tiistai 28. tammikuuta 2020

Hyvä Miapetra Kumpula-Natri (avoin kirje)


Kysyn teiltä, EU:n suunnalta katsovana, demokraattisesti asennoituvana henkilönä, miksi Suomessa sensuroidaan keskustelu oikeuslaitoksesta? Eikö Suomen oikeuslaitosta saa arvostella?

Onko tämä ”EU hygieniaa”? Halutaanko Suomesta antaa oikeusvaltion tapainen kuva? Sitähän se ei näytä, täällä tehtyjen, useiden oikeudenpäätösten puolueettomuutta arvioitaessa.

EIT valitukset on myös karsittu minimiin, koska EIT tuomioistuimen alkuaikoina sinne saapui liikaa valituksia Suomesta. EU itsekin muutti käytäntöjä mutta eniten silmään pistää Suomen valitusten ja oikaisujen pudonneet määrät, sekä edelleen liikkuvat määrät ja niiden nihkeä oikaisutahto Suomessa. Olen koonnut aiheesta tilastoa ja aineistoa, jos haluatte paneutua asiaan.
Olen yrittänyt tuoda julkisuuteen usean median kautta muutamaa oikeuden päätöstä, joissa on selkeästi nähtävissä puolueellinen oikeudenkäynti mutta media ei halua tarttua aiheeseen. Oikeuslaitoksen virheiden esilletuominen vaikuttaa olevan todella kuuma peruna. Puolueellista oikeuskäytäntöä löytyy laajemminkin mutta tässä oli kyse eräistä räikeimmistä, ”kärkitapauksista”, maalaamaan yleisellä tasolla tilannekuvaa.

Olen VTT/Tietotekniikka/Median (sähköinen) vanhempi erikoistutkija, eläkkeellä. Jouduin tutkijan urani aikana tekemään lausuntoja muutamaan tietotekniseen oikeustapaukseen ja pääsin sen kautta seuraamaan oikeuden työskentelyä. Kun sittemmin näin erään muun oikeustapauksen kautta oikeuslaitoksen toiminnan nurjan puolen, ryhdyin ottamaan selvää voiko sellainen olla mahdollista Suomessa, jota olin pitänyt oikeusvaltiona, oman kokemukseni perusteella.

Olen itse perimältäni Demari ja oikeusvaltioperiaatteen kannattaja.
Suomen oikeuslaitos on tällä hetkellä kyvytön, suojelemaan kansalaisiaan virheellisiltä tuomioilta, joita ei saada oikaistua missään valtakunnan oikeustoimen elimessä. Oikeusvalvonta mukaan lukien.

Eihän Suomen valtiovalta saa edes kirjoitettua ja vahvistettua EU:lle, 17 vuotta sitten jo lupaamaansa virka-aseman väärinkäytön kriminalisoimiseksi tähdättyä lakia.
Olen ylläpitäjänä ”rakenteellinen korruptio Suomessa”> FB ryhmässä, sekä muutamassa blogissa aiheesta. Näillä artikkeleilla ja aiheella yleisesti, näyttää olevan kiinnostusta myös Suomen ulkopuolella. Itseasiassa lukijoiden enemmistö saapuu muualta: (Yhdysvallat 9.988, Venäjä 1.059, Suomi 2.867, Ukraina 602, Alankomaat 220 (EU/SPP). Yhteensä verkkoviestintä on tavoittanut 129.296 lukijaa) Selainten käännösohjelmat toimivat kohtuullisesti. Sikäli asiaan kannattaisi Suomessa panostaa.

Oikeusministeriön nykyiset toimet eivät näytä riittävän kehittämään oikeuslaitoksemme puolueettomuutta.
Julkaisen tämän "avoimen" kirjeen FaceBook groupissa, sekä aihetta käsittelevässä blogissani, joten uskon haluavanne vastata siihen. Vastauksenne julkaistaan tämän kirjeen yhteydessä. Toimitan osoitteet.
Ystävällisesti, vastaustanne odottaen: Hannu Kuukkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti