Mitä uutta tuhoa hallitusvallassa olevat ovat nyt jälleen suunnittelemassa?
Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Sanni Grahn-Laasosen (kokoomus) johdolla (https://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/englanninkielinen-ylioppilastutkinto-etenee) , sekä EK Jyri Häkämiehen (kokoomus) johdolla (https://ek.fi/ajankohtaista/lausunnot/2018/04/03/ylioppilastutkinnon-jarjestaminen/) ovat suunnittelemassa englanninkielen nostamista, ylioppilaskirjoitusten kielenä, tasavertaiseksi suomenkielen kanssa. Mihin tämä toiminta tähtää?
EK:n mukaan, se helpottaa asioita, kun hankkitaan osaajia ulkomailta. Suomalaiset eivät enää osaa tai eivät enää kelpaa. On hienoa, että johtokunnat ja johtoportaat koostuvat vierasperäisistä nimistä. Samoin vierastyövoima on edullisempaa kuin kotimainen. Myöskään muualta tulleet eivät uskalla liittyä työntekijäjärjestöihin ja he yleensä osaavat ainakin jokun sanan englantia mutta eivät lainkaan suomea.
EK:n perustelut suorana lainauksena:
"Mahdollisuus suorittaa suomalainen ylioppilastutkinto englanniksi on
suoraan vetovoimatekijä, kun Suomeen halutaan pitkäjänteisesti ja
suunnitelmallisesti kansainvälistä osaamista ja osaajia perheineen.
Samalla uudistus tarjoaa suomalaisille englannin- tai kaksikielisessä
perus- tai lukio/ammatillisessa koulutuksessa olleille nuorille
luontevan kielellisen jatkumon. Kolmanneksi englanninkielisellä
ylioppilastutkinnolla on edellytykset vahvistaa suomalaista
tutkintojärjestelmää kansainvälisesti ja tämä tukee osaltaan suomalaisen
lukiokoulutuksen vientiä."
Suomenkieli ja siinä sivussa pakkoruotsi unohtamalla säästetään runsaasti rahaa julkaisutoiminnassa ja saavutetaan omalla oppikijajulkaisu- ja kustannustoimella suuret maailman markkinat. Mitä menetetään? No kansallinen identiteetti mutta mitä arvoa sillä on kun rahassa mitataan? Kokoomus lyö hetikohta selvät sifrat pöytään joka muuta väittää. Venäjä viitoittaa tätäkin tietä "pikkuvelivaltiolleen".
lauantai 10. marraskuuta 2018
tiistai 6. marraskuuta 2018
Helsingin Jollaksessa on tapahtumassa ”suuri puhallus”
Mitä tuumaisit jos sinun
tonttisi olisi, kaupungin toimesta, kaavoitettu ja lunastettu puistoalueeksi nimelliseen
hintaan ja muutaman vuoden kuluttua Helsingin kaupunki ryhtyy kaavoittamaan ja myymään
tai vuokraamaan tonttiasi moninkertaisella voitolla osaketalojen
rakennusmaaksi?
Jos näin tekisi
yksityishenkilö, hän luultavasti joutuisi vastuuseen huijauksesta tai keinottelusta
(vertaa Nuorisosäätiön tonttijunailut). Helsingin päättäjät ja kaavoittajat näyttävät saavan tehdä kuten heille parhaiten sopii ja heille näyttää sopivan samanlainen sisäpiirikauppakeinottelu, kuin mitä poliisi tutkii paraikaa Nuorisosäätiön toiminnassa.
Mitä kukin tästä keinottelusta hyötyy, jää arvailujen varaan.
Moraali tai laki ei näytä kaupunkisuunnittelusta vastaavia henkilöitä jarruttelevan.
Mitä kukin tästä keinottelusta hyötyy, jää arvailujen varaan.
Moraali tai laki ei näytä kaupunkisuunnittelusta vastaavia henkilöitä jarruttelevan.
