Näytetään tekstit, joissa on tunniste marin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste marin. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Marinin lokakampanja johtaa sylttytehtaalle

Mitenkään Sanna Marinin käytöstä moralisoimatta tai selkään taputtelematta, tapauksen uutisointi on ajautunut ainoastaan myynti-skuuppi-tasolle. 

Suomen kuvalehti ryöpyttää lehdistöä tietotaustan luotettavuuden selvityksen tekemättä jättämisestä.
Mihin enää voi luottaa jos paperimediakaan ei välitä "totuudesta".

Aiheesta esiin tulleet poliitikot näyttävät paljastavan syyllisyytensä puheidensa perusteella. Viittaan Purran (PerusS) ja Mikko Kärnän (Kepu) ja  Jocka Träskbäck (Kokoomus) lausuntoihin.

Vaalien lähestyessä, kilpailevilla suurpuolueilla, Persuilla, Kepulla ja Kokoomuksella on tärkeintä saada SDP:n rivit hajalle ja päämisterin maine loattua (kova pyrky kalifiksi kalifin paikalle). Kokoomuksella on avioliiton kautta linkki IS:ään, joten lokakampanjan levittäminen käy jopa taustoja tarkistamatta.
Persut tuntuvat olevan Somessa ärhäkkäänä apupuolueena Kokkareille, Marinia upottamassa.
Tällaistako nykypolitiikka tulee olemaan Suomessakin?

Lukekaa myös toinen näkökulma Marinin tapaukseen:
https://www.facebook.com/profile.php?id=100009938131062

Jospa media keskisttyisikin vastaisuudessa vakavampiin aiheisiin, joita ajassa liikkuu ihan tarpeeksi ja lopettaisi puolueiden rakkikoirana juoksemisen. Siinä kuset roiskahtavat helposti omillekin kintuille,
Julkisen Sanan Neuvosto saanut useita kanteita lehtien uutisoinnista.

torstai 11. maaliskuuta 2021

Tuomas Malisen haastattelu

Jutussa nostettiin esiin muutamia epäpäteviä päämisistereitä, epäpäteviä puoluejohtajia ja EU:n Elpymisrahastopäätös. Sisäpiirihuhuja ja talousasiantuntemusta (linkki artikkelin lopussa). 

Kyytiä saivat Vanhanen, Katainen, Orpo, Stubb, Marin, ... taisi olla muitakin mukana?
Sehän ei ole uutta, että poliittisissa puolueissa on menossa jatkuva sisäinen valtapeli. Sekään ei ole uutta, että siinä valtapelissä pärjäävät ainoastaan härskeimmät pyrkyrit. Sekään ei ole uutta että nämä parhaiten juonittelussa pärjäävät eivät välttämättä osaa johtaa maata. Huolestuttavinta on, että asiantuntijoiden tieto ei kelpaa oman tietämättömyyden paikkaukseen. Valta tekee poliittisista päättäjistä vauhtisokeita.

Tuttua on myös, että johtopalleille nostetaan, ei parhaita osaajia, vaan nöyrimmät saappaannuolijat joita sitten voidaaan vapaasti ohjailla, kuskin jäädessä suojaan julkisuuden roiskeilta.
Harkimo mainitsi joskus, jossain haastattelussa, että Suomen  todelliset vaikuttajat mahtuvat yhteen tila-autoon. Malinen myös esitti hämmästyksensä siitä, että "niin pieni ryhmä" (WEF) itseasiassa johtaa maailman talouspolitiikkaa.

Malinen nosti esiin myös kysymyksen: Ollaanko Suomea ohjaamassa Mailman talousforumin (World Economic Forum, WEF) suunnalta vaikuttamalla? Haastattelun mukaan WEF tähtää "fasistiseen talousmalliin" jossa PK sektorin annetaan kaatua ja/tai sulautua suuryrityksiin. Tämähän ei kuulosta demokratialta, eikä pääministeri Marinin ohjailulta, koska hän on demokraatti. PK yritykset on Suomessa ollut eniten työpaikkoja luova sektori, suuryritysten liputtaessa toimintojaan ulkomaille ja piiloittamalla voittojaan veroparatiiseihin.
 
Taustalla pyörii suomen johtavan poliittisen eliitin valtapeli jossa hyvää kahmitaan (kenties) enemmän omiin taskuihin, yhteisen hyvän kustannuksella.
Jos saavutetaan itselle kuniaa ja mainetta myymällä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, ajatellaanko silloin, mihin tehtävään äänestäjät ovat vaikuttajansa valinneet?

Tuomas Malisen testamentti: ulkomailta ohjattu Marin? | Jakso 174 | Heikelä & Koskelo 23 minuuttia
Malisen haastattelu >
 
--------------------------Malisen kirjoitus Uudessa Suomessa----------------------------

Uuden Suomen artikkelissaan Tuomas Malinen syyllistyy ilmeisen tarkoitukselliseen tilastoilla hämäyksiin. Asiantuntijan ei tulisi sortua sellaiseen. Artikkelissa vuorotellaan eri tilastoilla, ilmaisematta selkeästi mitä tilastot esittävät. Eivät ne näytä ainakaan tukevan artikkeliin kirjoitettuja lukuja. Keskivertolukija tuskin havaitsee tätä.
Tilastot näyttävät enemmänkin rekvisiitalta.
 
Suomen ajakohtaiset koronaluvut ovat aivan toista luokkaa, kuin Malisen. Malinen myös tuo tässä yhteydessä esille Oxfordin yliopiston statistikkkaa. Onko Oxford tehnyt tutkimusta Suomesssa? Mainitaan erikseen tekstissä, Suomessa siis: "Tätä kirjoitettaessa erikoissairaanhoidossamme on vuodeosastohoidossa 105 koronapotilasta, joista HYKS erityisvastuualueella 72 potilasta. Koronapotilaiden määrä maamme sairaaloissa on toki noussut, mutta ei erityisen hälyttävästi (ks. kuvio 2).

Aive Pietilä kommentoi Malisen
US artikkelin tekstiä.  Kommentti. Viimeisin THL:n sivuilta saatu ote >> Teho-osastojen paikkatilanne: Kaikki ne teho-osastot, joilla COVID-19-potilaita tarpeen vaatiessa hoidetaan, raportoivat tilanteestaan Koordinoivalle toimistolle. 3.3.2021 näiden osastojen yhteenlaskettu paikkamäärä oli 270, ja näillä potilaspaikoilla oli hoidossa 38, COVID-19-potilasta ja 141 muuta tehohoitopotilasta, yhteensä 179 potilasta.
Kuvio 2. Sairaalahoidossa positiivisella koronatuloksella olevat potilaat. (Lähde: Oxfordin yliopisto, THL - miltä alueelta kerätty?) ".


Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Suomessa on raportoitu lauantaina 6.3.2021 648 uutta koronavirustartuntaa. Oxfordin tilasto oli 5.3.2021 ja sen mukaan tapauksia olisi ollut n.240 kpl. En löydä tilastoista vakuuttavuutta.

Samoin mainitaan kolme maata jotka ovat onnistuneet hyvin koronantorjunnassa ilman raskaita rajoituksia:  "Esimerkiksi Floridassa (vertaa Suomen kesään, jolloin tartuntamäärät putosivat radikaalisti), Etelä-Dakotassa (lämpimämäpää kuin Suomessa) tai Japanissa (lämpimämpää kuin Suomessa) koronaviruksen leviämisen estäminen tapahtui ilman taloussulkuja tai edes massatestaamista."
Minua ei Malinen ainakaan saa millään lailla vakuuttuneeksi siitä, että samanlaiset toimenpiteet, erilaisissa maissa ja kulttuureissa, olisivat tuoneet Suomeen samanlaisen tuloksen.
 



perjantai 26. helmikuuta 2021

Kokoomuksen ahdinko ja koronapolitiikka

Poukkoilevalla koronapolitiikallaan, Kokoomus tuntuu pelaavan enemmän hallituksen pussiin, kuin omaansa. Kannatus tuskin nousee epidemialla ratsastamalla ja jälkiviisauden viljelyllä.
Vaikutelmaksi on jäänyt (tyypillisen opposiitiopolitiikan lisäksi) äänten kalastelu tulevissa kuntavaaleissa.

Petteri Orpo ja ennenkaikkea Jan Vapaavuori on esiintynyt vastuuttomasti ja lähinnä hallituksen toimista, mitä tahansa, syitä kaivellen. 

Uutisissa ei ole pystytty ohittamaan Vapaavuoren nokittelua pääministerin kanssa. Sellainen ei vain ole hölmöä ristiristaisuuksissaan vaan ihan senkin vuoksi, että onnettomuus on yhteinen, eikä siinä auta yhtään "jälikäteen" viisastelu ja ristiriitainen informaatio.

Taloussanomat kirjoitti aiheesta: https://www.talouselama.fi/uutiset/marinin-ja-vapaavuoren-sanasota-jatkuu-rouva-paaministeri-toivon-etta-lopettaisitte-syyllistamisen/2b20ef75-cb2b-4547-9fc8-2f4d997f2a0a

Taloussanomissa Vapaavuori paikkailee tekojaan: "Vaikka koronatilanne on pääkaupunkiseudulla nopeasti pahentunut, ja käyttöön tulevat järeät sulkutoimet, eivät aiemmin tehdyt päätökset rajoitusten asteittaisesta avaamisesta ole tähän syynä. Näin vakuutti pormestari Jan Vapaavuori tiedotustilaisuudessaan tänään."

Pormestari on vapauttanut nuorisoa liikuntaharrastuksiin mutta on unohtanut, että sen lisäksi, että lapset tartuttavat (Vapaavuoren mukaan "vähäisessä määrin") toisiaan itse harrastustapahtumassa, he levittävät viruksen myös koteihinsa, kouluihinsa ja mahdollisesti isovanhemmilleen.

Virus kertautuu nyt jo vauhdilla 1:1 eli jokainen sairastunut tartuttaa keskimäärin yhden uuden ihmisen. Ennen varsinaista oireilua, virus on täysin arvaamaton. Myös alkavan flunssan oireet saatetaan tulkita väärin ja vähätellen. Mitä kauemmin viruksen levittäjä on oireeton tai vähäoireinen, hän on potentiaalinen taudin levittäjä.

Jos ja kun THL:n taholla on todettu tilanne erittäin vakavaksi, nyt ei tulisi kerätä poliittisia irtopisteitä, jotka ilmeisimmin, ja kaiken lisäksi, kolahtavat omaan nilkkaan. Jos toisaalla kiristetään rajoituksia ja toisaalla löysätään niitä, ei toimista löydy hölmöläisten peiton jatketta korkeampaa viisautta.

Olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin ja homma sen kun jatkuu.
https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2021/01/alimittaista-oppositiopolitiikkaa.html

perjantai 22. tammikuuta 2021

ALIMITTAISTA OPPOSITIOPOLITIIKKAA KOKKAREILTA

Kokoomuksen keulahahmot Vapaavuori (Helsingin pormestari KOK) ja Petteri Orpo, Kokoomuksen PJ. pommittavat hallitusta ja erityisesti Sanna Marinia some-kirjoittelussaan ja viestinnässään lehdistölle. Kokkariveljet yrittävät kerätä pisteitä vaaleihin heikolla menestyksellä.
"Jälkiviisaus on suurinta viisautta", sanoo suomalainen sananlasku. Jälkikäteen arvostelu on helpoin tapa osoittaa oma "erinomaisuutensa".

Mielestäni tämä Kokoomuksen viestintä on todella ala-arvoista oppositiopolitiikkaa jossa on valittu täysin väärä aihe ja kohde.
JOS herrat olisivat itse olleet tilanteessa vetämässä koronavastaisia toimia olisi ilman muuta (Kokoomuksen yrittäjämielisistä lähtökohdista) kaikki liikkuminen ollut mahdollisimman pitkään vapaata (Ruotsin malli ja lopputulos), koska Kokoomus ajattelee lähinnä yrittäjien etua.

Kansalaisten terveys kulkee Kokoomuksessa, ainoastaan terveysalan yksityisten toimijoiden tahtiin ja oppositiopopulismina, sekä vaalipuheissa (kansalaisten etu ei näy teoissa). Tämä on nähty Kokkreiden ollessa hallituskokoonpanoissa. Näiden aikaisempien hallitusten (Kokoomus oli Juha Sipilän (kesk) hallituksen valtiovarainministeripuolue ja Jyrki Kataisen/Alexander Stubbin (kok) hallituksen pääministeripuolue) erinomaisuuden ansiosta on tehty runsaasti hallaa kunnille ja kansalaisille mm. terveydenhoidon alalla yksityisen terveysalan sektorin eduksi. Näiden toimijoiden onnistui ostaa pois kilpailijoitaan ja nostaa hinnoitteluaan markkinoiden keskittyessä ja tulouttaa voittonsa veroparatiisifirmoille. Rahalla saat terveyttä, on Kokoomuksen malli. Köyhistä ja persaukisista vanhuksista ei ole niin väliä.

KOKKARIEN KESKUSTELUN TASO NÄKYY NÄISTÄ MEDIAPOIMINNOISTA:

AAMULEHTI Jami Jokinen
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007729638.html

Orpo piikittää Marinia rokotehankinnoista: ”Pääministerin tulee ottaa tämä ykkösasiakseen” (KOMMENTTI: avan kun Marinilla se ei ykkösasiana olisi. Orpo tietää enemmän kuin Marini itse ja latelee perään itsestäänselvyyksiä rokotustoimista.)

Kokoomuksen puheenjohtaja virittää kuntavaalien teemaksi maakuntauudistuksen estämistä. Se on hänen mukaansa kuntien elinehto. (KOMMENTTI: tässäkin asiassa Kokoomuksella on oma lehmä ojassa. Helsingin kaupunkia vetävä Kokoomuksen Vapaavuori, on se toinen riidankylväjä jonka mielestä Helsingillä ei ole varaa tukea köyhempiä kuntia terveydenhuollossa. Tyypillistä Kokkariajattelua. Minä ja mun raksafirmakaverit ensin. Hesan täyteenrakentaminen saattaisi hidastua)
”Kuntien rahat viedään, mutta velat jäävät”, (KOMMENTTI: sanoo Orpo ja ilmeisesti Vapaavuoren kanssa kuorossa. Varmaankin päinvastainen tilanne olisi tulossa, jos Kokkarit olisivat vetovastuussa. Kansalaisten onneksi näin ei ole)

"Orpo piikitti Marinia rokotehankinnoista." (KOMMENTTI: oiva sananvalinta toimittajalta. Orpohan olisi hoitanut tämänkin asian paremmin, kuin kukaan muu. Ainakin puheissaan. Samat realitettit ovat jokaisen poliitikon edessä toistoiminnassa. Puheissa niistä ei kannata niin välittää. Hyvin Trumppilaista populismia, jonka Orpo puheessaan itse tuomitsee. Eli sama moska mikä on Trumpin suusta tullut, muuttuu pyhäksi totuudeksi Orpon suussa. Oletko valmis, Orpo tulee ja "pelastaa" Suomen)

Aamulehden kuvatekstissä: Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo (edessä) varoittaa populismin vaaroista Yhdsvaltojen lisäksi Euroopassa ja Suomessa. (KOMMENTTI: Orpo ja Vapaavuori ovat juuri itse kisanneet Persujen kanssa populismin ykköspokaalista koko koronaongelman ajan. Hävettäisi olla Kokkari alamittaisine jälkiviisauksineen.)

 Orpo sanoi puheessaan myös populismiin viitatessaan, : ”Kokoomus ei lähde tähän kilpaan”
(KOMMENTTI: hehän ovat populismissa jo mukana, ei heidän tarvitse enää lähteä. Trumpin ja Persut voi tuomita mutta malka ei näy omassa silmässä)

 (Ja sitten totuudenkin sanoja) Kokoomuksen oppositiokausi on hänen mukaansa muutoinkin osoittanut, ettei puolueen kannatus nouse hallitusta kritisoimalla. (KOMMENTTI: ehkä suomalaiset eivät ole sittenkään yhtä tyhmää kansaa, kuin USAlaiset)

UUSISUOMI (Kokoomuksen oma äänitorvi puolustaa allakynteen jääneitä puoluetovereitaan)
"Tutkija ihmettelee Sanna Marinin höykytystä: ”Hämärtää valtasuhteita”
1.10.202013:05päivitetty 1.10.202013:05
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-ihmettelee-sanna-marinin-hoykytysta-hamartaa-valtasuhteita/fbc0beb5-271d-4182-946c-cfe2c019ecea
(KOMMENTTI: Marinia saa syytellä perusteettomasti mutta oppositio-Orpoa ei saa arvostella. Se on Kokkaridemokratiaa. Tämä artikkeli kertoo, että Kokkarit tietävät kaiken paremmin, kuin muut. Ainakin rahan ja yritysmaailman näkökulmasta ja jos he käyttävät populistisia keinoja, se on heille ja Trumpille suotava).
"Kun Sanna Marin säännöllisesti haastaa oppositiota, se hämärtää politiikan valtasuhteita. Asetelmassa hallitus ja oppositio kilvoittelevat keskenään, vaikka hallitus toimeenpanovaltaa käyttävänä on aivan eri asemassa. Tätä olisi syytä korostaa, ei hämärtää”, Vuorelma tviittaa."
(KOMMENTTI: hetkinen. Kumpi nyt tässä olikaan se alamittaisen, henkilökohtaisen syyttelyn aloittaja? Haluaako tutkija hämärtää itse tuon tapauksen kulun Kokoomuspopulistimaiseen tapaan)
Koko artikkelin voi lukea ilmaiseksi osoitteessa: https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/politiikka/tutkija-ihmettelee-sanna-marinin-h%C3%B6ykytyst%C3%A4-h%C3%A4m%C3%A4rt%C3%A4%C3%A4-valtasuhteita/ar-BB19BupV

https://yle.fi/uutiset/3-11589790
11.10.2020Päivitetty 11.10.2020 13:30
"Sanna Marin vastaa opposition valehtelusyytöksiin Twitterissä: "Mihin tällä kaikella pyritään?" – Kokoomuksen Orpo: "Pääministeri puhuu asian vierestä"
Pääministeri Sanna Marin vastasi opposition valehtelusyytöksiin sunnuntaina Twitterissä. Oppositio reagoi ministerin viestiketjuun heti. (KOMMENTTI: opposition on lyötävä, niin kauan kuin rauta on kuumaa ja potkittava päähän, niin kauan kun vastustaja yrittää keskittyä kriittisten asioiden hoitoon, puhumisen sijasta)

Sanna Marin TWITTER
@MarinSanna
·11. lokak. 2020
"Tällä viikolla oppositiopoliitikot ovat syyttäneet minua valehtelusta ja hallitusta sekä terveysviranomaisia suomalaisten harhaanjohtamisesta. Väitteille ei ole katetta. Ne eivät yksinkertaisesti pidä paikkansa."
(KOMMENTTI: se on juuri sitä orpolaisten TRUMPPILAISTA populistipolitiikkaa)