tiistai 6. marraskuuta 2018

Helsingin Jollaksessa on tapahtumassa ”suuri puhallus”


Mitä tuumaisit jos sinun tonttisi olisi, kaupungin toimesta, kaavoitettu ja lunastettu puistoalueeksi nimelliseen hintaan ja muutaman vuoden kuluttua Helsingin kaupunki ryhtyy kaavoittamaan ja myymään tai vuokraamaan tonttiasi moninkertaisella voitolla osaketalojen rakennusmaaksi?
Jos näin tekisi yksityishenkilö, hän luultavasti joutuisi vastuuseen huijauksesta tai keinottelusta (vertaa Nuorisosäätiön tonttijunailut). Helsingin päättäjät ja kaavoittajat näyttävät saavan tehdä kuten heille parhaiten sopii ja heille näyttää sopivan samanlainen sisäpiirikauppakeinottelu, kuin mitä poliisi tutkii paraikaa Nuorisosäätiön toiminnassa.
Mitä kukin tästä keinottelusta hyötyy, jää arvailujen varaan.

Moraali tai laki ei näytä kaupunkisuunnittelusta vastaavia henkilöitä jarruttelevan.

Toinen ongelma, jota kaupunkisuunnittelijat eivät ole ahneuksissaan tulleet ajatelleeksi, on jo puistokaavavaiheessa kaupungin itse esille tuoma Jollaksen perukoiden hankala liikenteellinen sijainti joka ei mahdollista suuria asukasmääriä. Ajattelun luulisi olevan sallittua näin vastuullisissa tehtävissä toimivilla henkilöillä. Kannattaisi myös tutustua karttaan, ennen suunnitelmien julkaisemista. Tätä ei ole tehty koko Laajasaloakaan kaavoitettaessa. Nyt rakennetaan ”Cityä” jonne ei pääse tai josta ei pääse töihin järkevässä työmatka-ajassa. Asukasmäärä moninkertaistuu mutta liikenneratkaisut vaikuttavat lähinnä naurettavilta. Laajasalo on SAARI, eikä se siitä juuri muuksi muutu yhdellä tai edes kahdella ratikkasillalla. Myös Jollaksen liikenne tulee pakkaantumaan Laajasalon bulevardille ja sille ainoalle maantiesillalle, muiden muassa. Ruuhkaliikenne on jo nykyasukasmäärälläkin tukkoista, miten sitten mahtaa olla vuonna 2050?

Huomata myös sopii, että JOS Vartiosaaren kaava astuu voimaan hallinto-oikeuden ja KHO:n päätöksen vastaisesti, ja raitiotie Vuosaareen joskus rakennetaan, sitä tulevat käyttämään myös Vuosaaren asukkaat joten Laajasalosta ei enää porukka raitsikaan mahdu. Sillä ei ratkaista Laajasalon liikenneongelmaa lainkaan.

Toivon mukaan asukkaat heräävät tunnistamaan sen poliittisen klikin joka tällä hetkellä kaupunkisuunnittelua johtaa ja vaihtaa heidät seuraavissa kunnallisvaaleissa järkeä enemmän käyttävään porukkaan. Vastuuhenkilöt löytyvät kaupungin verkkosivuilta.


Palautetta aiheesta voi lähettää myös sivulle:
https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/palaute

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti