Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalilupaukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaalilupaukset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Ja vaalipropagandaa selitettynä


Puolueiden iskulauseita aukikirjoitettuina.
Itse vaaliteemoja ei kannata avata, koska puolueet lupaavat kaikki samoja asioita, joita eivät kuitenkaan hallitukseen päästyään enää aja. Koulutuksen leikkaukset ovat jo niin tapissa, että onhan niitä pakko löysätä jos meinaa, että tuleva sukupolvi osaisi edes lukea. Vanhustenhoito on myöskin  jo, laittoman puolelle asti, retuperällä. Jos näihin ei luvata puuttua, se olisi jo poliittisen itsemurhan politiikkaa.

Keskusta: ”Suomen arvoisia tekoja” onko Suomen arvoisia ja ”Suomen puolesta” tekoja esim. Isojen sähköverkkoinfratoimijoiden myyminen ulkomaisille yrityksille ja verottajan ulottumattomiin? Raideverkko on menossa Kepun vauhdittamana samaa rataa. Terveyspalvelujen tuottajien markkinat menivät uusjakoon ja palvelu sakkasi Sote-sekoilun aikana. Myös alan keskittymisen seurauksena ulkomaille menetetään verotuloja ylikansallisten yritysten verokikkailtuina voittoina. Juha SIpilällä on  vankka tazzi "taseiden työllistämisessä" ja yritystuilla ansaitsemisessa (niiden, joita ei voi leikata hänen mielestään). Hänen tukimiljoonahistoriaansa on koonnut Seura-lehti.
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

Kokoomus: ”Luotamme Suomeen”,  no hyvä. Tuohan ei lupaa mitään joten Kokoomus sitten kai lepäilisi vain luottamukseensa nojaillen uudessa hallituksessa jos sinne pääsee. Vahinko ei voi olla tyhjää suurempi. Menneiden tulosten perusteella näin on hyvä. Köyhiä ei kyykytetä tämän enempää ja viheralueita ei tuhlata gryndereiden rahatahkokivitalojen alle. Kepu ja Vihreät tekivätikin jo edellisessä hallituksessa ison joukon Kokkareiden likaisesta duunista, "pomojen puolueen" delegoimana. Teflonpuolueen oma takki säilyi puhtaana. Onhan tää rehellisempää, kuin väittää olevansa työväen asialla, vaalijulisteissa esiteltävien työkalujen tahdittamina (entisissä vaaleissa). Muualla Kokkarit eivät sitten työkaluja ole koskaan nähneetkään. Keinottelu voittaa aina fyysisen työn mennen tullen. Kokoomus voi ottaa oppia Juha Sipilältä.

Kristillisdemokraatit: ”Suomi johon voit luottaa” eli ovat Kokoomuksen kanssa rehellisesti samaa mieltä, kuten historia on kautta aikojen käytännön todistanut. Tässä on ehkä hitusen verran Kokoomusta enemmän meininkiä mutta siinä kaikki. Suomalaisen Karikin piirsi aikoinaan Kokoomuksen hahmon kypäräpäiseksi papiksi lipereineen.

Liike Nyt: ”Ole se muutos, jonka haluat nähdä” eli suomeksi. Menkää äänestämään ja nostakaa perseenne sieltä sohviltanne. Ei niin väliä ketä äänestätte, kunhan äänestätte. Jos äänestätte hallituksessa nyt istuvia puolueita, niin ”muutos ei muutu”. Hjallis on nettimainoksessaan luvannut puuttua myös rakenteelliseen korruptioon. Ainakin ammattiyhdistysliikkeen osalta, koska ammattuyhdistysliike haittaa Hjalliksen bisneksiä ja pudottaa liikevoittoja. Harkimo kuuluu ehdottomasti Kokkareihin mutta, koska hän ei päässyt mukaan siihen mainitsemaansa päättäjien tila-autoon, hän tietenkin erosi puolueesta.

RKP: ”Nära dig – Lähellä sinua” eli ovat lähellä ruotsinkielistä vähemmistöämme, ihan rehellisesti ja peittelemättä. Osa osaa pelkkää ruotsia ja osa vähän suomeakin. Pakko kirjoittaa kahdella kielellä sloganikin, että kaikki ymmärtävät.

Siniset: ”Turvaa vapaa Suomi” muukalaiset ulos ja Putini pysyköön omalla puolellaan vihreine miehineen. Militaristien militanttiselta kuulostava iskulause, ihan käskymuoto ilman huutomerkkiä.
Toivottavasti kukot eivät laula, edelleenkään, käskemällä.

SDP: ”Meillä taitaa olla sama suunta” yhtä matkaa mennään, minne sitten lienee. Suunnalla ei niin väliä. Tää kuulostaa käytetyltä iskurepliikiltä. Varmaan onkin.

Tähtiliike: ei lupaa mitään ainakaan iskulausetasolla, muuten kyllä, ainakin kaikkea samaa mitä muutkin. Paavo pelaa varman päälle.

Vasemmistoliitto: ”Oikeudenmukainen Suomi kaikille, ei harvoille” Tässä on tekemisen meininki. Saataisko nyt Vassareiden avulla Suomeen yhtäläinen "hyväveli" laki ja oikeus kaikille? Tarkoittavat tietenkin vain tulonjakoa. Hyvä niinkin.

Vihreät: ”Näytä luontos” Vihreät ovat esitelleet luontoaan jo runsaasti kaavoittamalla kaikki mahdolliset viheralueet Helsingissä - kiltisti Kokoomuksen työrukkasena. Miten ympäristöliike on pystynyt tällaiseen likaiseen työhön valkokauluspuolueen puolesta ja ansioksi? Vastaus on Sinnemäen palkkiopalli Helsingin apulaispormestarina. Kantavat sitten Kokkareiden puolesta vastuun pääkaupungin umpeenrakentamisesta pahoivointikaupungiksi.

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Poliittisten puolueiden roolit lyhyesti

Kaiketi olette huomanneet, että jokainen poliitikko on ottanut vaaliteemakseen "ikääntyvien hoivapalvelujen ongelmat". Puhe on nyt suulla suuremmalla ja vaikenee, kunhan on päästy eduskuntaan, suojatyöpaikkaan, neljäksi vuodeksi.
Vaalikoneessa on ihan samat lupaukset, tai lähes samat lupaukset, kuin vaali-ilmoituksissa, ei ne kerro mitä mieltä poliitikko oikeasti on ja miten hän aikoo ja pystyy asioita eduskunnassa hoitamaan.

Oikeammat vastaukset löytyvät puolueohjelmista ja poliitikkojen aikaisemmasta tavasta toimia maamme ja kansalaistemme etuja ajamassa. Muistaa sopii, että Suomessa on eduskunnan äänestyksissä vallalla ns. puoluekuri. Ei se salli sooloilua.

LYHYESTI POLIITTISTEN PUOLUEIDEN ROOLIT:
(korjatkaa ja perustelkaa korjauksenne, jos olen väärässä)

Kokoomus ajaa suurpääoman, suuryritysten, sijoittajien, rahalaitosten ja hyvätuloisten asiaa, Kepu ajaa suurtuloisten, metsänomistajien ja suurtilallisten ja maakuntapomojen asioita, Sote on ollut molempien lempilapsi mutta molempien omiin intressisuuntiin. Siksi sitä ei saatu läpi. Kokoomus on halunnut ulkoistaa terveyspalvelut mm. Suomeen veroa maksamattomille monikansallisille terveysalan toimijoille, joiden vastuuton toiminta on nyt kyseessä olevaien hoivaskandaalien syvintä ydintä ja Kepu haluaa perustaa mahdollisimman monta maakuntaa joissa sillä olisi sanavalta. Vihreät toimivat molempien edellisten työrukkasena ja sen lisäksi, se ajaa polkupyöräilijöiden asiaa, heti kun ehtii Helsingin viheralueiden kaavoitusvimmaltaan, Siniset ja Persut lupaavat populistipuolueina jokaiselle kaiken ja ajavat lähinnä omia ja maahanmuuttovastaisia asioita, koska niillä saa ääniä. Valtaa ei näillä pienpuolueilla oikeasti enää ole ja edellisen PerSu valtansa he myös hukkasivat hallituksessa.

Demareista ja Vasemmistoliitosta löytyvät lähinnä sosiaalihuoltoa ELI tuota vanhustenhoitoa todellisuudessa ajavat kansanedustajat. Ainakin heidän näin tulisi, omien periaatteittensa mukaan, toimia. 

Lue SOTE:n anatomiasta lisää: https://kuluttajansuojasta.blogspot.com/2019/01/soten-miljoonatuotot-maksaa.html

Vanhustenhoidon skandaalista löytyy lisätaustaa: https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2019/02/jos-vanhusskandaali-paisuu-rahat-pois.html 

torstai 6. huhtikuuta 2017

Sinnemäki käänsi takkinsa vaalipuheissaan

Olemme jälleen nähneet mitä vaalit saavat aikaan. Puhutaan toista ja tehdään toista.
Sinnemäki ei nyt vaaliesiintymisessään enää kannata keskuspuston kaventamista MUTTA on sen jo kaavallaan tehnyt.
Sinnemäki on ollut apulaiskaupunginjohtajana vetämässä yleiskaavatyöryhmää ja osallistunut  laittoman kaavan valmisteluun ja lobbaamiseen. Se sotii maakuntakaavan määräyksiä vastaan ja on 100 metrin hehtaariruudukoillaan täysin ennakoimaton. Jos esim. pientaloalueen tai viheralueen reunalla on 100 metriä ennakoimatonta rakennusmaata, kuinka hyvin se turvaa enään mitään asumismuotoa?
Jos kaupunkiimme valitan tämän kaltainen horjahteleva pormestari, kaupunkisuunnttelumme on todella epävakaalla pohjalla. Sitä palliahan Sinnemäki nyt ajaa takaa, takkinsa suunnasta piittaamatta.

Yleiskaavasta päävastuuhenkilö on Helsingin kaupungin organisaation mukaan: "Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäen toimialaan kuuluvat kaavoitusta ja muuta maankäytön suunnittelua ..."

Annin yleiskaavan läpimenon juhlinnasta voitte lukea YLE uutisista:
http://yle.fi/uutiset/3-9255105
Kaavassa EIVÄT ole voittajina nuoret ja lapset suinkaa. Kuka nuori ja lapsi haluaisi elää umpi betonoiduissa ympäristöissä? Mm. Laajasalon urheilupuisto rakennetaan tämän kaavan mukaan asunnoiksi tai raitiovaunuhalleiksi. Kuulostaako nuorisoystävälliseltä?

Sinnemäen toimintatapoihin on kuulunut myös demokratian ohittaminen:
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005030387.html