sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Kittilän kunnanhallituksen hyvävelioikeudenkäynti


Suomen Kuvalehdessä 27/2019, Olli Mäenpää kertoo, mistä Kittilän kunnanvaltuuston vapauttavassa, Lapin käräjäoikeuden päätöksessä, on kyse.

Helsingin yliopiston emeritus professori Olli Mäenpää: ”Mäenpään mielestä on selvää, ettei tällainen tuomio voi jäädä lainvoimaiskeksi.  Mäenpää sanookin, että  alusta alkaen oikeudenkäynti olisi pitänyt järjestää  Oulussa, tai vieläkin etelämpänä. ’Että saataisiin objektiivisempaa näkökulma asioiden käsittelyyn’. Jos tällainen tuomio ja oikeudenkäyntitapa yleistyy, alamme mennä pikkuhiljaa Unkarin tielle. Näin oikeusvaltion perusta murenee. Tällä tuomiolla virkavastuulta putoaa pohja ja hallintomme kruununjalokivi, ’hyvän hallinnon vaatimus’ menettää merkityksensä.

Olli Mäenpään kommentti on asiallinen ja perustuu hänen ammatilliseen tietämykseensä ja kokemukseensa mutta jos luemme suomalaisia oikeudenkäyntiperiaatteita, raastuvanoikeudesta oikeusvalvontaan ja oikeusministeriöön saakka, olemme edenneet jo pitkälle Unkarin tietä. Olisi korkein aika kääntää tämä kurssi.  Vain julkinen paine voi sen tehdä. Suomalaiset poliitikot ja oikeuslaitos, ovat saattaneet itsensä sellaiseen liemeen, etteivät he pysty siitä irtautumaan ilman pakotteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti