Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asukas. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

KYMP kerää mielipiteitä mutta ei toimi niiden mukaan

KYMP (Kaupunkiympäristön toimiala) Helsinki on liipaissut liikkeelle ylvään kasvojenpesuprojektin. Aihetta toki on, mutta lopputulema lienee sama vanha mukava kavioura rakennuttajien kanssa käsikynkkää, asukkaiden yli kävellen.
Asukkaiden kuuleminen ei auta, jos se ei vaikuta mihinkään oleelliseen asiaan.
Odotellaan.

--------------------------------KIRJE-------------------------------------

Hei,

Auta meitä valitsemaan, mikä on paras tapa kuulla kaupunkilaisia silloin kun suunnittelemme katujen, aukioiden, puistojen sekä viher- ja virkistysalueiden peruskorjausta, kunnostusta ja uudistusta. Suunnitelmat vaikuttavat esim. leikkipaikkoihin, koira-aitauksiin ja ulkoilureitteihin. 

Nyt pohdimme miten ohjelman valmisteluvaiheessa kannattaisi kuunnella kaupunkilaisia. Kyselyssä esittelemme kolme vaihtoehtoa, joista jokaisesta kysymme mielipidettäsi.

Pääset vastaamaan kyselyyn tästä linkistä. Kysely on auki 21.2.2024 asti. 

ystävällisin terveisin,
Maija Mattila
Helsingin kaupunkiympäristön toimialan viestintä

-----------------------------------------------------------------------

Vastasin itse heti ja oitis tähän kyselyyn. Korkeita odotuksia en tälle "asukasmielipidekyselylle" aseta ja annoin sen kuulua.

Ei ole niinkään väliä, miten asukasmielipiteitä kerätään, jos ne joka tapauksessa heitetään roskikseen. Leikkipuiston päälle suunniteltua ratikkahalliakaan ei kaatanut asukasmielipiteet, vaan rakentamisen kustannukset. Reiherintien / Gunillantien risteyksen rakennuttajaehdotusta ei kaatanut myöskään asukasmielipiteet, vaan rakennuttajan konkurssi. Toisen kierroksen lopputulema odottelee ilmeisesti samaa tulosta. Hallinto-oikeudestakaan ei ole ollut asukkaille apua, vaikka kaupungin menettelyssä on ollut osoitettavissa prosessivirhe.
Taloudelliset realiteetit ovat olleet ainoita, jotka vaikuttavat tähän KYMPin ja rakennusfirmojen yhteistouhuun. Ei oikein voi ajatella muuta, kuin että joku saa nyt jotakin jostakin, kun massarakentamisen suunnitelmat menevät läpi kerta toisensa jälkeen, kuin sula voi kuuman leivän. Voita jää aina johonkin mutta mielipiteet katoavat kaupungin syviin mappeihin.

tiistai 27. huhtikuuta 2021

Kaavoittajan paniikkinomainen rakennetun ympäristön tuhoaminen

Millä perusteella esitän tällaisen väitteen?

Helsingin Laajasalossa (toki muuallakin Helsingissä) on ollut useita vuosia (koko Vapaavuoren "hallitusajan") vallalla todellinen rakennuskiima. Joka niemeen, notkoon ja saarelmaan on piirretty mahdollisimman paljon kerrosneliöitä joihin jokaiseen haetaan vielä lisäneliöitä jälkikäteen, ohi kaavan ja kalliita joukkoliikennehankkeita on perustettu ja menossa ympäri kaupunkia. Ihan jatkuvaksi haitaksi asti.
Vihreiden joukkoliikenne ja Kokoomuksen raiteidenvarsiasuntojen arvonnousu, kulkevat käsikädessä, kuin Hannu ja Kerttu.
Vapaavuoren julkinen kanta on ollut, että Helsinkiin muuttaa tasan niin paljon asukkaita, kun asuntoja rakennetaan. Onko tämä aivan loppuun asti ajateltua asuntopolitiikkaa?

Onneksi rakennusneliöpiiskuri Vapaavuori siirtyi Olympiakomiteaan.
Onko Vapaavuori ainut syyllinen? Ei toki. Onhan hänellä ollut kuuliainen Sini-vihreä kaupunginsuunnittelulautakunta tukenaan ja työrukkasenaan, likaisentyön tekijänä.
Toivon mukaan asukkaat muistavat tämän kunnallisvaaleissa.

