Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustuslakituomioistuin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustuslakituomioistuin. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Perustuslakituomioistuin jälleen esillä

Suomen Kuvalehti 17/2020 kertoo Kokoomuksen pj:n Petteri Orpon ottaneen esille persutuslakituomioistuin hankkeen.

Loistavaa. Ainoastaan esilleotossa huolestuttaa muutama seikka:

1) ehdottaja on kokoomuslainen joka on huolissaan siitä, että perustuslakivaliokunta on kahdesti kaatanut SOTEn. SOTE oli suuri kaappausyritys terveydenhuollon yksityistämiseksi. Tarkoittaa rahansiirtoa yksitysille terveydenhuoltopalveluille, joista on jo ikäviä seurauksia ollut tuossa alkukuohunnassa.

2) ehdotusta tukee toinen kokoomuslainen, presidentti Niinistö.

3) jos Kokoomus on perustuslakituomioistuinta puuhaamassa, niin kuulostaa siltä, että siitä saadaan kokoomuslainen käsikassara demokraattista perustuslakivaliokuntaa suitsimaan. Ei kuulosta demokraattiselta.
Antti Kurvinen (kepu) kertoo SK:ssa miksi: "Tulkinnoissa on aina kyse arvoista. Perustuslakituomioistuimessa tuomareiden arvopohjat saattaisivat vaikuttaa päätöksiin".

Tuomareiden arvopohjat ovat tunnetusti, valtaosin kokoomuslaiset.
Tästä syystä ammattituomareita ei voisi kokoonpanossa olla kuin vähemmistö ja heidänkin arvopohjat (poliittiset ja sosiaaliset verkostot) tulisi voida tunnistaa. Jäsenkirjatunnistus ei ole riittäävä. Loput tuomioistuimesta olisi valittava esim. yliopistoista ja aina tarvittavien, eri ammattikuntien asiantuntijoista, maalikkotuomareista. Tällainen tuomioistuin tuskin enää kiinnostaa Kokoomusta, sehän voisi tehdä Orpon/Niinistön arvopohjan vastaisia päätöksiä.


Perustuslakituomioistuimen tulisi olla se ylin ja todella poliittisesti riippumaton elin, jolla olisi valta oikaista perustuslainvastaisia tuomioita ja päätöksiä. Tällä hetkellä tuomarit naureskelevat perustuslaille, koska sen toteutumista ei valvo kukaan.

Odottelen mielenkiinnolla mitä on tulossa.



torstai 14. helmikuuta 2019

Tutkimus tehtiin halutun vastauksen saavuttamiseksi

(3.6.2018) Lännen median kysely perustuslakituomioistuimen perustamisesta oli puhdasta sirkusta. Totta kai poliitikot sitä vastustavat. Kysely tuossa kansalaisryhmässä oli puhtaasti tarkoitushakuinen. Saatiin näyttävä kielteinen kanta joukossa, joka haluaa jatkaa rauhassa piilokorptoitunutta toimintaansa, kuten ennenkin. Poliittisesti riippumaton, virkamiesten toimien laillisuusvalvonta, on tuon porukan kauhistus.
https://www.ts.fi/…/LMkysely+Perustuslakituomioistuinta+ei+…


Kun kysymysasettelu tehdään, kuten tässä on tehty, ja kysely tehdään poliitikkojen keskuudessa, tulos on ollut ennalta arvattavissa, eli juuri se mikä siitä on nyt tullut:
"
Kansanedustajista 85 prosenttia vastustaa sitä, että perustuslakituomioistuin korvaisi perustuslakivaliokunnan. Kyselyyn vastasi 29.5.–1.6. yhteensä 108 kansanedustajaa. Vastausprosentti oli 54."

Olen Li Anderssonin kanssa samaa mieltä, että perustuslakivaliokuntaa EI tule korvata perustuslakituomioistuimella. Niille säädetään täysin eri tehtävät. Perustuslakivaliokunta jatkaa nykyisessä lakien valmistelutehtävässään, paremmin koulutettuna, ja perustuslakituomioistuimen tulisi olla Suomen korkein ja sitoutumattomin (myös tuomarikollegioista) tuomioiden laillisuusvalvontataho ja virkamiesten ja tuomareiden päätösten ja toimien valvontataho. Se korvaisi oikeusvalvonnan joka ei nyt poliittisena elimenä toimi puolueelisine hyväveliverkostoineen.

Perustuslakivaliokunnan jäsenista "yksi, varajäsen Olli Immonen (ps.), lakkauttaisi perustuslakivaliokunnan. Muut 16 vastannutta säilyttäisivät."
Kukapa nyt omaa työpaikkaansa lakkauttaisi.

"– Tarvitsemme läpinäkyvää perustuslain valvontaa, erityisesti myös sen jälkivalvontaa, perustelee tuomioistuinta kannattanut kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.)."
Harvoin olen ollut samaa mieltä Kokoomuksen kansanedustajien kanssa mutta tässä asiassa olen, jos tuon lausunnon oikein tulkitsen. Pointti on juuri tuo "jälkivalvonta" eli päätösten, olipa ne sitten eduskunnan tai tuomareiden tai muiden virkamiesten päätöksiä, perustuslain mukaisuuden valvonta on puuttunut. Siltä ainakin päätösten läpimenoa katsellessa on vaikuttanut. Perustuslailla pyyhitään pöytiä, kauniisti ilmaistuna.
Eräs juristi on kertonut, tunnetun tuomarin tokaisseen Kokoomuksen saunaillassa, että hän pystyy tekemään vaikka perustuslain vastaisen päätöksen. Ja tämä on myös näytetty käytännössä toimivan, ilman seuraamuksia tai tuomion oikaisua.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Rakenteellinen korruptio ja oikeusministeriö

SEITSEMÄN VUOTTA VIIVITYSTAISTELUA
Oikeusministeriön (jäljempänä OM) korruptionvastainen yhteistyöverkosto -projekti on julkistanut lopputuloksen 9.12.2018.

Tuloksen julkistamisen yhteydessä avattiin "ilmiantosivusto".

https://korruptiontorjunta.fi/ilmoita-korruptiosta#EOA-OKA
Tämän "ilmiantosivuston" osoitteet vievät juuri samoille viranomaisille jotka jo ovat kertaalleen torpanneet kaikki tutkinta- ja oikaisupyynnöt. Uskotteko vakavissanne, että samat instanssit jotka ovat korruptoituneita ratkaisujaan tehneet, korjaisi virheensä, kun vääryyttä kärsinyt kansalainen "ilmiantaa" heidät heidän omaan sähköpostilaatikkoonsa? Tässä on täysin ummistettu silmät todellisuudelta. Rakenteellinen korruptio on organisaatioiden sisällä pesivä "maantapa", hyssyttelyä ja peittelyä. Ei siellä ketään haluta rangaista tai vääryyksiä oikaista. Kaveria ei jätetä.

Ketä tällä sivustolla hämätään? Ensiksi tietysti kansalaisia mutta viimekädessä EU:ta tietenkin.
Rahaa ja aikaa on poltettu ainoastaan sumuverhoksi rakenteellisen korruption peitteeksi.

Tämän artikkelin lopussa, kerrotaan miten homma olisi pitänyt hoitaa, tarkoituksella, että rakenteellinen- ja piilokorruptio TODELLA kitketään tästä maasta.

EU:ssa ollaan havaittu, että Suomi ei ehkä olekaan kolmanneksi tai neljänneksi tai edes viidenneksi korruptoitutumattomin maa. Täällä rehottaa "piilokorruptio", ja se voi edelleen erinomaisesti. Transparency Internationalin tutkimus kun ei saa esille piilokorruptiota, niin ”sitähän ei silloin ole”, valtiovaltamme ajattelumallin mukaan.

OM:n mielestä OECD:n lahjonnan vastainen yleissopimus ja Euroopan neuvoston yhteyteen perustetun korruptionvastaisen toimielimen (GRECO) antama suositus (lue kehotus), "on nyt täytetty". 

Ihmettelyä aiheuttaa, että tämän 4 + 3 vuoden projektin tuloksena on tehty iso määrä paperia, koulutusta, ohjeita viranomaisille ja opaskirjoja virkamiehille: "mitä piilokorruptiolla tarkoitetaan"-tyyppiä: "Tuhmat pojat ja tytöt, ettekö tiedä mitä korruptio on? Maan tapa, jolla toimitte, ei olekaan laillisuuspohjalle rakentunut”.
Ei kait sellaista olisi piilossa touhuttu, jos sitä ei laittomaksi ole tiedostettu. Kenties naapuriloosin työkaveri saattaisi kiinnittää huomiota työkaverinsa touhuihin mutta riittääkö työtoverilla, tai alaisella kanttia tehdä ilmoitus tai onko hän peräti samassa sotkussa mukana jo huomaamattaan, tai vain esimiehen käskyä noudattaen? (näin on tapahtunut)

Kollegiaalinen suojelu on eri ammattikunnissa hyvinkin tiukkaa. Kun valitus menee saman instanssin esimiehelle, luuleeko OM, että kukaan loogisesti ajatteleva, lähtee omaa työpaikkaansa vaarantamaan? Henkilöllisyyden suojelu on erittäin hankalaa yrityksissä ja virastoissa, joissa on mahdollista lukea henkilökunnan sähköpostit ja nettilokit, vaikkapa firman tai viraston palvelimilta.

TÄMÄ EI TULE TOIMIMAAN.

"Ilmoita korruptiosta" sivusto vie onnettoman vääryyttä kärsineen ilmoittajan tasan samojen henkilöiden pakeille, joilta valittaja on juuri piilokorruptoituneen kohtelun, tai päätöksen saanut.

Vääryyttä tehneenä osapuolena on erittäin useassa tapauksessa virkamieskunta ja poliittiset päättäjät ja maksajana on aina viimekädessä yksilö ja veronmaksaja, olipa sitten hyvävelisopimuksia tehty minkälaisen toimijan taholla tahansa. Yritysten välinen toiminta on aivan oma lukunsa ja sille voisi joku ryhti löytyäkin ilmiantojen kautta, mikäli yritys ei ole onnistunut verkottumaan sopivien hyväveliviranomaisten kanssa, joka yleensä juuri on osa "maan tapaa".
Tuskinpa työryhmässä niin naiiveja ollaan. Tässä ei ole ollut tarkoituskaan saada asioihin laillista järjestystä, vaan ylläpitää edelleen tuttuja "asioiden hoidon" kaavoja ja hyviä keskinäisten verkostojen hyödynlähteitä ja rauhoitella raivosta kiehuvia kansalaisia. Seitsemän vuotta on hyssytelty, että "tässä ollaan asiaa korjaamassa" ja tuloksena on ainoastaan suuri illuusio.

Projektiin sitoutumisesta voisi myös jotain päätellä. Yli puolet, kolmen vuoden projektin osallistujaedustajista, vaihtui projektin aikana. Itse entisenä projektipäällikkönä osaan ymmärtää, että sellainen projekti ei voi tuottaa hyvää tulosta, tai edes tulosta, johon kaikki osapuolet vakavasti sitoutuisivat.

MITÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ

Ilmiantosivuston tapausten ei missään tapauksessa tulisi mennä kuin tiedoksi AO instansseille ja tutkimus ja toimenpiteet tulisi alistaa "perustuslakituomioistuimelle" jollaista Suomessa ei toistaiseksi ole ja ilmeisesti ei tule olemaankaan, koska se saattaisi jopa toimia oikeusvaltioperiaatteella ja häiritä hyväveliverkostojen toimintaa.


PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN

Perustuslakivaliokunnan tehtäviin ei kuulu tuomioiden oikaisu. Se valvoo pääasiassa lainvalmistelua ja on poliittinen elin, siksi PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN luonne on olla irti kaikesta mahdollisesta riippuvuudesta poliittisiin järjestöihin ja rakenteisiin, sekä oikeuslaitoksen kollegiaaliseen maineen puhtaanapitopiiriin. Sellainen olisi mahdollista rakentaa jos tahtotilaa olisi. Sellaiseen instanssiin sijoitetut rahat saataisiin hyvinkin takaisin näiden korruptiotapausten paljastumisten kautta ja niiden oikeiden tuomioiden kautta rikollisen hyödyn palautumisena valtiolle. Hävinnyt osapuoli maksaa myös oikeudenkäyntikulut, kuten tapaan kuuluu. Raha ei siis ole todellinen syy istuimen perustamatta jättämiselle.

Aiheesta on keskusteltu vuosikausia, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Syy "tapahtomuuten" on minulle selkeä mutta valtaosaa kansalaisia, se vain ihmetyttää, koska he sinisilmäisesti uskovat poliitikkojen ja virkamiesten ja oikeuslaitoksen edustajien lainkuuliaisuuteen. Toimittajat vaikuttaisivat olevan osa juuri sitä joukkoa ja heille riittää, että aiheesta silloin tällöin puhutaan. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kysely-perustuslakituomioistuin-jakaa-mielipiteita-monella-ei-ole-kantaa-asiaan/6618524

Nykyinen oikeusvalvonta voidaan korvata perustuslakituomioistuimella, koska oikeusvalvonta ei täytä sille asetettua tehtävää. Se kuuluu osaksi poliittisia vaikutusverkostoja ja näyttää toimivan lähinnä poliittisesti nimitettyjen viranomaisten suojeluelimenä ja maineen pesulana. Samoin on keskusteluissa tuotu esille, että se voisi korvata hovioikeuden ja korkeimman oikeuden. Tähän mielipiteeseen en yhdy. Tarvitaanhan työrukkasia oikeuslaitoksen mutkia oikomaan useitakin. Perustuslakituomioistuin olisi se viimeinen niitti jossa oikeus punnitaan, kun / jos muissa asteissa oikeutta ei saada ja esim. oikeusistuinten tuomareiden toimissa havaitaan puutteita tai väärinkäytöksiä. Nyt tuomareita ei valvo käytännössä kukaan (en laske kollegoiden toistensa valvomista, oikeaksi tavaksi hoitaa asia. Viittaan kollegiaaliseen lojaalisuuteen), eikä merkittäviä sanktioita tuomareille todellisuudessa ole. Perustuslakituomioistuin ottaisi käsittelyyn, sinne valitetun, ilmeisen laittomasti tuomitun tapauksen, vaikka KKO kieltäisi valitusluvan. Valitusluvan kieltäminen on yksi tapa piiloittaa väärä tuomio. Perustuslakituomioistuin valvoisi kansalaisten tasavertaisen oikeudenkäynnin toteutumista.

Vain tuomioistuimista ja politiikasta, mahdollisimman riippumaton tuomioistuin, pystyy tutkimaan subjektiivisesti itse oikeuslaitosta ja muita korkeimpia virkamiehiä.
Perustuslakituomioistuimen päätökset, henkilönimineen (päätöksen tekijät ja tuomitut), tulisi julkaista verkossa. Tämä "merkityksi tuleminen" on ainut keino saada piilokorruptio loppumaan. Tuomitut henkilöt tulisi myös voida erottaa viroistaan, joita he eivät ole, tuomion saaneina, kykeneviä hoitamaan laillisin keinoin.


Mitä tarkoitetaan perustuslakituomioistuimella ja miettikää, MIKSI Suomessa ei sellaista ole?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin

Mitä Niinistö sanoo perustuslakituomioistuimesta? "Hiljaa hyvä tulee". Tähän voisi lisätä, että jahkailemalla tämäkin ongelma saadan maton alle:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.220888

Perustuslaki-blog kirjoitti 2014:
https://perustuslakiblogi.wordpress.com/2014/02/10/perustuslakivaliokunnan-varapuheenjohtaja-ehdottaa-selvitysta-perustuslakituomioistuimesta/

 (3.6.2018) Lännen median kysely perustuslakituomioistuimen perustamisesta oli puhdasta sirkusta. Totta kai poliitikot sitä vastustavat. Kysely tuossa kansalaisryhmässä oli puhtaasti tarkoitushakuinen. Saatiin näyttävä kielteinen kanta joukossa, joka haluaa jatkaa rauhassa piilokorptoitunutta toimintaansa, kuten ennenkin.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3970775/LMkysely+Perustuslakituomioistuinta+ei+tule++Anttila+Erityisen+suuri+tarve+koulutukselle+on+kokoomusministereilla