perjantai 4. marraskuuta 2016

Tuloerot jatkavat kasvuaan Suomessa



Suomen kuvalehti 44/2016 kirjoitti Matti Tuomalan haastattelemana tuloerojen repeämästä Suomessa.

Kiky-sopimus ja perintöverotusuudistus on osa tulonsiirtopumpuista vähäosaisilta rikkaille.
Artikkeli kertoo myös talouskasvun aikaisesta tulosiirtymästä, eli kun otettavaa on, sekin otetaan. Vuosien 1993-2000 aikana  viidesosa talouskasvusta ohjattiin parempiosaiselle väestönosalle (1% kansasta). Suuri osa tulonsiirrosta kulkee verokikkailuteitä. Jos duunarilla ja johtajalla on sama palkka, johtajalle jää käteen enemmän. Jos kysyt johtajalta miksi näin, vastaus on suurin piirtein ”vain tyhmä maksaa veroja”. Vastauksen pitäisi kuulua ”rehellinen kansalainen maksaa veroja”. Yhteiskunta on yhteinen yritys jossa kaikki ovat jakamassa palvelujen kakkua mutta vain osa maksaa kakun.

Tämä osoittaa jälleen kerran, kuinka hyvätuloinen kansanosa osallistuu lamatalkoisiin.
Käytännössä homma tapahtuu mm. laman aikana konseptilla; duunareita potkitaan ulos firmoista sen minkä kenkä kestää, kiristetään työtahtia ja kahmitaan tuotot omaan taskuun. Pahimmillaan saatu tuotto muilutetaan ulos maasta veroparatiisiin. Koko ajan muistetaan marista julkisuudessa, kuinka kallista työvoima Suomessa on ja kuinka työvaltainen teollisuus on vietävä Kiinaan tai muualle.

Ei kuulosta terveeltä mutta näinhän tuo ihmisen ahneus toimii. Oikeisto on saanut kenkänsä hallitusvallan ovenväliin ja se puristelee nyt kaiken irti Suomen työväestöstä.
Surullisinta asiassa on, että kehnopalkkaiset toimihenkilöt kannattavat oikeistoa. Ei tuo hyvätuloinen 1% kansasta saisi millään ilveellä äänestettyä yksin itseään valtaan. Se ostaa äänensä mainonnalla (katteettomilla lupauksilla ja puolitotuuksilla) ja söpöillä julkkisehdokkailla.

Äänestäkää työläiset vaan jatkossakin oikeisto-keskusta hallituksia valtaan. Kansa saa juuri sellaiset päättäjät kun se ansaitsee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti