Näytetään tekstit, joissa on tunniste hinnoittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hinnoittelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Sähkönsiirtomaksujen ryöstöhinnoittelulle stoppi

Kohtuuttomasti nousseitten sähkönsiirtomaksujen suitsimiseksi on perustettu "Kansalaisaloite laiksi sähkömarkkinalain sekä sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain muuttamisesta". Vielä 10.000 nimeä kannattajalistasta puuttuu. Tavoite on 50.000 nimeä. Vauhti on ollut hyvä mutta laakereille ei kannata jäädä lepäilemään. Näytäkää, että tässä maassa ei voi kahmia ansiottomia voittoja monikansallisten ja kansallisten sähkönsiirtoyritysten taskuihin. 

Edellinen hallitus mokasi myymällä Fortumin sähköverkkoinfran ulkomaille ja uusi omistaja Caruna, aloitti toimintansa korottamalla välittömästi sähkönsiirtomaksuja. "kuluttajat ovat maksaneet ilmeisesti 300-500 miljoonaa euroa liikaa sähkön siirrosta vuonna 2018" lainaus on kotoisin sivulta: https://www.salkunrakentaja.fi/…/sahkon-siirtohinnat…/
Asiasta on kirjoitettu ja tiedotettu runsaasti mutta riistohinnoittelulle ei ole tehty oikeastaan mitään oleellista korjausta, pienten näennäisviilausten lisäksi.

Asia ei ole pelkällä julkisuuspaineella korjaantunut, vaan on jatkunut, hallittuksen uuden porsaaanreijän kautta, "toimitusvarmuus" nimikkeen alla, kaikkien siirtoyhtiöiden voimin. Toimitusvarmuusmuutostöiden kustannukset ovat olleet ylihinnoiteltuja ja kustannuksissa on nähty runsaasti järkeistysvaraa. 

Jakakaa tätä tietoa ja linkkiä tutuille ja naapureillenne. Antakaa äänenne kuulua:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/7383?fbclid=IwAR3l9oGhWMfI-b3czlQh3Igt8XGOa-3CIrejAi5H8qFosDoptMtDJB9qqBY

--------------------

"Oman pääoman tuottoprosentti nousi osalle yhtiöistä erittäin korkeaksi, yksittäistapauksessa jopa tuhansiin prosentteihin vuodessa. Yli kahdellekymmenelle yhtiölle yli sataan tai kahteensataan prosenttiin vuodessa. Isoista yhtiöistä Caruna Oy:llä oman pääoman tuotto oli yli 900 prosenttia.
– Tämä ei ole vitsi. Tällaisilla tasoilla mennään, jos omaa pääomaa on hyvin vähän. Kun sitten laskenta tehdään 60/40-mallilla, epäsuhta on huutava."https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006705635.html
is.fi/TS:n artikkelissa on haastateltu Mikael Collania joka on LUT:n (Lappeenrannan teknillisen yliopisto) strategisen rahoituksen professori. Hän on myös Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen vasta nimitetty ylijohtaja, joten tietää mistä puhuu.
 
-------------------

Asiallinen kysymys saattasi olla: "miksi näin on päässyt käymään?" ja "mitä tämän touhun aloittaneet poliitikot hyötyivät Caruna-kaupasta ja siirtohinnoittelun säätelyn löysyydestä?"
Taseita pistettiin töihi oikein olan takaa Sipilän hallituksen aikana.Toimijoiden otteissa oli nähtävissä, että oma etu kulki toisinaan yhteisen edun edellä.
Lukekaa lisää aiheesta: https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2020/01/sipilan-hallituksen-osakekaupat.html
 

torstai 9. tammikuuta 2020

SOTE sotkun vaikutukset realisoituvat

Kirjoitin jo vuosi sitten blogissani (https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2019/01/sotemiljoonat-valuvat-ulkomaille.html)  tuon Sotekähminnän mahdollisista tuloksista. Tässä jälleen yksi esimerkki miten homma toimii (tai siis ei toimi kuten olisi pitänyt). Sote-spekulaatioiden liikkeelle laukaisema terveysalan palveluyritysten keskittyminen alkaa vaikuttaa. Talouselämä 9.10.2019 "Pieni kunta kieltäytyi maksamasta Terveystalon vaatimia sotekulujen jättikorotuksia – ex-ministeri Laura Räty vastasi kunnalle karulla tavalla". Kokoomuksen Sotea hämmentänyt poliitikko Laura Räty, on joutunut kohtaamaan todellisuuden. Terveystalo on tosin kotimainen yritys. Suurimmat osakkaat ovat: Varma (vakuutus),  Rettig Group, Hartwall Capital, Pohjola ja OP-vakuutus, Elo ja Ilmarinen. Laura Räty toimii Terveystalon julkisten palvelujen johtajana, eli kannatti pelata ministerinä keskittymisen pussiin. "Entinen sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok) toimii Terveystalon julkisten palveluiden johtajana". https://www.talouselama.fi/uutiset/undefined/b6b690f7-a6be-459f-a064-600100225817 Nyt Laura joutuu vain keksimään jonkin muun selityksen, kuin "harkittu sopimusrikkomus" alueella määräävässä asemassa olevalta terveydenhuoltotoimijalta. Vakuutusyhtiöiden suuri omistus Terveystalossa on myös hyvin arveluttavaa. Kuinka pitää Terveystalon lääkäreiden vaitiolovelvoite isäntien suuntaan, kun korvauksista aletaan keskustelemaan, esim. henkivakuutustapauksessa tai kalliiksi tulevissa hoidoissa vakuutusyhtiöiden palkkaamien lääkäreiden kanssa?  
https://www.talouselama.fi/uutiset/te/aa0137f2-d7cf-4461-b58f-cf7deed4dd9d?ref=facebook%3Abc67&fbclid=IwAR2caNEKjMVfjSLLZepWeKDT0rQ6FFrlp_Nx0-nB7PeBa7mpQZZslvLw1ZI