Toinen ongelma, jota kaupunkisuunnittelijat eivät ole ahneuksissaan tulleet ajatelleeksi, on jo
puistokaavavaiheessa kaupungin itse esille tuoma Jollaksen perukoiden hankala
liikenteellinen sijainti joka ei mahdollista suuria asukasmääriä. Ajattelun
luulisi olevan sallittua näin vastuullisissa tehtävissä toimivilla henkilöillä.
Kannattaisi myös tutustua karttaan, ennen suunnitelmien julkaisemista. Tätä ei
ole tehty koko Laajasaloakaan kaavoitettaessa. Nyt rakennetaan ”Cityä” jonne ei
pääse tai josta ei pääse töihin järkevässä työmatka-ajassa. Asukasmäärä
moninkertaistuu mutta liikenneratkaisut vaikuttavat lähinnä naurettavilta.
Laajasalo on SAARI, eikä se siitä juuri muuksi muutu yhdellä tai edes kahdella ratikkasillalla.
Myös Jollaksen liikenne tulee pakkaantumaan Laajasalon bulevardille ja sille
ainoalle maantiesillalle, muiden muassa. Ruuhkaliikenne on jo
nykyasukasmäärälläkin tukkoista, miten sitten mahtaa olla vuonna 2050?
Huomata myös sopii, että JOS Vartiosaaren kaava astuu voimaan hallinto-oikeuden ja KHO:n päätöksen vastaisesti, ja raitiotie Vuosaareen joskus rakennetaan, sitä tulevat käyttämään myös Vuosaaren asukkaat joten Laajasalosta ei enää porukka raitsikaan mahdu. Sillä ei ratkaista Laajasalon liikenneongelmaa lainkaan.

Toivon mukaan asukkaat
heräävät tunnistamaan sen poliittisen klikin joka tällä hetkellä
kaupunkisuunnittelua johtaa ja vaihtaa heidät seuraavissa kunnallisvaaleissa järkeä
enemmän käyttävään porukkaan. Vastuuhenkilöt löytyvät kaupungin verkkosivuilta.
https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/palaute
sunnuntai 28. lokakuuta 2018
Helsingistä on rakenteilla ”pahoinvointikaupunki”
Kaavoitus ja rakennustoiminta on Helsingissä nyt ylikuumenemisen tilassa. Kaikki kaupunkilaisten henkireiät (viheralueet mahdollisuuksien mukaan) rakennetaan täyteen ja pientaloalueet häädetään kivitalojen alta. Tällä tavoin ei voida odottaa muuta kuin sairastuvaa yhteiskuntaa. Nuorilta viedään lähiliikuntamahdollisuudet ja ikääntyviltä puistot. Ihmiset suljetaan kivitaloihin ja asfalttipihoille, pientaloasujat häädetään rakentamalla kerrostaloja kiinni pientaloasutukseen.
Kukaan ei voi kieltää, etteikö asuntoja tarvita ja Helsinkiä kehitetä mutta joku järki olisi kaavasuunnitelmissa hyvä pitää mukana. Kaikkia uusia asuntoja ei tarvitse rakentaa Helsinkiin, eikä kaikkia asuntoja tarvitse rakentaa yhtaikaa. Ympärillä on lyhyen työmatkan päässä kuntia, joihin mahtuu runsaasti rakentamista. Nyt kyseessä on kuitenkin aivan toisenlaiset arvot, kuin asunnottomuus jolla ratsastetaan. ”Raha ratkaisee”. Helsingistä saadaan runsaimmat ja nopeammat voitot rakennuttajille ja rakentajille. Esimerkiksi Kruunusiltojen valmistuttua, asuntojen hinnat nousevat Laajasalossa +1000€/m2.
Nyt on kiire rakentaa runsaasti uusia sijoituskohteita.
Helsinki pyrkii myös saamaan kaikki potentiaalit uudet asukkaat alueelleen. Pääkaupunkiseudun etu tai entisten asukkaiden etu, ei ole Helsingin päättäjien etu.
Nyt kahmitaan rahaa rakennusliikkeiden ja sijoittajien taskuihin. Kaupunki saa jonkin verran tonttikaupoista mutta se myös joutuu ostamaan tontteja. Tämä liiketoimi on voittoon johtavaa, koska tontti ostetaan matalan rakennusoikeuden hinnoilla entisiltä omistajilta (omakotitontti tai jopa ilmainen viheralue) ja sen jälkeen se kaavoitetaan kivitaloille ja myydään tai vuokrataan rakennuttajalle korkeamman rakennusoikeuden mukaan. Lopullisen hinnan tästä kaikesta maksavat asukkaat. Kaupunki nostaa kunnallisverotusta ja asukkaat ostavat kalliita asuntoja kivierämaasta. Pahimmassa tapauksessa kiireellä rakennetuista ongelmataloista ja kehnojen liikenneyhteyksien takaa. Asunnon ostamisen ja omistamisen ilosta, siitäkin, verottaja ottaa osinkonsa. Edullisia asuntoja tarvittaisiin mutta kun niitä ei nyt vaan ole luvassa riittävästi ja oikeasti muualla kuin juhlapuheissa joilla kaavoja kaupataan.
Tästä kehityksestä täyden vastuun ottavat nämä nyt vallassa olevat Helsingin kunnallispoliitikot. Seuraukset ovat kauaskantoisia, eikä tilannetta enää jälkeenpäin voida paikata millään rahalla.
Helsingissä ylin vaikutusvalta on (demokraattisen, poliittisen mandaatin mukaan) Pormestari Jan Vapaavuorella (Kokoomus.). Hän jakelee mediassa lausuntoja joissa Helsingin väestön kasvuluvut huimaavat: ”Kaupungissa pyritään rakentamaan noin 6000 uutta asuntoa vuosittain.” lausuu Vapaavuori Kauppalehdessä. (https://optiongaala.kauppalehti.fi/kamp-collection-hotels/jan-vapaavuori-helsinki-20-vuoden-kuluttua).
Tämä tarkoittaa asukkaina 13.800 uutta asukasta vuosittain. Aikaisempi arvio oli 5000 uutta asukasta vuodessa. Vuoteen 2050 mennessä, ennuste on 774 000 asukasta Helsingissä. (Toivoa sopii, että tuo luku oli toimittajan lapsus, eikä Vapaavuoren).
Julkaisun ”Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2017-2050” virallinen kasvuennuste kertoo, että vuodesta 2017 (635 181 asukasta) kasvua on vuoteen 2050 (+139 000 asukasta) joka tarkoittaa n. 4.200 uutta asukasta vuodessa. Eroa Vapaavuoren kovin toiveikkaaseen (+13.800) vuosiennusteeseen kertyy 9.600 asukasta. Minne ne loput tyhjät asunnot laitetaan? Aikooko Vapaavuori löysentää maahanmuuttokiintiöitä roimasti, jotta saa tyhjät talot kaupaksi edullisesti kaupungille, vaiko yksityisille majoitusalan firmoille?
Kun katsotaan Laajasalo/Jollas-kaavoitussuunnitelmia, Vapaavuori aikoo rakentaa kaikki asunnot pääasiassa näille alueille Vihreiden tuella. Vihreät De Gröna, eivät nimittäin voi sietää viheralueita, eikä urheilupuistoja kaupungissamme. He haluavat kaupunkibulevardeja joiden varsilla voi siemailla Cappuccinoa ja ihailla autojen hitaasti etenevää virtaa.
Vapaavuori on tosin, ainakin tuossa Kauppalehden juhlapuheessaan, Vihreiden kanssa eri linjoilla: ”Luonto on helsinkiläisille jatkossakin tärkeää, joten sitä tulee olemaan kaupungissa paljon myös 20 vuoden kuluttua.” Ehkä tämä on vain valeuutinen, koska toiminta on nyt päinvastaista.
