keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Laajasalosta uusi keskustataajama?



LAAJASALON RAKENTAMINEN KESKUSTAN KALTAISEKSI TAAJAMAKSI ON SULAA HULLUUTTA
Kun vertailemme kartalla mikä ero on Helsingin nykyisellä keskustalla liikenneyhteyksineen ja Laajasalon saarta, emme voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että kaupungin kaavoituksen suunnitelmat rakentaa Laajasalosta keskustan kaltainen taajama, ovat sulaa hulluutta.
Keskustasta lähtee voimakkaita ulosmenoteitä ainakin viisi kappaletta + metrolinja itään ja länteen, sekä rautatie pohjoiseen. Näihin ei ole laskettu pienempiä väyliä ulos keskustasta vielä lainkaan. Miettiä myös sopii, miten liikenne keskustan alueella sujuu ruuhka-aikoina nykyisin?

Kun vertailemme kartalla tilannetta (suunnitelmat) voimme havaita, että Laajasalosta lähtee tasan yksi autoväylä ja suunnitelmissa on ollut kaksi pikaraitiotiesiltaa, kolmatta (punainen 4) pikaraitiotietä kuulemma ei ole vielä edes suunnitelmissa liikennesuunnittelijan mukaan (vaikka sellaisen olen kyllä kuvissa nähnyt). Se ”ei ole suunnitelmissa” sen vuoksi, että ensin pitää kaavoittajan saada
ratikkahalliksi ja rakennusmaaksi osa urheilupuistoaluetta ja sen päälle muutama asuinkortteli. Pöyristyttävää ja täysin vastuutonta suunnittelua.

Autoilua ja tieliikennettä ei lakkauta Vihreiden visio vähenevästä autoilusta, kun reaalimaailman tutkimukset kertovat aivan muuta.
Laajasalon kaavoitushanketta vetää Helsingissä Vihreiden edustaja gryndereiden työrukkasena. Myydäänkö Laajasaloa ja sen viheralueita, nykyisiä ja tulevia asukkaita ajattelematta?



Mustat numerot edustavat ulosajoteitä ja punaiset raideliikennettä – Helsingin keskusta vs. Laajasalo. Tilaa toki on mutta suunnitellulle väkimäärälle suunnitellut liikenneyhteydet eivät tule toimimaan, sanotaan sitten autoilun määrästä tulevaisuudessa mitä tahansa. Moniko on menossa Vuosaareen? Sensijaan Herttoniemn suuntaan löytyy menijöitä mutta sinne ei ole riittävää liikennekapasitettia suunnitelmissa. Punainen 4? olisi Jokeri0 lijaus Roihupeltoon mutta se ei kuulemma ole suunnitelmissa, sanoo liikenneviraston edustaja.
Vuosaaren silta taitaa pysyä suunnitelmana, koska Vartiosaari on kaavoitettu maakuntakaavan vastaisesti, eli sinne ei ainakaan toistaiseksi saa rakentaa mitään. Jäljelle jää yksi ratikkalinja keskustaan ja tukkoinen maantiesilta Herttikan, Roihuvuoren, Viikin ja kehä ykkösen suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti