HBL kirjoittaa Laajasalon Stansvikin metsien kaavoittamisesta. (bara på svenska)
perjantai 2. joulukuuta 2022
Helsingin kovakorvaiset kaupunkisuunnittelijat
maanantai 14. marraskuuta 2022
Miten käy vesilaskujen?
Taavi Ahoniemi vertaa vesilaskuja nykyiseen sähkön hinnoitteluun
----------------------------------------------------------------------
Onko vesi seuraava sähköön verrattavissa oleva välttämättömyys, joka otetaan rahastuksen kohteeksi?
Laki antaa mahdollisuuden kaupungin omistamalle yhtiölle, kuten Helen, nostaa sähkön hinnan yli viisinkertaiseksi alle vuodessa. Onko tämä kohtuullista ja muuta kuin rahastamista tuotteella, jota ilman Suomessa ei voi elää, eivätkä yritykset toimia?
Lainkäytön vaikutusten arviointi on lain suunnittelussa sivuutettu, kun lainsäätäjä on sallinut sähkön myyjälle -ille rahastamisen mahdollisuuden.
Näyttäisi, että sähköä myyvät yhtiöt voivat korottaa hintoja kartellinomaisin tavoin ja tuloksin, kun yhtiöt tarjoavat sähköä tarvitseville vain lähes yhtä mahdollisuutta.
Johtiko Helenin hallituksen puheenjohtaja Osmo Soininvaara (vihr.) Helenin päätöksentekoa sähkön hinnankorotuksista? Päätöksentekijät eivät näytä piittaavan vanhoista asiakkaistaan, etenkään niistä, joiden mahdollisuudet suoriutua sähkön hinnan korotuksista ovat rajalliset.
Helenin peräkkäiset sähkönhinnan korotukset vääristävät tiedon vuotuisesta hinnan nostosta - tarkoituksellako?
HELEN sähkön hinta:
Laskussa 25.01.2022 Helenin hinnat 1.12.2022 hinnan nousu
alkaen
Tuote: Aikasähkö
perusmaksu 3,84 €/kk 4,74 €/kk 0,90 €/kk
päiväenergia 8.67 c/kwh 45,24 c/kwh 36,57 c/kwh = 5,22 kertainen
yöenergia 7,42 c/kwh 31,42 c/kwh 24,00 c/kwh = 4,23 kertainen
Toivon, että Osmo Soininvaara kutsuisi Helenin hallituksen koolle ennen 1.12.2022 päättämään sähkön hinnan korotusilmoituksen poistamisesta.
Sähkön ja veden hinnoittelupolitiikka on välttämätön vaaliteema ja seuraavan hallituksen ohjelmaan on saatava säädöksien korjausasia pikaisesti toteutettavaksi.
Helen hinnan korotuksen peruuttamista ja kevään mielenkiintoisia vaaleja odottaen.
Parhain terveisin
perjantai 4. marraskuuta 2022
MINKÄLAINEN SUHDE ON KIINTEISTÖKAUPALLA JA KAAVOITTAJALLA?
Alkaa todella mietityttää, kenen ehdoilla Helsingin kaupunkisuunnittelu ja kaavoitus toimii?
On jo pitkään puhuttu, että Helsingin kaavoitus on grynderivetoista. Tämä ilmenee useassa palakaavassa, joiden suunnitelmia on, kilpailutuksen nimissä, teetetty gryndereillä. Tapauksissa piikki on jätetty auki, vapaalle kerrosneliömetrinostolle, joita sitten kaavaosasto on ajanut läpi uudessa kaavoitusprosessissa. Suunnitelman yleensä on voittanut eniten ylikaavoittanut ehdotus. Asukkaiden kuuleminen suoritetaan jälkijunassa ja nekin kommentit jätetään lähinnä muistiotasolle. Mitään todellista muutosta ei väärin perustein tehtyyn kaavaan enää tehdä. Hallinto-oikeus selittelee kaupungin kaavaprosessin virheet parhain päin ja rikotut rakennuslain kohdat väitetään "ohjeellisiksi". Sekä hallinto-oikeus, että KHO laskuttaa sitten valittajalta ruhtinaallisesti ja kaupunki pääsee jatkamaan laitonta kaavoitustoimintaa rakennuttajien kyydissä. https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2017/12/uusi-ylikaavoitusalue-helsingissa.html ja se kuuluisa ratikkahalli
https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/search?q=ratikkahalli
Nyt viimeisin luvaton kaavatapaus on Helsingin Jollaksen Hämeenapajantien, Puhuritien ja Puuskakujan pala-asemakaava-alueelle tehty, epäsuhtaisia rakennusoikeuksia jaellut kaava, joka asettaa asukkaat huomattavasti eriarvoisiin asemiin. Pientaloalueen entinen, alueen luonteen mukainen rakennusoikeus oli 0,2, josta oli mahdollisuus hakea poikkema tasolle 0,25. Uusi kaava nostaa koko alueen rakennusoikeuden 0,4:ään ja samalla alueella rakennusoikeus naapuritontilla saattaa olla 0,6.
Lottovoitto noille viimeksimainituille onnenpetterille? VAI olisiko kyseessä jälleen tarkoituksellisesta täsmärakennusoikeuksien jakelusta?
Alueella palstoja omistaa mm. eräs kiinteitöalan toimija, joka on suunnattoman suuttunut, kun kaupungin epäsuhtakaavasta valitettiin hallinto-oikeuteen. Sehän hidastaa bisnestä pahemman kerran. Kiinteistöfirman edustajan mukaan valittajat ovat vain kateellisia. Kaavassa oli lisäksi koko joukko rakennuslain vastaisia menettelyjä. Kaupungille on ilmeisesti olemassa aivan eri lait, kun sen asukkaille.
Jo pidemmän aikaa on ollut tiedossa, että Laajasalosta hankitaan sijoitusasuntoja, koska kiinteistöjen arvonnousu on merkittävä ratikan saapuessa saarelle. Kaupunkisuunnittelu tuottaa (vihreiden ja kokoomuksen kaupunginjohtajan toimesta) tähän tarkoitukseen runsaasti pienasuntoja, joita ei pysty ostamaan nuoret perheet tai yksineläjät, joita varten kaupunkisuunnittelu hurskastelee asuntoja rakentavansa. Myökään pienasunto harvemmin pääsee vuokramarkkinoille, koska remontti saattaa tulla sijoittajalle kalliiksi.
(Rakennuslehti) "Sijoittajat hamuavat nyt jopa 90 prosenttia kaupungin pienistä uudisasunnoista" https://www.rakennuslehti.fi/2021/02/tassa-ovat-helsingin-kallein-ja-halvin-uusi-yksio-sijoittajat-hamuavat-nyt-jopa-90-prosenttia-kaupungin-pienista-uudisasunnoista/
Toinen epäkohta on syntymässä juuri näistä tyhjistä asunnoista, koska runsaalla asuntokannanlisäyksellä piti saada ratikalle käyttäjiä = maksajia. HSL on jo ehtinyt ilmoittamaan, että sillan ratikkaliikenne tulee kannattamattomaksi ja lippujen hintoja odottaa (reilu) korotus. https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2022/09/kruunusiltojen-liikenteesta-tulee.html
Yksityisautoilua on nyt jo koulutettu ratikankäyttäjiksi kovalla kädellä bulevardirakentamisen pullonkaulalla, jossa poliisi saa kerättyä helppoja ylinopeussakkoja 30 rajoitusalueella 40 ajavilta laajasalolaisilta.
PÄIVITYS:
Tänään 2.12.2022 uutisissa kerrottiin, että Helsingissä on runsaasti pienasuntoja tyhjillään. Tuo oli nähtävissä jo maallikonkin silmin, vuosia sitten, sikäläisen rakennuboomin aikoihin, että tervettä tämä homma ei enää ole. Kuulostaa ahneitten hölmöläisten touhulta.
Myös arvoasuntoja on runsaasti tyhjinä. YLE uutiset kertoo: (https://yle.fi/a/3-12371198): "Esimerkiksi Kruununhaassa tyhjien asuntojen osuus on 16 prosenttia, Kaivopuistossa 27 prosenttia, Kaartinkaupungissa 23 prosenttia, Kampissa 15 prosenttia, Ullanlinnassa 16 prosenttia ja Kluuvissa peräti 38 prosenttia."
maanantai 10. lokakuuta 2022
Moskovan teurastaja
Kun Putin ei pärjää Ukrainan sotilaille, se yrittää pommittaa naisia,lapsia ja vanhuksia, sekä kouluja ja sairaaloita.
Tyypillistä "koulukiusaajalle", jolle asteelle Putin vaikuttaa jääneen.
Tämä kiukuttelu tuottaa satoja tuhansia ruumiita. Koska venäläiset maatuskat heräävät huomaamaan, että heidän poikansa ei palaakaan "erikoisoperaatio"-rintamalta?
https://yle.fi/uutiset/3-12654565
perjantai 23. syyskuuta 2022
Putinilainen äänestys on alkanut Ukrainassa miehitetyillä alueilla
Montakohan "äänioikeutta" Putinilla on Ukrainan separatistialueilla: Luhansk, Donetsk, Herson ja Zaporižžja?
Duumanvaaleissa 2021 oli jopa 17 miljoonaa. Osa oli jo valmiiksi siisteissä nipuissa.
Suomen Kuvalehti 12.8.2022
Teksti Aurora Rämö
https://suomenkuvalehti.fi/ulkomaat/venalaislehti-ukrainan-sodan-oikeuttamisesta-aanesti-parlamentti-jota-ei-valittu-laillisesti/
Artikkelissa lainataan Venäläislehti Meduzaa: "Ukrainan sodan oikeuttamisesta äänesti parlamentti, jota ei valittu laillisesti. Venäjän viimesyksyisissä duumanvaaleissa annettiin yli 17 miljoonaa huijausääntä."
"Meduza sai haltuunsa yli miljoona tuntia videonauhaa yli 9200 äänestyspaikalta. Virallisesti ilmoitettujen äänestäjämäärien ja tallenteilla näkyvien äänestäjien ero oli suuri. Kaikkiaan noin kolmasosa otannan äänistä oli väärennettyjä."
Ehkä Putin on käsittänyt jotenkin väärin sanan "demokratia".
Miksei lännessä ole keksitty näin kätevää tapaa liittää vaikkapa venäläisiä alueita EU:hun.
Putin olisi voinut, sodan sijasta (rauhan miehenä), vain kantaa valmiiksi täytetyt äänestyskoppinsa Ukrainan puolelle?
Nyt vasta, usean kuukauden kalliin ja järkyttävän määrän ihmishenkiä vaatineen sodan jälkeen, Putini äänestää separatistialueet Venäjään kuuluviksi ja väittää tämän jälkeen Ukrainan hyökkäävän Venäjän alueelle.
tiistai 20. syyskuuta 2022
Pitäisikö valtaan nimitettävät henkilöt velvottaa psykologisiin tutkimuksiin?
Suomen Kuvalehti 20.9.2022:
Teksti: Tuula Koponen
(kursiivitekstit ovat Blogistin kommentteja)
Toimittaja Tuula Koponen siteeraa Amerikkalainen kansainvälisen politiikan professori Brian Klaasin ajatuksia ja kirjaa Paha valta – Kuinka se muuttaa meitä kaikkia (Atena, 2022).
Kaasin ajatukset voidaan sijoittaa suoraan Suomen poliittiseen johtoon. Nyt en puhu ainoastaan esillä olevista kansanedustajista ja ministereistä, ministeriöiden johtajista, valtion ja kunnanhallintojen johtajista, puolueiden johtoryhmistä, merkittävien yritysten johtajista tai oikeuslaitoksesta, vaan myös siitä Suomea johtavasta tila-autollisesta vaikuttajahenkilöitä.
Kun lukee tämän ryhmän kirjoituksia on helppo löytää suuri joukko kyseenalaisin eväin tehtäviään hoitavia henkilöitä. Ovatko he oikeissa tehtävissään? Onko heidän tavoitteensa "oma hyöty", ohittaen tehtäviensä ja asemansa edellyttämän "kansan edun" tai "työntekijöidensä" edun?
Brian Klaas sanoo:
”Olen kirjoittanut satojatuhansia sanoja siitä, että Trump on yksi maailman vaarallisimpia miehiä. "
"Klaasin mielestä 2000-luvun suuri poliittinen taistelu käydään demokratian ja autoritaarisuuden välillä. Hänestä ainoa tapa voittaa tämä taistelu on ottaa periaatteellinen kanta korruptoituneita diktaattoreita vastaan."
”On hullua, että ihmiselle annetaan ydinaseet, mutta hänelle ei tehdä minkäänlaista psykologista tarkastusprosessia”
Tämä koskee muitakin ydinasevaltioita ja niiden johtajia; Pohjoiskorea, Kiina, Venäjä, ...
Ilman ydinaseitakin, maailmanpoliittisesti merkittävissä valtioissa, johdossa vaikuttaa olevan psykopaattisia tapumuksia omaavia, tunteettomia oman vallan ja edun tavoittelijoita.
”Eurooppa kohtaa tällä hetkellä diktatuurien todelliset seuraukset. Autoritääriset järjestelmät houkuttelevat yleensä kaikkein huonoimpia, politiikassa aivan vääristä syistä olevia ihmisiä."
"Epäpätevät ja öykkärit nousevat korkealle itsevarmuutensa avulla. Valta korruptoi, ja ennen pitkää tuhoaa myös ne hyvät ominaisuudet, joiden ansiosta ihminen valittiin johtoon."
Jokainen voi mielessään sijoittaa näitä Kaasin mietteitä suomalaisiin, tai muutaman Euroopan valtionkin, johtotehtävissä oleviin henkilöihin. Mikä heitä ajaa vallan ja taloudellisten etujen kahmintaan, alaiset ja heidät tehtäviin valinneet kansalaiset unohtaen. Vaalien alla luvataan taivaat ja maat hymyillen. Vaalien jälkeen äänestäjät ovat omaa urakehitystä ja ansaintaa haittaavaa rupusakkia.
Yritysjohtajia ajaa eteenpäin ainoastaan osakesalkkujen ja voitonjaon, mahdollisimman suuret, positiiviset numerot.
perjantai 16. syyskuuta 2022
Kruunusiltojen liikenteestä tulee kannattamatonta
HSL kertoo tiedotteessaan 13.09.2022:"Kruunusiltojen liikenne kuitenkin aiheuttaa meille kustannuksia enemmän
kuin lipputuloista saadaan tai mitä bussiliikenteestä voidaan säästää.
Näin ollen siltayhteys aiheuttaa liikenteen käynnistyessä osaltaan
paineita joukkoliikennelippujen hintojen nostamiselle".
Miten se taas näin kävi? Eikö sen pitänyt olla loistava liikenneratkaisu? Ainakin Sinnemäen unelmissa.
Sillat tulevat maksamaan runsaasti yli budjettiensa, yhteyksiä karsitaan suunnitelluista, eikä liikennettä saada edes kannattavaksi. Kustannukset peritään tietenkin meiltä asukkailta, kuinkas muuten. Vihreiden kuningasideat tulevat kalliiksi. Kaupunkimme päättäjiä ei tästä saada vastuuseen muutoin, kuin äänestämällä tämä siltaporukka ulos kaupunkisuunnittelusta ja kaupunginhallituksesta.
https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/uutinen/2022/09/laajasalon-bussit-kulkevat-tulevaisudessa-raitiovaunujen-tahdissa.
Kun seuraamme Kruunusillat-hankkeen liikkeellelähtöä. Kruunusillat-hankkeen hankesuunnitelma hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa vuonna 2016. hanketta oli puuhaamassa silloinen vihreä kaupunkituunnitteluporukka:
Kruunusillat-hankkeen hankesuunnitelma esiteltiin Helsingin
kaupunginvaltuustossa vuonna 2015 .
Kruunusillat-hankkeen hankesuunnitelma hyväksyttiin Helsingin
kaupunginvaltuustossa vuonna 2016,
§ 958
V 21.10.2015, Kruunuvuorenrannan joukkoliikenneyhteyden
asemakaavan hyväksyminen ja asemakaavan muuttaminen (nro
12305) Esittelijä Anni Sinnemäki
§ 959
V 21.10.2015, Kruunusiltojen liikennesuunnitelma välillä
Kruunuvuorenranta-Kalasatama (Nihti) Esittelijä Anni Sinnemäki
Täältä löytyy lista päätösten vastuuhenkilöistä:
https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginhallitus/jasenet/
Kaupunkiympäristösuunnittelun vastuuhenkilöistä:
https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/yhteystiedot