Liikenneratkaisuista ei olla muuten kiinnostuneita tällä ylikaavoitetulla saarella, kuin ratikkahallin osalta, jonka selkään ja ympäristöön saadaan runsaasti lisää asuinkerrostaloja (40.000 k-m2). Laajasalo/Jollas – alueelta johtaa yksi ainoa maantiesilta mantereelle. Yksi, eikä kaksikaan ratikkasiltaa, ei ratkaise tätä liikenneongelmaa. Lisäksi Laajasalon/Jollaksen alueelta valtaosa liikkumisesta suuntautuu pohjoiseen ja itään. Pääasiassa Herttoniemen kautta. Sellaiseen omalaatuisuuteen ei ole Helsingin liikennesuunnitteluvirastossa varauduttu lainkaan, koska (alibudjetoitu) Kruunusilta on paljon näyttävämpi saavutus CV:ssä, kuin joku kapinen maantiesilta.
Kaupunkimme kaavoitusta vetää Kaupunkiympäristölautakunta ja kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.). Muut kaavoituksesta vastaavat henkilöt löytyvät tästä seuraavasta kappaleesta. Poliittinen voimajakauma on 8 edustajaa oikeistolla (lasken Vihreät, tässä tapauksessa oikeistoon, koska he tekevät oikeistolle edullisia päätöksiä), Vihreät + Kokoomus ja 4 edustajaa vasemmistolla, SDP ja Vasemmistoliitto. 1 edustaja Perussuomalaisilla.
(seuraavat tiedot, sekä henkilöiden yhteystiedot, ovat Helsingin verkkosivuilta https://www.hel.fi/)
Kaupunkiympäristölautakunta
Kaupunkiympäristölautakunta huolehtii kaupunkiympäristön toimialan tehtävistä, muun muassa yleis- ja asemakaavoituksen, liikenne- ja katusuunnittelun sekä muun maankäytön ohjaamisesta. Lautakunnalla on lisäksi kaksi jaostoa: rakennusten ja yleisten alueiden jaosto ja ympäristö- ja lupajaosto, joilla on omat tehtävänsä.Yhteystiedot
Kaupunkiympäristölautakunnassa on 13 jäsentä. Lautakunnanjäsenet, varajäsenet ja varapuheenjohtajan valitsee Helsingin kaupunginvaltuusto. Lautakunnan puheenjohtaja on apulaispormestari Anni Sinnemäki.Kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet
Vihreät
- Anni Sinnemäki,
puheenjohtaja
Varajäsen Ada Saarinen - Osmo Soininvaara
Varajäsen Mikko Särelä - Kaisa Hernberg
Varajäsen Leo Stranius - Tuomas Rantanen
Varajäsen Amanda Pasanen
Kokoomus
- Risto Rautava,
varapuheenjohtaja
Varajäsen Maarit Vierunen - Laura Rissanen
Varajäsen Dennis Hamro-Drotz - Sirpa Asko-Seljavaara
Varajäsen Matti Enroth - Atte Kaleva
Varajäsen Mirita Saxberg
SDP
- Eveliina Heinäluoma
Varajäsen Antti Koskela - Jape Lovén
Varajäsen Jaana Ylitalo
Vasemmistoliitto
- Mai Kivelä
Varajäsen Mika Välipirtti - Silvia Modig
Varajäsen Mia Haglund
Perussuomalaiset
- Nuutti Hyttinen
Varajäsen Krista Bister
Kaupunkiympäristölautakunnan esittelijä
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Mikko Aho toimii kaupunkiympäristölautakunnan, sen jaostojen sekä toimialan apulaispormestarin esittelijänä.Pöytäkirjanpitäjät
- Katja Sulkko
- Lea Hannola
- Pirjo Moberg
Lakimiehet
- Kristina Montell
- Pauliina Levy
- Suvi Kokkonen (vanhempainvapaalla)
Tiedottaja
- Heikki Mäntymäki, viestintäpäällikkö
https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/osallistu-ja-vaikuta/palaute
Kaupungin työntekijöiden puhelunnumerot ja sähköpostiosoitteet löytyvät sivulta:
https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/yhteystiedot
tiistai 23. lokakuuta 2018
EU ja linkkivero
TM 18/2018 Sami Rainisto, nosti kolumnissaan esille tärkeän asian. EU:n Tekijänoikeusdirektiivi meni läpi mutta sen seurauksista ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa, koska jokainen maa voi soveltaa direktiiviä omalla tyylillään.
Artikla 11:n ajatus on sikäli merkillinen, että esimerkiksi kaikki Googlen, muiden medioiden sivuille johtavat hakulinkit saattaisivat tulla "maksullisiksi" eli tekijänoikeusmaksuja kerättäisiin jokaisesta hakutuloksesta jonkin julkaisun sivuille. Tämä on perin outoa, koska eihän tälläkään hetkellä ole minkäänlaista estettä medialle, kuin medialle, laittaa maksullista kirjautumista (estettä) omaan aineistoonsa, kuten on paljolti jo tehty. Tässä mennään jotenkin amatöörimäisellä tyylillä ja "isovelivalvoo" menttaliteetilla ja jälkijättöisesti suojelemaan kaupallisia sisältöjä jotka jo periaatteessa on suojeltu niin haluttaessa.
Tämän seuraavan linkin päässä on tämä mainittu artikkeli MUTTA, et pääse sitä lukemaan ilman "oikeuksia" joista joudut lehdelle, sen niin halutessa, maksamaan. Tekniikan maailma on, arvatenkin, vain iloinen jos saa näin uusia maksavia tilaajia. Mihin tässä EU:ta taas tarvittiinkaan?
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/18b-2018/elakoon-linkkivero/
Höh!

Gunillantien - Reiherintien "kulmaslummi"
Helsingin kaavoitusosasto tukee rakennusoikeuden ylityksiä Laajasalossa.
Herää kysymys, kenen etua kaupunkimme kaavoitus nyt ajaa ja kuka hyötyy ylikaavoittamisesta ja mitä? Asukkaat joutuvat joka tapauksessa maksumiehiksi ja naisiksi, kaikin tavoin.
Jätimme toisen huomautuskierroksen vaatimukset eilen. Edellinen kierros ei tuonut minkäänlaista sovitteluratkaisua. Jopa se ainut jousto toisen rakennuksen siirrosta, oli todentamatta ja sen mukaan on vain "lupaus", joihin kaavaosaston suunnalta ei kannata liikaa perustaa, kuten ei kaavoihinkaan. Osmo Soininvaara vastasi blogissaan kysymykseeni jatkuvasta kaavamuutosrumbasta:"Kaikki kaavoitus muuttaa kaavaa". Todella syvällistä filosofiaa. Sinnemäki tosin ei vastaa mitään. Ehkä häntä hävettää toimia rakennuttajien työrukkasena.
Asukas ei koskaan tiedä millaiselta alueelta asuntonsa ostaa. Eilinen kaava kun ei ole tänään enää voimassa. De facto.
Esitimme perusteltuina vaatimuksinamme (22.10.2018) seuraavaa:
1) kaavamuutos on palautettava uuteen valmisteluun, jossa rakennusmassaa –
ennen kaikkea kerroskorkeutta pudotetaan molemmissa rakennuksissa viiteen
ja metreissä 15 metriin katutasolta mitattuna, näin päästään 2017 kaavan
rakennusoikeuden mukaiseen rakennusmassaan ja kaavan mukaisiin
asuntoneliöihin. Tätä vaatimusta vastaan ei ole olemassa järkevää perustetta
vastineessa ja vaatimus noudattaa jo kertaalleen, aiemmin sovittua
kaavamuutosta ja Maankäyttö ja rakennuslain henkeä ”esteettisestä ja
tasapainoisesta elinympäristöstä”.
2) rakennuksia on vaadittu ja nyt vastineessa ehdotettu sijoitettavaksi 10-5 metriä
Reiherintien reunasta, jotta Reiherintien varteen voidaan sijoittaa puurivi ja
katualueelle jää tulevaisuuteen laajennusvaraa.
Vaadimme täsmällistä tietoa: kuinka paljon taloja on siirretty? Mitä kallioita
säilytetään? Miksi verkossa ei ole uusia piirustuksia sijainnista, ei myöskään
Vastineenne liitteenä?
3) meluselvityksen tulos ei ole uskottava. Millaiseen laskentamalliin se perustuu? Kuka
on tutkinut/laskenut meluhaitan? Onko taho puolueeton? Keskiäänitaso ei anna
missään tapauksessa oikeaa kuvaa pysäkkien aiheuttamista melupiikeistä.
Vaadimme lisäselvitystä ja uuden, luotettavan melulaskelman huippuäänistä.
4) muita asukaskommentteja ei ole huomioitu, ne on ainoastaan pyritty kumoamaan
erilaisin selityksin. Mm. kerroskorkeus on nyt muutettu räystään metrikorkeudeksi
jonka väitetään olevan sama kuin 2017 kaavassa, vaikka kerrosmäärä oli tuolloin
kaksi kerrosta alempi. Mikään ”autopaikoitus” selitelmä ei vaikuta talojen
metrikorkeusvaatimuksiin. Kerrosmäärää vastineessanne ei ole muutettu tai
asuinkerrosneliöitä pudotettu 2017 kaavan tasolle tai edes lähemmäksi kaavan tasoa.
5) projektista on annettava faktatietoa. Nyt saamme muuttuvaa tietoa, esim. asuntojen
lukumäärä ja asukasmäärä vaihtelee.
6) selvitettävä uskottavasti, että kaupungin valitsemat yhteistyökumppanit ovat
luotettavia ja uskottavia toimijoita. Viittaan kumppanin talousrikostutkintaan, toisen
kumppanin heikkoon rakentamisen laatuun ja poliittisiin sitoumuksiin, jotka
vaikuttavat niiden toimintaa ohjaavasti. Jos molempien yritysten historia on niin
rasittava, että yritysten nimet pitää muuttaa, se ei kuulosta luotettavalta. Onko
kumppaneiden talous kunnossa? Minkä laatuista rakentamista on odotettavissa, kun
taustalla on rakentamishistoriaa mm. hometaloina? Paikalliset asukkaat eivät halua
naapurustoon ikuisesti remontissa olevia taloja.
Perustelut olivat jatkodokumentissa. Yhteensä 16 sivua taustatietoineen. Huomautuksen voi tilata minulta sähköisenä: hannu.kuukkanen (ät) elisa.fi (ät=@ ja sulut ja välit pois)
P.S. Naapuriin on nousemassa rakennettu kortteli jossa asuntoja on 113kpl suurin piirtein saman kokoisella tontilla. Reiherintien- Gunillantien kulmatontille asuntoja on nyt kaavailtu 250kpl. eli yli tuplasti. Tehdäänkö sinne japanilaisia yöpymisputkia?

keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Laajasalosta uusi keskustataajama?
LAAJASALON RAKENTAMINEN KESKUSTAN
KALTAISEKSI TAAJAMAKSI ON SULAA HULLUUTTA
Kun vertailemme kartalla mikä ero on
Helsingin nykyisellä keskustalla liikenneyhteyksineen ja Laajasalon saarta,
emme voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että kaupungin kaavoituksen
suunnitelmat rakentaa Laajasalosta keskustan kaltainen taajama, ovat sulaa
hulluutta.
Keskustasta lähtee voimakkaita ulosmenoteitä
ainakin viisi kappaletta + metrolinja itään ja länteen, sekä rautatie
pohjoiseen. Näihin ei ole laskettu pienempiä väyliä ulos keskustasta vielä
lainkaan. Miettiä myös sopii, miten liikenne keskustan alueella sujuu
ruuhka-aikoina nykyisin?Kun vertailemme kartalla tilannetta (suunnitelmat) voimme havaita, että Laajasalosta lähtee tasan yksi autoväylä ja suunnitelmissa on ollut kaksi pikaraitiotiesiltaa, kolmatta (punainen 4) pikaraitiotietä kuulemma ei ole vielä edes suunnitelmissa liikennesuunnittelijan mukaan (vaikka sellaisen olen kyllä kuvissa nähnyt). Se ”ei ole suunnitelmissa” sen vuoksi, että ensin pitää kaavoittajan saada ratikkahalliksi ja rakennusmaaksi osa urheilupuistoaluetta ja sen päälle muutama asuinkortteli. Pöyristyttävää ja täysin vastuutonta suunnittelua.
Autoilua ja tieliikennettä ei lakkauta Vihreiden visio vähenevästä autoilusta, kun reaalimaailman tutkimukset kertovat aivan muuta.
Laajasalon kaavoitushanketta vetää Helsingissä Vihreiden edustaja gryndereiden työrukkasena. Myydäänkö Laajasaloa ja sen viheralueita, nykyisiä ja tulevia asukkaita ajattelematta?
Mustat numerot edustavat ulosajoteitä ja punaiset raideliikennettä – Helsingin keskusta vs. Laajasalo. Tilaa toki on mutta suunnitellulle väkimäärälle suunnitellut liikenneyhteydet eivät tule toimimaan, sanotaan sitten autoilun määrästä tulevaisuudessa mitä tahansa. Moniko on menossa Vuosaareen? Sensijaan Herttoniemn suuntaan löytyy menijöitä mutta sinne ei ole riittävää liikennekapasitettia suunnitelmissa. Punainen 4? olisi Jokeri0 lijaus Roihupeltoon mutta se ei kuulemma ole suunnitelmissa, sanoo liikenneviraston edustaja.
Vuosaaren silta taitaa pysyä suunnitelmana, koska Vartiosaari on kaavoitettu maakuntakaavan vastaisesti, eli sinne ei ainakaan toistaiseksi saa rakentaa mitään. Jäljelle jää yksi ratikkalinja keskustaan ja tukkoinen maantiesilta Herttikan, Roihuvuoren, Viikin ja kehä ykkösen suuntaan.
torstai 6. syyskuuta 2018
Vihreiden kannatus floppaa
Uudet mielipidemittaukset
osoittavat, että vihreiden näennäisaate, ei enää mene läpi kansaan.
Ainakin kunnallispolitiikassa ja nimenomaan, heidän johtamassa kaavoituspolitiikassa, vihreät ovat olleet erittäin asukasvastaisia. Nykyisistä asukkaista ei piitata ja viheralue- ja urheilupuistorakentaminen jatkuu.
Samoin pientaloasutus on ei toivottavaa Helsingissä. Pientaloasukkaita häädetään rakentamalla pientalojen etu- ja takapihoille kerrostaloja joiden rakennusoikeuksia nostetaan kaavaversiosta toiseen.
Kaavoittaja on sanonut asukkaiden kuulemistilaisuuksissa suoraan, että pientaloasukkaat voivat muuttaa muualle.
Sinnemäki ei vastaa perusteltuihin kommentteihin Helsingin järjettömästä kaavoituksesta.
Gryndereiden paksu lompakko on tärkeämpi kuin asukkaiden viihtyvyys.

Yksityisautoilua kuristetaan bulevardeilla ja keskustan katujen liikennettä rajoittamalla. JOS joukkoliikennereitit ja aikataulut pystyisivät korvaamaan yksityisautoilun, asia on kunnoissa, mutta näinhän ei suinkaan ole.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)