Kun kysyin kaavoittajan edustajalta, mistä moinen "ylikaavoittaminen" kaavoitusosastolla johtuu, sain vastaukseksi, että: "poliitikot painostavat". Kaavoittajalla oli jopa piiskaraha, kaavoitetusta kerrosneliöistä per vuosi. Pöyristyttävää. Vertailun vuoksi, voisiko yhtä "viisaasti" antaa kirurgeille piiskarahaa vuodessa suoritetujen leikkaushaavametrien mukaan? Laadulla ei niin väliä ja liiallinen ajattelu ja moraali tulee unohtaa.

Kysyisinkin nyt Vapaavuorelta: "Entä ne asukkaat"? Ne jotka joskus teidät pormestarin pallille saattelivat. Mitä luulet heidän ajattelevan nyt, kun kaupunkimme viheralueet alkavat peittyä betonibunkkereiden alle? Ehkä siirto Olympiakomiteaan saapui kreivin aikaan (kokoomuhenkisesti ilmaisuna).

Ja sitten Helsingin häpeätahrat esiin. Vetovoimatutkimuksessa vertailtiin Suomen 10 suurinta kaupunkia. Helsinki putosi viimeiseksi. Kenties se oli yksi syy Vapaavuoren siirtymiseen muihin hommiin. Eikö pelkkä betoni mennytkään Helsingin asukkaille kaupaksi?
https://t-media.fi/tampere-on-suomen-vetovoimaisin-kaupunki/

Huomata sopii, että Laajasalo on ollut vuosikymmenet, pientalovaltainen. Nykyisin asuinalueet ovat noin 50/50 omakotiasntojen ja kerrostaloasuntojen suhteen. Puutalokaupunginosaksi sitä ei kenties ole tarvetta rakentaa mutta viihtyisän rakentamisen aiheesta, löytyy ajatuksia antava kotimainen tutkimus:
https://www.vasek.fi/assets/Files/Rakentamisen-tietopankki/Aluerakentamisen-uudet-energiaratkaisut/Risto-Suikkari.pdf

Ympäristöviihtyisyyden merkityksestä asukkaiden hyvinvoinnille, on kirjoitettu runsaasti kirjallisuutta ja tehty luotettavaa tutkimusta.
Helsingin kaavoituslautakunnan edustajat voisivat tutustua aiheeseen ja jakaa kirjallisuutta myös kaavaosastolleen, korostaen samalla, että kaavaprosessit on suoritettava laillisuusperiaatteiden mukaan, siitäkin huolimatta, että HHO ja KHO, sekä oikeusasiamies heidän laittomuuksiaan ansiokkaasti, laillisiksi selittelevät:

Julkaisuja asuinympäristön viihtyisyyttä perustelevasta aiheesta. Montako neliötä viheralueita todella riittää per asukas? Montako sataa metriä saa olla lähimpään ulkoilualueeseen? Mitä tapahtuu, kun asukastiheys kasvaa yli "pohjoismaisen" sietorajan?:
How to study public life, Jan Gehl & Birgitte Svarre, Island Press, 2013“.
Happy City: Transforming Our Lives Through Urban Design, Charles Montgomery, Penquin Books, 2014
Handbook of Environmental Psychology and Quality of Life Research, Ghozlane Fleury-bahi, Enric Pol, Oscar Navarro, 2016

Yksi käytännön esimerkki rakennuttajien ja kaavoitusosaston saumattomasta yhteistyöstä:
https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2021/03/tassa-esimerkki-kaavoitus-rakennuttaja.html

Esimerkkejä kaavan jatkuvasta ylityskäytännöstä löyttyy (Hakija Helsingin kaupunki Asuntotuotanto perustettavan yhtiön lukuun, eli kaupunki haki grynderille. Loistavaa palvelua):
https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2021-002080/

Tästä seuraavasta ylikaavasta on valitettu korkeinta hallinto-oikeutta myöten mutta kaavaylitys jäi voimaan, kun asiasta oli kerran jo ehditty kavereiden kanssa ennakolta sopia. Oikeusasiamieskään ei vaivaudu tutkimaan virkamiesten virheellistä toimintamallia (jota on toteutettu pitkään, eri kaavoissa ja vaiheissa):
https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2021/04/oikeusasiames-on-virkamiesten.html