tiistai 2. toukokuuta 2023

FORTTUMIN KÄHMINNÄN LOPPUTULOS

 YLE artikkelista poimittua. Artikkeli päivitetty 1.5.2023 klo 13:59:
Fortumin johtoryhmä luopuu kahden eri bonusohjelman tulospalkkioista.
https://yle.fi/a/74-20029676

(kommenttini artikkeliin kurssiivilla)

"Fortum on päättänyt leikata johdolle maksettavia tulospalkkioita."
---
LEIKATA - HÄH? - eihän noin kelvottomalle tunariporukalle olisi ollut minkäänlaista syytä jakaa minkäänlaisia bonareita. Duunari olisi saanut kenkää
---

"Johtoryhmä puolestaan luopuu itse kahden bonusohjelman palkkioista vapaaehtoisesti, yhtiö kertoo."
"– Viime viikolla johtoryhmä – aivan vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestaan – ilmoitti hallitukselle, että he eivät halua, eivätkä tule vastaanottamaan palkitsemista vuodelta 2022 päättyneestä ohjelmasta, Silvennoinen sanoo."
---
OHO. Luulempa, että vapaaehtoisuus on suhteellinen käsite, jos sen syntymiseen tarvitaan julkisuuskampanja ja kertaalleen kielletty bonarien jakaminen. Pöyristyttävää tekstiä. Lue edelleen.
---

"...bonusten maksamista oli nimenomaisesti rajoitettu viime syksynä. Tuolloin Fortum nosti valtiolta hätälainan, jonka ehdoissa Fortumia kiellettiin maksamasta tulospalkkiota johdolle vuosilta 2022 ja 2023."
---
Pä***t yrittivät edelleen ujuttaa itselleen huippubonarit, vaikka tulospalkkiot nimenomaan oli kielletty. Ahneudella ei ole ääriä, eikä rajoja.
---

... Uusi hallitus sorvasi bonukset nyt päätöksessään merkittävästi pienemmäksi.
---
Siis MERKIITTÄÄVÄSTI PIENEMMIKSI, kun palkkioita ei pitänyt maksaa lainkaan. Mtä tarkoittaa esim. Rauramolle "merkittävästi pienempi?" 650.000? 600.000?...
---

Hallituksen pj. Silvennoinen: "edeltävä hallitus toimi hyvää tarkoittaen"
---
Tämä tarkoittaa hyvävelien hyvää tarkoittaen. Kaveria ei jätetä, vaikka se miten töpeksisi.
Palkka ei nyt vaan kertakaikkiaan riitä kunnolla leveeseen elämään.

---

"– Pahin ja näkyvin seuraus on tämä negatiivinen julkisuus, mitä yhtiö olisi tietenkään halunnut."
---
Hyvä, että edes jotain seuraamuksia syntyi. Lopputulos ei kuitenkaan ollut mitenkään vakuuttava, eikä lopputulos pelota seuraavaa hallitusta hoitelemasta vastaavassa tilanteessa vastaavaa pottia jälleen kotiin. Yhteiset rahat ovat minun rahojani - menttaliteetilla.
---

"Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman sanoo, että uusi ratkaisu on Fortumin osakkeenomistajille hyvä uutinen.
– Onhan se aina hyvä uutinen, jos johtoa ei palkita huonoista tuloksista. Tässähän nurinkurista olisi ollut pohjaesitys, että johtoa olisi palkittu osakkeenomistajien varallisuuden tuhoamisesta riippumatta."
---
No kyllähän se palkittiin, ihan varallisuuden tuhoamisesta riippumatta.
---

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti