perjantai 21. tammikuuta 2022

Sen lauluja laulat - vaalitukirahoituksesta kommentti

Vain vajaa neljäsosa aluevaaliehdokkaista on ilmoittanut vaalirahoituksensa. Jää ikävä vaikutelma, että loput ovat epärehellisiä ja häpeilevät vaalituen antajan nimeä. Onhan se ilmiselvää, että rahalta odotetaan aina jotain vastetta.

Kielikysymyksen tukemisessa ei liene mitään hävettävää, vaikka ummikko ruotsinkieliset alkavat olla jo hyvin pieni vähemmistö. Silti kielisäätiön tukeakaan eivät kaikki ehdokkaat ole ilmoittaneet.

Suomen Kuvalehden artikkeli kertoo aiheesta tarkemmin.

 

maanantai 17. tammikuuta 2022

Sote toimii siirtämällä terveyspalvelut yksityisille

Suomen kuvalehden tutkimus kertoo karua kieltä siitä, miten Sote-sopan keitto jatkuu. Sote-alueille halutaan ja ostetaan nyt yksityisiä hoito- ja lääkäripalveluita tukevia aluepoliitikkoja.
Attendo tuskin jää ainoaksi tukirahoittajaksi. Muut toimijat saattaavat olla vain nokkelampia "eduntarjoajia", tai eivät ylimalkaan tunnusta tukeaan missään muodossa.

Tämä ilmiö (terveyspalveluiden yksityistäminen) on näkynyt jo vuosia. Kaikki alkoi jo silloin, kun Sotea alettiin leipomaan Suomeen. Isot toimijan ostivat pienempiä (lue: minimoivat kilpailua) pois lihoavilta markkinoilta. Vauhti näyttää vain kiihtyvän ja terveuspalveluiden hinta nousee.
Jos oikein muistan Soten piti toimintaa tehostamalla laskea palvelujen hintaa? Myyntipuhe on aina eri kuin tuote, ainakin politiikassa. Saatiinhan taas muutamia polittisia suojatyöpaikkoja lisää sotehallintoon.


perjantai 14. tammikuuta 2022

Ukrainan tapauksesta tulisi ottaa oppia

Suomen ja Ukrainan tilanteet eivät toki ole suoraviivaisesti verrannollisia MUTTA olemme joka tapauksessa saman kaltaisessa naapuruussuhtessa, jossa mitellään itä/länsi suhteiden voimia.

Ukrainasta opiksi ottaaksemme, Suomessa myös laajoihin roskapostikampanjoihin tulisi suhtautua asianmukaisella vakavuudella.

IS kesrtoo, että Ukrainan ulkoministeriön mukaan Ukrainan julkisiin laitoksiin on tehty kyberisku.
Roskapostikampanjalla saadaan otettua haltuun suuria määriä yksityisiä tietokoneita ja laitteita, joiden avulla voidaan toteuttaa massapommitus tiettyihin kohteisiin. Ukrainassa "kohteita olivat muun muassa maan valtioneuvoston, ulkoministeriön, hätätilaministeriön ja opetusministeriön sivustot."

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2acc0e38-c94a-4ca1-bf53-7853f8369d04

Jos kansalliset verkkotoimijat eivät ole jatkuvassa valmiudessa, estämään vaarallisiksi todettuja roskapostikampanjoita, ei Suomenkaan verkkoturvallisuutta voida taata.
Myös Suomessa verkkoa käyttää suuri määrä sellaisia ihmisiä, joilla ei ole valmiuksia, tai ymmärrystä turvata omaa konettaan. Suomalaiset ovat myös hyvin herkkäuskoisia. Siitä on todisteena kymmeinien miljoonien eurojen onnistuneet verkkohuijaukset.

https://www.ts.fi/aihe/Verkkohuijaus

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kannykkasi-on-aarreaitta-rikolliselle-nain-huijarit-iskevat-nyt-puhelimen-kautta-kokenutkin-kayttava-voi-menna-vipuun/8254564

Olen tässä, alapuolelola linkitetyssä blogissani, tuonut esille useita massiivisia kampanjoita, joiden jäljet on johdettavissa vastaavaan osoitteeseen, kuin Ukrainan tapauksessa.

https://vaarallinenweb.blogspot.com/2022/01/miksi-infovaiddzedcc-peiteosoitetta-ei.html

keskiviikko 29. joulukuuta 2021

Mikä avuksi oikeuslaitoksen lisääntyvään oikeustajun hämärtymiseen?

Vallan vahtikoira – lehdistö, pureutuu liian harvoin oikeuden puolueellisiin päätöksiin tai  oikeudenpäätöksissä tapahtuviin suoranaisiin laittomuuksiin.

Kun lehdistölle ilmoittaa tapauksesta, kirjoittamatta/julkaisematta jättämisen syyksi ilmoitetaan, että tapaus ei ole riittävästi yleistettävissä. HETKINEN. Jos väärä tuomio ei omaa riittävää ”yleistä mielenkiintoa”, tai lööppi-poweria, se ei voi olla vääryyden esiintuomisen estävä syy. Pikemminkin syy löytyy joko toimittajan arkuudesta tarttua oikeuslaitosta koskevaan aiheeseen tai välinpitämättömyydestä oikeuden väärinkäytöksiä kohtaan. Toimittajat tietysti pelkäävät oman työpaikkansa puolesta, koska toimitukset ovat lähes poikkeuksetta jonkin poliittisesti nimitetyt hallintoneuvoston ja päätoimittajan peukalon alla ja sen lauluja lauletaan tai joudutaan maantielle.

Kun oikeuslaitos itse (vertaa tapaus Mikko Puumalainen ja ihmiskauppa) tarttuu epäkohtaan, siitä uskalletaan toki kirjoittaa. Se ei ole edes siviilirohkeutta mutta toki hyvä, että edes silloin asia tuodaan julki.

Yritin itse saada muutamaa erittäin hyvin tausta-dokumentoitua tapausta lehdistölle ja YLE:lle tutkittavaksi ja julkaistavaksi mutta yksikään toimittaja ei uskaltanut tarttua aiheisiin. Aiheen katto-otsakkeena olisi ollut ”Rakenteellinen korruptio Suomessa” ja nuo selkeästi puolueelliset oikeudenpäätökset siitä vankkana osoituksena ja todisteena.  Sellaista tahtotilaa ja tahoa ei näytä Suomen "oikeusvaltiosta" löytyvän, joka marssittaisi itse oikeuslaitoksen edustajia tuomiolle. Jos ei heitä saada lailliseen vastuuseen (kuten rakenteellinen korruptio toimii vert. tuomareiden koskemattomuus), niin ainakin Suomen kansan eteen – julkisuuden häpeäpaaluun.

Hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus osoittavat toimintansa perusteella, olevansa kunnallisten virkamiesten päätösten siunaavia organisaatioita. Tutkintaa ei tehdä, tai tutkinta ohitetaan joukolla tyhjiä fraaseja. Virkamiesten toimet ja päätökset ovat aina oikeita, olipa ne minkä lainkohdan vastaisia tahansa. Lainkohta johon valituksessa vedotaan onkin vain "viitteellinen". Tai viittaus lainkohtaan yksikertaisesti ohitetaan. Mikä laki estää lainkohdan noudattamisen, tai siihen vetoamisen? Eikö jokainen laki olekaan kaikissa tapauksissa LAKI? Vaikutelmaksi jää, että laki on aina arvostettavissa tuomarin "laajalla harkintavallalla" puoleen jos toiseen" tilanteen niin vaatiessa".

Nämä virka-aseman väärinkäyttötapaukset eivät lopu hyssyttelemällä vaan käytännöt saavat lisää voimia jokaisesta onnistuneesta vääryydestä. Niistä yksittäistapauksista, joilla ei ole tuota "yleisempää mielenkiintoa".

Mikko Puumalainen moittii poliisin toimia

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen moittii poliisin ihmiskauppatapausten tutkimuksen laatua ja hidastelua tapausten tutkinnassa ja laillisuusepäkohtia syntyneissä päätöksissä.
Paavo Teittinen Hesarissa, kirjoitti ansiokkaan kuvauksen tapausten laajuudesta ja syistä. Siihen ei voi oikeastaan muuta lisätä, kuin että yleensä poliisin tutkimattajättämispäätöksiäkin kannattaisi laajemmin tutkia, koska monasti tutkimattajättämisen syyt eivät ole olleet, oikeustajun mukaan, perusteltuja, tai tutkimattajättämisen syitä ei ole edes selkeästi kuvailtu vahinkoa kärsineelle.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008503821.html?share=8614c9ef7188d54d62e27a0cb4c95096
HS artikkelin Kirjoittaja: @PaavoTeittinen

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Rokotteesta kieltäytyjän vastuu

YLE kertoo THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudan haastattelussaan:
"Suurin osa tartunnoista on Tervahaudan mukaan levinnyt hoivakoteihin ja sairaaloihin hoitohenkilökunnan mukana. Useissa tapauksissa on Tervahaudan mukaan pystytty varmentamaan, että tartunnan on tuonut hoitolaitokseen rokottamaton työntekijä."

On syytä huomioida, että yhtä vastuuttomia ovat nuo rokottamattomuuteen yllyttäjät, kuin rokotuksesta kieltäytyjät. Yllättävää on, että hoitohenkilökunta on osittain niin takapajuista, että lankeaa valeinformaation ansaan.

Osallalla on myös todellisia terveydellisä syitä kieltäytyä rokotteesta ja se on heille suotava mutta muut piikille, läheistemme ja kansamme terveyden nimissä.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Salaliitot ja somehäiriköt

Rokotevastaisuus-informaation levittäminen on täysin edesvastuutonta. Jos itse ei halua rokotetta ottaa, kärsii ainoastaan itse ja kantaa taudin läheisilleen, MUTTA roketteenvastaista propagandaa levittämällä, villitsee  tietämätöntä ja kypsymätöntä nuorisoa toimintaan, joka saattaa olla heille kohtalokasta.

Näiden koronarokotusvastaisten häiriköiden likaisimpiin keinoihin näyttää kuuluvan nyt jonkin asiallisen FaceBook tilin jumittaminen tai kaappaaminen.
Grouppiin postataan sääntöjen vastaisia propaganda-videoita, joita ei pysty poistamaan, eikä postaajaa pysty plokkaamaan ulos ryhmästä. Juntteron saa purettua, kun vaihtaa salasanan ja mahdollisesti hakkeroidun ja väärinkäytetyn, sähköpostiosoitteen. Sen jälkeen pääsee poistamaan videot ja sen postaajat ryhmästä. Kannattaa laittaa päälle myös jäsenen hyväksymiskäytäntö, automaatti-assistentti sääntöineen ja kenties julkaisun sisältämien sanojen avulla toimivan suodatin eston.

Tämä rajoittaa ryhmään liittymistä ja postauksia mutta jos ryhmän on löytänyt häirikkö tai säännöitä piittaamattomat häiriköt, ei ole muuta vaihtoehtoa.

Näin halpamaisia keinoja näyttävät käyttävän nyt mm. koronarokotuksen vastustajat ja muuta salaliittohuuhaata levittävät henkilöt ilmeisen epätoivoisina. 

Koronaan sairastuu nyt historian suurimmat määrät ihmisiä. Samoin tehohoidossa on suuret joukot sairastuneista. Näistä suurimman vastuun tulee ottaa noiden rokotusvastaisten tietojen levittäjät.
"Elo-lokakuussa 2021 rokottamattomat ovat joutuneet covid-19-tartunnan vuoksi erikoissairaanhoitoon 19 kertaa useammin kuin kaksi kertaa rokotetut." (THL)

Eräs typerimmistä väitteistä on ollut, että rokotteen mukana sinuun pistetään siru jolla sinua voidaan vakoilla tai ajatuksiasi manipuloida. Täysin huuhaa ajatus. 
Koirien mikrosirun pistoon tarvittavan laitteen rakenteesta voi päätellä, ettei Covid-19 rokotteen neulaan tuollainen siru edes mahdu. Toinen tosiasia on, että lisäksi koirienkin mikrosirun lukemiseen tarvitaan  lähietäisyys. Kolmanneksi tuollainen siru sisältää ainoastaan luettavaa tietoa, se ei ole mitenkään muuten toiminnallinen, eikä sen koko edes mahdollista toiminnallisuutta, eikä sitä voi edes lukea ellei se saa ulkopuolelta, lähietäisyydeltä, energiaa.

Hieman kehittyneempi mutta pöyristyttävämpi väite on, että rokotteen mukana pistetään kehoosi mikropiirejä muodostava kemikaali jonka avulla sinua voitaisiin manipuloida. Väitteen esittäjä perustelee väitettään huuhaa esitelmällä (muka videoitu tilaisuus jossa parin hengen, "ikäänkuin yleisöä", ei edes näytetä) jossa esityksessä on runsaasti "ikäänkuin" tieteellisiä artikkeleita referenssinä. Tyypillinen manipulaatiovideo, jossa todellisuutta sekoitetaan valeinformaatioon. 

Kuten kirjamainos sanoo: Lue enmmän, luulet vähemmän. Tuhon voisi vaihtaa lopun: "uskot myös vähemmän"