tiistai 9. heinäkuuta 2024

PIENTALORAKENTAMISEN HULLUT VUODET HELSINGISSÄ

Helsingin kaavottajan (KYMP) mielestä Helsingissä olevat omakotitaloalueet tulee ylirakentaa, samoin, kuin kaupungin kerrostaloalueille yleiskaavassa varattu maapohja ja viheralueet. 

Nykyisin "pientaloalueiksi" kutsutut alueet rakennetaan parakkislummeiksi.
Ymmärrän perinteisen pientaloasumisen, siten, että talon ympärillä on viheraluetta, pari hedelmäpuuta ja kukkapenkki. Pihalle pääsee myös autolla. Noin kuvainnollisesti.

NYT omakotitontit rakennetaan maatasollaa niin täyteen, kun tontin rajat sallivat.
MITEN SE ON MAHDOLLISTA? Lainaan edellistä artikkeliani, jonka sivuaa aihetta:
"Jo nykyisillä tonttien tehokkuusluvuilla on mahdollista rakentaa tontti niin täyteen, että autolla kotiovelle ei pääse. Naapurustossamme on sellainen työmaa, jossa työkoneet käyttävät puistokatuja kuljettaessaan rakennusmateriaalia tontin toiselta laidalta toiselle, koska tontilla ei kuormaaja mahdu liikkumaan. Tämä tapahtuu nyt rakennustehokkuudella 0,2 - 0,25. Tilaa kaavoitetuille, suuremmille pientaloalueen rakennusoikeuksille 0,4 ja jopa 1,2 ei löydy, kuin taivaan suunnalta, kerroksia kasvattamalla." http://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2023/12/helsingin-pientaloalueet-katoavat.html

Mihin maatason tila sitten hukkuu? Se hukutetaan ns. lisärakennuksiin, joihin kuuluu autotalli, katettu terassi, ulkovarasto, työkalukoppi, roskakatos jne. Kun rakennusluvassa on saatu nämä asumattomat lisärakennukset läpi, alkaa seuraava vaihe, jossa lisärakennuksille anotaan lupa saneerata lisärakennukset ASUMISKÄYTTÖÖN. Halleluja. KYMP myöntää riemusta kiljuen luvat. Näin saadaan pientalojen alla olevaa "hukkamaata" rakennuskäyttöön ja uusia asukkaita mahtuu jälleen Hesaan veroja maksamaan ja raitsikaa käyttämään. Tätä tonttia on rakentamassa uusiksi asunto-oy-lindbacka.

Edellinen pientaloalueen ylikaavoitus tapahtui Helsingin Jollaksen Puskaniemen alueella, jossa joukko tontinomistajia haki kaupungilta yhdessä kaavamuutosta. Kaupunki teki alueelle asukaiden toiveitten mukaisen "ylikaavan" (entisen kaavan ylittävän 0,4 - 1,2 rakennustehokkuusoikeuksineen). Tämä tarkoitti jopa 4-kerroksisia taloja omakotialueelle. 

Toistaiseksi viimeisin tapaus: "Kuuleminen poikkeamisasiassa, Kanavamäki 8 kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoituksen kuulemiskirje 17.6.2024." Muista kaupungeista ei ole tietoa, eikä kokemusta. Tämä tulee tuottamaan jälleen ennakkotapauksen, joka antanee KYMPille vapaat kädet seuraavassa vastaavassa lisärakentamispyynnössä. Mitään aikaisempaa, vahvistettua kaavaa ei tarvitse enää noudattaa, emmekä tiedä tänään, millaisessa kaupunkiympäristössä kotimme on huomenna. Miten omakotiasuja uskaltaa enää sijoittaa kotiin, jonka olisi ostamassa lopuksi elämäkseen? 

Kaupungin kaavaosasto (KYMP) tukee rakennuttajia runsaalla kädellä. Tuskimpa aivan pyyteettömästi? KYMP koostuu poliitikoista ja poliitikot ovat kuuluisia "hillotolpan", eli vaikutusasemansa hyötykäyttäjiä.
https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2017/06/tukimiljonaari-juha-sipila.html
Näin toimitaan ainakin Helsingissä.
https://paatokset.hel.fi/fi/paattajat/kaupunkiymparistolautakunta
https://www.hel.fi/fi/paatoksenteko-ja-hallinto/kaupungin-organisaatio/toimialat/kaupunkiympariston-toimiala




2 kommenttia:

  1. On tuossa perää. Autotalli on kyllä yleensä typerä sijoitus. Katos viisaampi. Katettu terassi on hyvä, kuten kunnon räystäät. Kohta tosiaan saa rakentaa pihamökkejä ilman rak. Lupaa! Itse en kaipaa yli 100 neliön oleskelupihaa. Terv. Naapurikunnasta. Muuten, kellari voi vaatia uima-allastason vesieristyksen. Voi tulla kalliiksi!

    VastaaPoista
  2. Ja. Tuo asumattomien rakennusten "konvertointi" asumiskäyttöön tarkoittaa rakennusoikeuden sallimista yli kaavan.

    VastaaPoista