tiistai 12. lokakuuta 2021

Helsingin strategia

Helsingin startegiasta voi jälleen lukea hienoista tavoitteista, joita ei yleensä ole realisoitu.
Kun edellisellä kierroksella luimme kaupunkisuunnittelun esitettä, se sisälsi pääasiassa tyhjiä korulauseita ja muunneltua totuutta. Toteutumat näyttivätkin sitten joltain aivan muulta ja osoittautuivat jopa seutukaavan vastaisiksi. Suunnittelu vaikuttaa tapahtuvan kaavaosaston keskinäisellä "kilpailuperiaatteella" vailla eri alueiden yhteistä koordinaatiota. Kuka uskaltaa kaavoitta enemmän kerrosneliöitä. Kerrosneliöistä on saanut jopa bonuspalkkiota. Näinkö järkevää suunnittelua syntyy kaavaosastolla?
Jälki on sen mukaista.

Uusi strategia on myös syytä ymmärtää poliittiseksi tekstiksi, jolla kuvitellaan hyvitettävän betonoidut viherkeitaat (se lähiluonto) ja lukuisat yritykset niiden valtaamiseksi rakennusmaaksi. Osin alueen asukkaiden voimakas vastarinta on saanut hieman muutosta aikaan mutta edelleenkin hallinto-oikeus on anut paikka jossa on jonkin verran kuunneltu asukkaiden tai ylesikaavan ääntä.

Kaavamielivaltaa hillitsemään ei riitä kaavoitusosaston / kaupunkisuunnittelun / kaupunginhallituksen / kaupunginvaltuuston - kanssa neuvottelut. Yhtenäiset päätökset, koko päätösketjun, sanelee puoluekuri, ei yksittäinen virkamies tai kunnallispoliitikko.
Alkumetreillä kaavoituksessa tulisi järjestää ns. asukkaiden kuuleminen, joka on onnistuttu erittäin usen järjestää jälkijunassa, ilman minkäälaisia sanktioita menettelytapavirheestä. Asukkaille tuodaan eteen suunnitelma, josta tuumaakaan ei muutata tai muutetaan näennäisesti jokin merkityksetön pikkuseikka, tai tarkoituksella täkyksi suunnitelmaan laitettu ylilyönti. Hallinto-oikeus ja Oikeusasiamies siunaavat virkamiesten laittomat menettelytavat.
Valmista suunnitelmaa kutsutaan nimellä "kilpailu", jota ennen ei tarvita asukkaiden kuulemista. MUTTA hops, yhtäkkiä se onkin jo valmis kaavamuutosehdotus, jota ei voi enää muuttaa.

Nuo edellä luetellut Helsingin kaupungin organisaatiot ovat isoilta osin samojen puolueiden ja jopa henkilöiden henkilöittämiä (miehittämiä). Tiedämme toki millaista sanelupolitiikkaa on tällaisista päättävistä elimistä saatavissa. Samalla herätetään jälleen kerran kysymys rakennusfirmojen ja poliitikkojen likaisista kytkennöistä. Rakennusala on todettu voimakkaimmin korruptoitunneeksi alaksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti