tiistai 27. huhtikuuta 2021

Kaavoittajan paniikkinomainen rakennetun ympäristön tuhoaminen

Millä perusteella esitän tällaisen väitteen?

Helsingin Laajasalossa (toki muuallakin Helsingissä) on ollut useita vuosia (koko Vapaavuoren "hallitusajan") vallalla todellinen rakennuskiima. Joka niemeen, notkoon ja saarelmaan on piirretty mahdollisimman paljon kerrosneliöitä joihin jokaiseen haetaan vielä lisäneliöitä jälkikäteen, ohi kaavan ja kalliita joukkoliikennehankkeita on perustettu ja menossa ympäri kaupunkia. Ihan jatkuvaksi haitaksi asti.
Vihreiden joukkoliikenne ja Kokoomuksen raiteidenvarsiasuntojen arvonnousu, kulkevat käsikädessä, kuin Hannu ja Kerttu.
Vapaavuoren julkinen kanta on ollut, että Helsinkiin muuttaa tasan niin paljon asukkaita, kun asuntoja rakennetaan. Onko tämä aivan loppuun asti ajateltua asuntopolitiikkaa?

Onneksi rakennusneliöpiiskuri Vapaavuori siirtyi Olympiakomiteaan.
Onko Vapaavuori ainut syyllinen? Ei toki. Onhan hänellä ollut kuuliainen Sini-vihreä kaupunginsuunnittelulautakunta tukenaan ja työrukkasenaan, likaisentyön tekijänä.
Toivon mukaan asukkaat muistavat tämän kunnallisvaaleissa.

Kun kysyin kaavoittajan edustajalta, mistä moinen "ylikaavoittaminen" kaavoitusosastolla johtuu, sain vastaukseksi, että: "poliitikot painostavat". Kaavoittajalla oli jopa piiskaraha, kaavoitetusta kerrosneliöistä per vuosi. Pöyristyttävää. Vertailun vuoksi, voisiko yhtä "viisaasti" antaa kirurgeille piiskarahaa vuodessa suoritetujen leikkaushaavametrien mukaan? Laadulla ei niin väliä ja liiallinen ajattelu ja moraali tulee unohtaa.

Kysyisinkin nyt Vapaavuorelta: "Entä ne asukkaat"? Ne jotka joskus teidät pormestarin pallille saattelivat. Mitä luulet heidän ajattelevan nyt, kun kaupunkimme viheralueet alkavat peittyä betonibunkkereiden alle? Ehkä siirto Olympiakomiteaan saapui kreivin aikaan (kokoomuhenkisesti ilmaisuna).

Ja sitten Helsingin häpeätahrat esiin. Vetovoimatutkimuksessa vertailtiin Suomen 10 suurinta kaupunkia. Helsinki putosi viimeiseksi. Kenties se oli yksi syy Vapaavuoren siirtymiseen muihin hommiin. Eikö pelkkä betoni mennytkään Helsingin asukkaille kaupaksi?
https://t-media.fi/tampere-on-suomen-vetovoimaisin-kaupunki/

Huomata sopii, että Laajasalo on ollut vuosikymmenet, pientalovaltainen. Nykyisin asuinalueet ovat noin 50/50 omakotiasntojen ja kerrostaloasuntojen suhteen. Puutalokaupunginosaksi sitä ei kenties ole tarvetta rakentaa mutta viihtyisän rakentamisen aiheesta, löytyy ajatuksia antava kotimainen tutkimus:
https://www.vasek.fi/assets/Files/Rakentamisen-tietopankki/Aluerakentamisen-uudet-energiaratkaisut/Risto-Suikkari.pdf

Ympäristöviihtyisyyden merkityksestä asukkaiden hyvinvoinnille, on kirjoitettu runsaasti kirjallisuutta ja tehty luotettavaa tutkimusta.
Helsingin kaavoituslautakunnan edustajat voisivat tutustua aiheeseen ja jakaa kirjallisuutta myös kaavaosastolleen, korostaen samalla, että kaavaprosessit on suoritettava laillisuusperiaatteiden mukaan, siitäkin huolimatta, että HHO ja KHO, sekä oikeusasiamies heidän laittomuuksiaan ansiokkaasti, laillisiksi selittelevät:

Julkaisuja asuinympäristön viihtyisyyttä perustelevasta aiheesta. Montako neliötä viheralueita todella riittää per asukas? Montako sataa metriä saa olla lähimpään ulkoilualueeseen? Mitä tapahtuu, kun asukastiheys kasvaa yli "pohjoismaisen" sietorajan?:
How to study public life, Jan Gehl & Birgitte Svarre, Island Press, 2013“.
Happy City: Transforming Our Lives Through Urban Design, Charles Montgomery, Penquin Books, 2014
Handbook of Environmental Psychology and Quality of Life Research, Ghozlane Fleury-bahi, Enric Pol, Oscar Navarro, 2016

Yksi käytännön esimerkki rakennuttajien ja kaavoitusosaston saumattomasta yhteistyöstä:
https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2021/03/tassa-esimerkki-kaavoitus-rakennuttaja.html

Esimerkkejä kaavan jatkuvasta ylityskäytännöstä löyttyy (Hakija Helsingin kaupunki Asuntotuotanto perustettavan yhtiön lukuun, eli kaupunki haki grynderille. Loistavaa palvelua):
https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2021-002080/

Tästä seuraavasta ylikaavasta on valitettu korkeinta hallinto-oikeutta myöten mutta kaavaylitys jäi voimaan, kun asiasta oli kerran jo ehditty kavereiden kanssa ennakolta sopia. Oikeusasiamieskään ei vaivaudu tutkimaan virkamiesten virheellistä toimintamallia (jota on toteutettu pitkään, eri kaavoissa ja vaiheissa):
https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2021/04/oikeusasiames-on-virkamiesten.html



maanantai 12. huhtikuuta 2021

Oikeusasiames on virkamiesten laittomuuksien puolustaja

Jos luulit, että oikeusasiamies on kansalaisten turva virkamiesten omavaltaisuuksia vastaan,
niin erehdyit pahemman kerran. Helsingin  hallinto-oikeus, eikä Korkein hallinto-oikeus,
eivät puuttuneet virkamiesten tekojen lainvastaisuuksiin eli Helsingin kaupunginvaltuuston
siunaama päätös kaavamuutoksesta jäi voimaan, vaikka päätösprosessissa oli useimmissa
kohtaa oikaistu laillisuuden tieltä.Vaikka kyseisten oikeusistuimien asia ei ole puuttua itse
virkavirheisiin, olisi voinut uskoa, että virkavirheiden avulla aikaansaatu päätös,
olisi ollut laiton.

Valitin virkamiesten toimintatavoista oikeusasiamiehelle kolme kertaa. Ensin prosessin
ensimmäisessä päätösvaiheessa, jolloin kaavamuutos oli hyväksytty Helsingin
ympäristösuunnittelulautakunnassa. Oikeusasiamiehen mukaan he eivät voineet puuttua
asiaan, koska prosessi oli "keskeneräinen". Virkavirheet oli jo siinä vaiheessa tosin tehty.
Miksi virheisiin ei siis olisi voinut puuttua? Vain siksi, että tapaus yritettiin
"vanhentaa" valituskelvottomaksi.

Toinen vaihe oli, kun kaavapäätös hyväksyttiin kaupunginhallituksessa (poliittisesti sama
kokoonpano kuin kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Osin jopa samoja henkilöitä).
Sekään ei riittänyt oikeusasiamiehelle. Vielä oli HHO ja KHO läpikäymättä,
koska päätökseen
oli saatavissa muutos hallinto-oikeuksissa.

(jos ette tienneet, KHO veloittaa jopa valitusluvan kieltävästä päätöksestä. Mielenkiintoinen
ansaintatapa sekin).
Siis rahalla voi oikeusasiamiehen mukaan saada oikeutta, vaikka se on
vain toiveajattelua. Tuon taloudellisen menetyksen on määrä karistella pois turhat valittajat
joten näin kannatti oikeusasiamiehen toimia, moraalisesti kysenalaisella tavalla. Myös edelleen,
pyrittiin vanhentamaan tapaus valituskelvottomaksi MUTTA siinä ei onnistuttu, vaikka
oikeusasiamiehen asiattomassa päätöksessä niin väitetään. Hänelle oli tapahtunut laskuvirhe.

Kun nuo oikeusasteet maksuineen oli käyty läpi
oikeusasiamies "käsitteli" valitukseni.
Alta voitte lukea, millä laadulla ja kuinka ontuvilla perusteilla.


-------------------------------SAATEKIRJE----------------------------------

Hyvä Oikeusasiamies tai hänen edustajansa

Tutustukaa omaan päätökseenne ja minun kommentteihini siihen (LIITE).

Olette ottaneet kantaa valitukseeni useilta kohtaa väärin perustein.

Toivon, että luette valituksen uudelleen peilaten punaisella maalattuihin kommentteihin ja vastaatte, ne huomioiden, valitukseeni uudelleen.
Mm. valitusaika ei ole mennyt umpeen. Pääosa virheellisestä prosessista on tapahtunut tuon "Kohtuuhintainen kerrostalo" kilpailun jäkeen (joka siis sekin oli erittäin arveluttavasti toteutettu). Itse kaavaprosessi tapahtui sen jälkeen, koska kilpailuratkaisu ylitti liikaa kaavoitetun rakennusoikeuden.

Kiitos; Hannu Kuukkanen

-----------------------LIITE---KOMMENTOITU PÄÄTÖS------------------------ 

KOMMENTOIN VASTAUSTANNE TEKSTINNE LOMASSA PUNAISELLA MERKITTYNÄ
OLEN MERKANNUT PUOLILIHAVALLA TEIDÄN VASTAUKSENNEN KOHDAT, JOITA KOMMENTOIN

OIKEUSASIAMIEHEN VASTAUS

7.4.2021 EOAK/1978/2021 

Viite: 18.3.2021 vireille tullut kantelu

ASIA: Asemakaavan muutos

Pyysitte tutkimaan Helsingin kaupungin menettelyä Gunillantien ja

Reiherintien kulman asemakaavan muutosta koskevassa asiassa.

Käsityksenne mukaan kaavoituksessa on tapahtunut prosessivirheitä

sekä useiden lainkohtien huomiotta jättämistä.

Asianne esiteltiin apulaisoikeusasiamiehen sijaiselle Mikko Sarjalle.

Hänen pyynnöstään ilmoitan Teille seuraavan.

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (197/2002) 3 §:n 1

momentin mukaan oikeusasiamies tutkii kantelun, jos sen kohteena

oleva asia kuuluu hänen laillisuusvalvontaansa ja on aihetta epäillä,

että valvottava on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa

täyttämättä taikka jos oikeusasiamies muusta syystä katsoo siihen

olevan aihetta.

Palasitte asiaan, johon oikeusasiamiehen kansliasta on vastattu

13.5.2020 (EOAK/2954/2019), jolloin muutoksenhakuprosessi kaavan

hyväksymistä koskevaan päätökseen oli vielä kesken Helsingin hallinto-

oikeudessa. (huomatkaa itse kirjoittamanne toteamus käsittelyn keskeneräisyydestä. Myöhempi vastauksenne on epälooginen. Palaan tarkemmin aiheeseen myöhemmin)

Helsingin hallinto-oikeus on päätöksellään 27.5.2020 (20/0471/1) tutkinut

asemakaavamuutoksen lainmukaisuuden mm. niillä kantelussanne

esitetyillä perusteilla, jotka liittyvät yleiskaavan ohjausvaikutukseen,

suunnittelukilpailun käyttöön ja vuorovaikutusmenettelyyn. Apulaisoikeusasiamiehen

sijainen totesi, että oikeusasiamies ei voi muuttaa

tai kumota viranomaisten tai tuomioistuinten ratkaisuja. (tällaista en ole pyytänyt. Lukekaa kanteluni uudelleen huolella)

Asemakaavan sisältöä, kuten räystäskorkeutta ja rakentamisen kerroslukua

koskevan asian osalta apulaisoikeusasiamiehen sijainen to-

ss 2 / 2

tesi, että oikeusasiamiehen tehtäviin ei kuulu arvioida viranomaisten

tekemien ratkaisujen sisältöä vaan viranomaisten menettelyä. (viranomaisen laitonta menettelyä on tarkoituksellinen ja jatkuva harhaanjohtaminen. Lukekaa perusteluni ajatuksella. Kaavoitusprosessissa, sekä kaupunginhallituksen päätöksessä ei ole noudatettu hallintolain 6 §:ää.)

Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain mukaan yli kaksi vuotta

vanhaa asiaa ei tutkita, ellei siihen ole erityistä syytä. Helsingin

yleiskaava 2016 on tullut voimaan joulukuussa 2018 (en ole kannellut yleiskaavasta mutta olen kannellut kaavoittajan vetoamisesta yleiskaavaan, joka ei pysty esittämään alueiden tarkkoja rajauksia kartalla. KORKEIN HALLINTO-OIKEUS ON EPÄMÄÄRÄISEN YLEISKAAVAN HYVÄKSYNYT, sille ei kukaan enää voi mitään MUTTA, kaupungin kaavoitus voisi jättää vetoamasta luokattomaan kaavaansa. Se ei voi esittää oikeasti mitään sitovaa, koska karttapohja on puutteellinen ja tarkkuus olematon)  ja Kohtuuhintainen

kerrostalo -suunnittelukilpailu on vuodelta 2016. (TÄHÄN VUOSILUKUUN VETOAMINEN ON VIRHEELLINEN. Kohtuuhintainen kerrostalo-projektin muutettu kaava (josta valitettiin) päättyi vasta 2019 kaupunginvaltuuston kokouksessa hyväksymiseen.
Sen jälkeen prosessi jatkui valituksella HHOn ja KHOn. Prosessi päättyi vasta korkeimman hallinto-oikeuden päätökseen, kuten itse totesitte edellisessä vastauksessanne. Alla lainaus edellisestä päätöksestänne).

Kyseessä on Helsingin kaupungissa vireillä oleva asemakaavan muutos.

Kaupunginhallitus on 15.4.2019 päättänyt esittää muutosehdotuksen

hyväkymistä kaupunginvaltuustolle, joka päättää asiasta. Oikeusasiamies

ei yleensä puutu toimivaltaisessa viranomaisessa vireillä

olevaan asiaan eikä asiaan, johon voi hakea vielä muutosta.”

(Älkää muutelko asioita ja perusteitanne vastaus vastaukselta, vaan tutkikaa teille asetetun tehtävänkuvauksen mukaan kaupungin viranomaisten prosessin aikana tekemät virheet asiallisesti).

Näihin prosesseihin liittyvistä menettelyvirheistä, joista kantelette, on kulunut yli kaksi vuotta (kaavan hyväksymisestä EI ole kulunut kahta vuotta), eikä kantelunne tutkimiseen ole ilmennyt laissa tarkoitettua erityistä syytä. (lain vastaiset menettelytavat eivät siis oikeusasiamiehen tulkinnan mukaan ole ”erityisiä syitä”? Miten oikeuslaitoksen edustaja voi ajatella näin?)

(Gunillantien-Reiherintien kulman kaavoitusprosessi päättyi vasta 24.4.2019. Kaupunkiympäristölautakunnan ja sen jälkeen kaupunginvaltuuston hyväksyntään. Tämä valitus on pantu vireille 18.3.2021. Päätökset Hallinto-oikeus 27.5.2020 ja KHO 28.1.2021)
”Kaavan nimi:"Gunillantien ja Reiherintien kulma". Laatija:Helsingin kaupungin asemakaavoituspalvelu Vireilletulosta ilmoittaminen: 12.12.2017 Nähtävilläolo (MRL 65 §): 21.9.22.10.2018 Kaupunkiympäristölautakunta: 5.3.2019 Hyväksyminen: kaupunginvaltuusto, 24.4.2019, Voimaantulo: 24.4.2019.”

Hallintotuomioistuimien antamien päätösten maksullisuudesta apulaisoikeusasiamiehen…

(tässä loppuosassa ei ole huomautettavaa)

Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Susanna Wähä

Asiakirja on hyväksytty sähköisesti asianhallintajärjestelmässä.

 

 

Ystävällisesti:

Hannu Kuukkanen

(osoite on Reiherintien-Gunillantien kulman naapuri) 

------------------------------------LOPPU--------------------------------------

Tämä oikeusasiamiehen tuleva päätös tulee kertomaan, kenen puolella oikeusasiamies
todella on. Lain, vaiko kaupunkimme laittomien menettelytapojen.

Kannattaa pistää muistiin oikeusasiamiehen käsittelyn allekirjoittanut,
oikeusasiamiehen sijainen.

Jos vastaava menettely toistuu, on syytä valittaa itse oikeusasiamiehen
huolimattomasta toiminasta.
Nyt odottelen seuraava päätöstä mielenkiinnolla.

(Sellaista ei koskaan saapunut. Olisi ollut todella mielenkiintoista kuulla millaisin kimurteluin tällä kertaa vikavirheet ohitetaan. Oikeusasiamiehen tehtävänä on ilmeisesti keksiä tavat hylätä kaikki mahdolliset valitukset. Tällä ketaa päätöksen kirjoitti todella onneton virkamies, jonka huolimattomia vastauksia olisi syytä tutkituttaa edelleen oikeuskanslerilla)

torstai 1. huhtikuuta 2021

Laittoman uhkauksen syyteoikeus

Arvoisa pääministeri Sanna Marin (avoin kirje)

Toivottavasti pystytte kumoamaan mediassa liikkuvan mielipiteen sananvapautta kaventavasta hallituksen lakihankkeesta. Mieluummin kumoamaan koko lakihankkeen.

"Laittoman uhkauksen syyteoikeus" vaikuttaa verkkomedian vaientamishankkeelta.
Muu julkismedia on onnistuttu vaientamaan poliittisin ja taloudellisin keinoin.
Virkamiehiä ja heidän menetelmiään, ei saisi tämän jälkeen arvostella edes verkkomediassa?

"Laittoman uhkauksen syyteoikeus"? Koska katsotaan toteutuneeksi uhkaus?
Koska katsontaan toteutuneeksi "laiton uhkaus"? Missä kulkee raja? Nykyisten oikeuskäytäntöjen mukaan tuomarin laaja harkintavalta tulee venyttämään rajaa kattamaan kaiken virkamiehen arvostelun. Tämän jälkeen jokainen virkamies voi nostaa kanteen, jokaisesta hänen toimintaansa arvostelleen kansalaisen verkkokirjoituksesta.

Informaatio- ja teknologiaoikeuden professori, oikeustieteen dosentti
Jukka Kemppinen kirjoittaa blogissaan:
"Saako tuomioistuinta ja sen tuomiota arvostella? Kyllä saa. Tuomiota saa myös väittää vääräksi. Vankiloissa on tälläkin hetkellä edustava valikoima ihmisiä, jotka on tuomittu väärin. Omasta mielestään." (ja lainkin mukaan)

Eikö olisi viisaampaa valita puolueettomasti ja kouluttaa virkamiehet kansan lainkuuliaisiksi palvelijoiksi? Minkäänlaisia moitteita ei tarvitsisi kuunnella, lukea ei haastaa, syyttää eikä tuomita. Nyt asiat ovat menneet siihen suuntaan, että merkittävät virkapaikat täytetään poliittisin perustein, poliittisille puolueille uskollisilla henkilöillä. Sopivuus on ohittanut pätevyyden ja moraaliset arvot. Velkaa-velkaa - periaatteen mukaan tuo virkapaikka maksetaan sitten takaisin hyvävelipalveluksella.

https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/LATI/Sivut/laittoman-uhkauksen-syyteoikeus.aspx

EDUSKUNNAN SIVULTA POIMITUT LEIKKEET JA KOMMENTIT:

"Oikeusministeriössä on vireillä hanke laittoman uhkauksen säätämisestä virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. Ehdotus koskee tilanteita, joissa uhkaus kohdistuu henkilöön hänen työtehtäviensä tai julkisen luottamustehtävänsä vuoksi silloin, kun uhkauksen esittäjä ei kuulu kyseisen työpaikan henkilöstöön."

Tällä lailla ei missään tapauksessa turvata sananvapautta. Tämä lain tarkoitus on antaa nimenomaan oikeus haastaa verkkokirjoittaja oikeuteen, jos hän on virkamiehen mielestä loukannut tämän menettelytapoja eli kunniaa. Myös muun median sananvapaus voidaan torpata tällä lailla.
"Uhkaus" on tuomarin laajalla harkintavallalla tulkittavissa miten tahansa.

"Hanke liittyy pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaan, jonka eräänä tavoitteena on turvata resurssit ja osaaminen sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä uhkaavan järjestelmällisen häirinnän, uhkailun ja maalittamisen torjunnassa ja selvittämisessä, sekä edistää syrjintä- ja viharikostilanteen systemaattista seurantaa."

Tällä lakihankkeella Sanna Marin ja SDP hukuttaa vuoren varmasti kannatuksensa kaikkien ajattelevien äänestäjien joukossa. Herätkää, olemme Unkarin tiellä.

"Virkamiehiin, julkisuudessa toimiviin henkilöihin ja työntekijöihin kohdistuva häirintä on lisääntyvä ilmiö erityisesti sosiaalisessa mediassa. Hallitusohjelman aihetta koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi on käynnistetty myös muita hankkeita kuin tässä käsiteltävä hanke laittoman uhkauksen säätämisestä virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi."

Kannattaa muutamaankin kertaan miettiä mitä seuraamuksia lailla ja muilla sananvapautta kaventavilla hankkeilla tulee olemaan. Onko Suomi tämän jälkeen sananvapauden kehitysmaa?


Hannu Kuukkanen
hannu.kuukkanen@elisanet.fi
358407206432
-----------------------

Kannattaa rinnastaa tämä virkamiesten ja poliitikkojen suojelu rakenteellisen korruption suojeluun, jonka suitsiminen ei vaikuta kiinnostavan päättäjiä.

Tämä laki ei etene, rahamaailman (rakennusfirmat ensimmäisinä) ja poliitikkojen (kunnallispäättäjät eritotetn) vastustuksen vuoksi:
https://oikeusministerio.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-259-586-7
"Oikeusministeriö lähetti jo 31.5.2016 -  61 viranomaiselle, yhteisölle ja asiantuntijalle lausuntopyynnön luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lahjontaa koskevaan Euroopan neuvoston rikosoikeudelliseen yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä ja laiksi rikoslain muuttamisesta. Esitysluonnos sisälsi vaikutusvallan kauppaamisrikosta koskevan sääntelyehdotuksen." Esitystä puolsi enemmistö lausujista mutta ilmeisesti "rahakkaampi" vähemmistö sai kaadettua ehdotuksen.

On nurinkurista, että OM on miehitetty ja johdettu poliittisin perustein. Oikeusvalvonta ei valvo kansalaisen oikeuksia vaan suojelee vilpillisin ja jopa lainvastaisin keinoin toimivaa, pääosin poliittisin perustein valittua virkamieskuntaa ja erityisesti sen toiminnasta vastuullista johtoporrasta.
https://oikeusministerio.fi/korruptio

Miksi Suomen lakiin ei saada lisäystä GRECON vaatimaan (vuodesta 2002 alkaen) vaikutusvallan väärinkäytön kriminalisoimiseksi? Siksikö, että erinomainen virassa etenemisen, ja muun aineettoman korruption vaikutusmahdollisuus tukittaisiin poliittisilla mandaateilla toimivilta virkamiehiltä ja poliitikoilta.

JOS poliitikkojen ja poliittisesti nimitettyjen virkamiesten tekemiä laittomuuksia ei saa tuoda esiin, muuttuu Suomi vapaan demokratian irvikuvaksi. On syytä harkita, miltä sananvapautta kaventava Suomi näyttää YK:n ihmisoikeuksien suunnalta? https://valtioneuvosto.fi/-/suomi-on-valittu-yk-n-ihmisoikeusneuvoston-jaseneksi