo olla siellä). Baltiaa Trump on jo ollut poistamassa Naton / USA:n puolustuspiiristä. http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002911943.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti