Helsingin kaavoitusosasto tukee rakennusoikeuden ylityksiä Laajasalossa.
Herää kysymys, kenen etua kaupunkimme kaavoitus nyt ajaa ja kuka hyötyy ylikaavoittamisesta ja mitä? Asukkaat joutuvat joka tapauksessa maksumiehiksi ja naisiksi, kaikin tavoin.
Jätimme toisen huomautuskierroksen vaatimukset eilen. Edellinen kierros ei tuonut minkäänlaista sovitteluratkaisua. Jopa se ainut jousto toisen rakennuksen siirrosta, oli todentamatta ja sen mukaan on vain "lupaus", joihin kaavaosaston suunnalta ei kannata liikaa perustaa, kuten ei kaavoihinkaan. Osmo Soininvaara vastasi blogissaan kysymykseeni jatkuvasta kaavamuutosrumbasta:"Kaikki kaavoitus muuttaa kaavaa". Todella syvällistä filosofiaa. Sinnemäki tosin ei vastaa mitään. Ehkä häntä hävettää toimia rakennuttajien työrukkasena.
Asukas ei koskaan tiedä millaiselta alueelta asuntonsa ostaa. Eilinen kaava kun ei ole tänään enää voimassa. De facto.
Esitimme perusteltuina vaatimuksinamme (22.10.2018) seuraavaa:
1) kaavamuutos on palautettava uuteen valmisteluun, jossa rakennusmassaa –
ennen kaikkea kerroskorkeutta pudotetaan molemmissa rakennuksissa viiteen
ja metreissä 15 metriin katutasolta mitattuna, näin päästään 2017 kaavan
rakennusoikeuden mukaiseen rakennusmassaan ja kaavan mukaisiin
asuntoneliöihin. Tätä vaatimusta vastaan ei ole olemassa järkevää perustetta
vastineessa ja vaatimus noudattaa jo kertaalleen, aiemmin sovittua
kaavamuutosta ja Maankäyttö ja rakennuslain henkeä ”esteettisestä ja
tasapainoisesta elinympäristöstä”.
2) rakennuksia on vaadittu ja nyt vastineessa ehdotettu sijoitettavaksi 10-5 metriä
Reiherintien reunasta, jotta Reiherintien varteen voidaan sijoittaa puurivi ja
katualueelle jää tulevaisuuteen laajennusvaraa.
Vaadimme täsmällistä tietoa: kuinka paljon taloja on siirretty? Mitä kallioita
säilytetään? Miksi verkossa ei ole uusia piirustuksia sijainnista, ei myöskään
Vastineenne liitteenä?
3) meluselvityksen tulos ei ole uskottava. Millaiseen laskentamalliin se perustuu? Kuka
on tutkinut/laskenut meluhaitan? Onko taho puolueeton? Keskiäänitaso ei anna
missään tapauksessa oikeaa kuvaa pysäkkien aiheuttamista melupiikeistä.
Vaadimme lisäselvitystä ja uuden, luotettavan melulaskelman huippuäänistä.
4) muita asukaskommentteja ei ole huomioitu, ne on ainoastaan pyritty kumoamaan
erilaisin selityksin. Mm. kerroskorkeus on nyt muutettu räystään metrikorkeudeksi
jonka väitetään olevan sama kuin 2017 kaavassa, vaikka kerrosmäärä oli tuolloin
kaksi kerrosta alempi. Mikään ”autopaikoitus” selitelmä ei vaikuta talojen
metrikorkeusvaatimuksiin. Kerrosmäärää vastineessanne ei ole muutettu tai
asuinkerrosneliöitä pudotettu 2017 kaavan tasolle tai edes lähemmäksi kaavan tasoa.
5) projektista on annettava faktatietoa. Nyt saamme muuttuvaa tietoa, esim. asuntojen
lukumäärä ja asukasmäärä vaihtelee.
6) selvitettävä uskottavasti, että kaupungin valitsemat yhteistyökumppanit ovat
luotettavia ja uskottavia toimijoita. Viittaan kumppanin talousrikostutkintaan, toisen
kumppanin heikkoon rakentamisen laatuun ja poliittisiin sitoumuksiin, jotka
vaikuttavat niiden toimintaa ohjaavasti. Jos molempien yritysten historia on niin
rasittava, että yritysten nimet pitää muuttaa, se ei kuulosta luotettavalta. Onko
kumppaneiden talous kunnossa? Minkä laatuista rakentamista on odotettavissa, kun
taustalla on rakentamishistoriaa mm. hometaloina? Paikalliset asukkaat eivät halua
naapurustoon ikuisesti remontissa olevia taloja.
Perustelut olivat jatkodokumentissa. Yhteensä 16 sivua taustatietoineen. Huomautuksen voi tilata minulta sähköisenä: hannu.kuukkanen (ät) elisa.fi (ät=@ ja sulut ja välit pois)
P.S. Naapuriin on nousemassa rakennettu kortteli jossa asuntoja on 113kpl suurin piirtein saman kokoisella tontilla. Reiherintien- Gunillantien kulmatontille asuntoja on nyt kaavailtu 250kpl. eli yli tuplasti. Tehdäänkö sinne japanilaisia yöpymisputkia?
tiistai 23. lokakuuta 2018
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
Laajasalosta uusi keskustataajama?
LAAJASALON RAKENTAMINEN KESKUSTAN
KALTAISEKSI TAAJAMAKSI ON SULAA HULLUUTTA
Kun vertailemme kartalla mikä ero on
Helsingin nykyisellä keskustalla liikenneyhteyksineen ja Laajasalon saarta,
emme voi tulla muuhun johtopäätökseen, kuin että kaupungin kaavoituksen
suunnitelmat rakentaa Laajasalosta keskustan kaltainen taajama, ovat sulaa
hulluutta.
Keskustasta lähtee voimakkaita ulosmenoteitä
ainakin viisi kappaletta + metrolinja itään ja länteen, sekä rautatie
pohjoiseen. Näihin ei ole laskettu pienempiä väyliä ulos keskustasta vielä
lainkaan. Miettiä myös sopii, miten liikenne keskustan alueella sujuu
ruuhka-aikoina nykyisin?Kun vertailemme kartalla tilannetta (suunnitelmat) voimme havaita, että Laajasalosta lähtee tasan yksi autoväylä ja suunnitelmissa on ollut kaksi pikaraitiotiesiltaa, kolmatta (punainen 4) pikaraitiotietä kuulemma ei ole vielä edes suunnitelmissa liikennesuunnittelijan mukaan (vaikka sellaisen olen kyllä kuvissa nähnyt). Se ”ei ole suunnitelmissa” sen vuoksi, että ensin pitää kaavoittajan saada ratikkahalliksi ja rakennusmaaksi osa urheilupuistoaluetta ja sen päälle muutama asuinkortteli. Pöyristyttävää ja täysin vastuutonta suunnittelua.
Autoilua ja tieliikennettä ei lakkauta Vihreiden visio vähenevästä autoilusta, kun reaalimaailman tutkimukset kertovat aivan muuta.
Laajasalon kaavoitushanketta vetää Helsingissä Vihreiden edustaja gryndereiden työrukkasena. Myydäänkö Laajasaloa ja sen viheralueita, nykyisiä ja tulevia asukkaita ajattelematta?
Mustat numerot edustavat ulosajoteitä ja punaiset raideliikennettä – Helsingin keskusta vs. Laajasalo. Tilaa toki on mutta suunnitellulle väkimäärälle suunnitellut liikenneyhteydet eivät tule toimimaan, sanotaan sitten autoilun määrästä tulevaisuudessa mitä tahansa. Moniko on menossa Vuosaareen? Sensijaan Herttoniemn suuntaan löytyy menijöitä mutta sinne ei ole riittävää liikennekapasitettia suunnitelmissa. Punainen 4? olisi Jokeri0 lijaus Roihupeltoon mutta se ei kuulemma ole suunnitelmissa, sanoo liikenneviraston edustaja.
Vuosaaren silta taitaa pysyä suunnitelmana, koska Vartiosaari on kaavoitettu maakuntakaavan vastaisesti, eli sinne ei ainakaan toistaiseksi saa rakentaa mitään. Jäljelle jää yksi ratikkalinja keskustaan ja tukkoinen maantiesilta Herttikan, Roihuvuoren, Viikin ja kehä ykkösen suuntaan.
torstai 6. syyskuuta 2018
Vihreiden kannatus floppaa
Uudet mielipidemittaukset
osoittavat, että vihreiden näennäisaate, ei enää mene läpi kansaan.
Ainakin kunnallispolitiikassa ja nimenomaan, heidän johtamassa kaavoituspolitiikassa, vihreät ovat olleet erittäin asukasvastaisia. Nykyisistä asukkaista ei piitata ja viheralue- ja urheilupuistorakentaminen jatkuu.
Samoin pientaloasutus on ei toivottavaa Helsingissä. Pientaloasukkaita häädetään rakentamalla pientalojen etu- ja takapihoille kerrostaloja joiden rakennusoikeuksia nostetaan kaavaversiosta toiseen.
Kaavoittaja on sanonut asukkaiden kuulemistilaisuuksissa suoraan, että pientaloasukkaat voivat muuttaa muualle.
Sinnemäki ei vastaa perusteltuihin kommentteihin Helsingin järjettömästä kaavoituksesta.
Gryndereiden paksu lompakko on tärkeämpi kuin asukkaiden viihtyvyys.

Yksityisautoilua kuristetaan bulevardeilla ja keskustan katujen liikennettä rajoittamalla. JOS joukkoliikennereitit ja aikataulut pystyisivät korvaamaan yksityisautoilun, asia on kunnoissa, mutta näinhän ei suinkaan ole.
sunnuntai 26. elokuuta 2018
Henkilöautoliikennettä kuritetaan Helsingissä
Jo viime joulukuussa (TM 22/2017) ilmestyi Tekniikan Maailmassa kolumni
jossa ihmeteltiin: "Voisiko joku kertoa, miksi autot pitää häätää
Helsingistä?". Kommentti käsitteli ja arvosteli laajasti mm. keskustan
kävelykatuhankkeita: Espaa, Kaivokatua, Hämeentien
henkilöautoliikennehäätöä jne. sekä bulevardihankkeita.Kirjoitin näistä jo joulukuussa 2016 tässä blogissa: http://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2016/
Kysymys on Laajasalossakin erittäin akuutti, sillä yksi tapa kurittaa yksityisautoilua on Laajasalontien bulevardi-hanke, jolla tullaan hidastamaan risteyksineen valoineen, henkilöautoliikennettä. Nyt voimaan on tullut jo ajonopeuden pudotus 50km:iin tunnissa, jota eivät autoilijat vielä ole tahtoneet edes tunnustaa olemassa olevaksi, nopeudenvalvontakampanjoista huolimatta. Samoin liikennevalot ostarin liittymässä ovat hidaste. Tämä, alunperin, uuden ostarirakennustyömaan aiheuttama risteys, on vasta esimakua tulevasta.
Kaupungin kaavoitusosasto on aina kysyttäessä, muistanut muistuttaa, että yksityisautoilu on katoavaa kansanperinnettä Laajasalossa ja se korvataan uudella uljaalla pikaraitiotiellä. Tilastojen ja henkilömielipiteiden valossa en tätä menisi lainkaan vannomaan. Varsinkin kun asukasmäärä Laajasalossa on kertautumassa.
Vasta-argumenttinamme on aina ollut se tosiasia, että suinkaan kaikki eivät ole menossa keskustaan, vaan erittäin suuri osa asiointi- ja työpaikkaliikennettä suuntautuu Herttoniemeen ja Itäkeskukseen ja sieltä kehätielle. Myös Viikin kautta on hyvä yhteys pohjoiseen ja länteen. Kaikille ei riitä muun joukkoliikenteenkään linjat ja aikataulut. Tämä tieto on välitetty kaavoittajalle ja liikennesuunnittelijalle.
Kaupunkimme ja sen kaavoituksen perimmäinen tavoite ei ole suinkaan itse henkilöliikenne, vaan rakentaminen. Tarvitaan rakennusmaata tuon bulevardin varsille. Tämä kuulostaa hölmöläisten hommalta. Mennään rakentaminen edellä. Lisärakentaminen kaupungin tahdilla, tulee tukkimaan liikenneyhteydet jo ennen raitsikaa ja edelleen rakentamisen lisääntyessä, myös tuon hidastetun bulevardin. Bulevardin varsilla tuskin tullaan näkemään iloisia kahvilassa istuskelijoita tai äitejä lastenvaunuineen (kuten bulevardisuunnitelmissa auvoisasti kuvaillaan). Neljällä kaistalla valoissa seisovien ja niistä kiihdyttävien autojen meteli, pakokaasut ja tiepöly huolehtivat kansan pysyttelemisen poissa bulevardin varsilta.
Rakennusmaana toki bulevardin varsi on ymmärrettävämpää ja hyväksyttävämpääkin, kuin urheilupuiston alue, tai muut Laajasalon viherkeitaat. Liikennesuunnittelijana pitäisin kiirettä Herttoniemeen ja Roihupeltoon suuntautuvan ratikkakiskon rakentamisessa, noin ensihätiin. Se ei kuulemma ole tulossa pitkiin aikoihin, viime tapaamisessamme kyseltynä. Se ei ollut, ihan oikeasti, vielä edes suunnitteilla. Sillä väitteellä torpattiin ratikkavarikko Roihupellossa.

Tunnisteet:
bulevardi,
bulevardirakentaminen,
bulevardit,
Helsinki,
henkilöautoliikenne,
Kaavoitus,
kävelykatu,
liikennesuunnittelu,
pikaraitiotie,
yksityisautot
keskiviikko 15. elokuuta 2018
Raideliikenteen rakentamisen hyöty?
Mielenkiintonen mielipide, puheenvuoropalstalla, Suomen
Kuvalehdessä no 32/2018 raideliikenteen kannattavuudesta. Artikkeli kertoo myös miksi ratarakentaminen on kannattavaa ja kenelle.
Viisi
dippainsinööriä; Antti Talvitie, Risto Kangas-Ilkkala, Kalervo Matikainen,
Olavi H. Koskinen ja Jussi Sauna-aho, kirjoittivat artikkelin otsakkeella
”Raideliikenteen hyöty on harhaa”.
Artikkelissa
ammuttiin alas suuri määrä argumentteja joilla raideliikennettä puolustetaan.
Raideliikenne artikkelissa tarkoittaa laajasti metron, kehäradan, raidejokerin,
Pisararadan jne. Asian voi kiteyttää heidän laillaan lauseeseen: ”aliarvioidut
kustannukset ja yliarvioidut hyödyt”. Nostettu otsake ”Junaliikenne tekee
vuodessa 400 miljoonaa euroa tappiota”, tarkoitta VR:n tappioita.
Mitä
järkeä tässä sitten ylimalkaan on? Matkustajien ajansäästöt todettiin kovin
minimaalisiksi ja usein näennäisiksi ja joissakin tapauksissa jopa
negatiivisiksi.
Kenen taskuun menevät hyödyt?
Kenen taskuun menevät hyödyt?
Loppukappale
selittää kenelle raideliikenne on järkevää ja kuka hyötyy: ”Suurten hankkeiden
tukijoina ovat vaikutusvaltaiset poliitikot ja heidän nimittämänsä virkamiehet.
Hankkeiden toteuttamisessa rakennusyhtiöillä ja konsulteilla on rautainen ote.
Rakennusyhtiöt
haluavat suuria infrahankkeita ja maankäyttösopimuksia, jotka lisäävät ratojen
varren asuntojen neliöhintoja yli tuhannella eurolla, eivätkä siksi puhu totta.
Konsultit
pelkäävät toimeksiantojen vähenemistä, eivätkä siksi puhu totta. Yhteispelillä
sen sijaan kaikki nämä mainitut tahot voittavat.” Kannattaa seurata mistä ja
keiden poliitikkojen vaalirahat tulevat tulevissa vaaleissa (josko niitä
lainkaan edes ilmoitetaan). Kunnallisvaalit ovat Helsingissä erityisen tarkkailun paikka. Päästetäänkö vihreitä edelleen rakentamaan kaupungin viheralueet.
Vieläkö
tarvitsee ihmetellä miksi myös Helsingin Laajasaloon rakennetaan (kustannuksiltaan
aliarvioitua) miljoonasiltaa ja vedetään pikaratikkakiskoja. Rakennusliikkeet
ovat täällä nyt rakentamassa niitä +1000 euroa/neliö ”arvonnousuasuntojaan”
kukin kilvan ja poliitikkojen ja virkamiesten ansiokkaalla avustuksella. Kuka
maksaa suunnitelmissa alihinnoitellun sillan ja pikaraitsikahallit ratoineen?
Sinä ja minä ja mahdolliset tulevat asukkaat. Samaan aikaan saaren
linja-autoliikennettä kutistetaan ja henkilöautoliikennettä kuristetaan.
Kruunusiltojen
ensimmäinen kustannusarvio oli 250 miljoonaa euroa jolla kaupunginhallituksessa
päätös tehtiin. Päätöksen teon jälkeen seuraava arvio olikin jo 360 miljoonaa
(oho). 500 miljoonaa ei liene kaukainen arvio sillan lopullisista
kustannuksista. Kaikissa tapauksissa se on lähempänä todellisuutta kuin tuo 250
miljoonaa jolla hanke rutisteltiin valheellisin perustein läpi.
tiistai 5. kesäkuuta 2018
RATIKKAHALLI LIIKUNTAPUISTOON; TAPAAMINEN
Kaavoittajan tapaamisessa Laajasalo-opistolla 8.5.2018 oli (omien laskujeni mukaan) läsnä 11 kaavoittajan edustajaa ja 11 laajasalolaista eri intressiryhmistä.
Kokous noudatti normaalia kaavoittajan ”kuuntelukaavaa”, eli mielipiteitä kaivattiin vain vakuuttamaan, että tämä suunnitelmamme on erinomainen.
Näissä asukkaiden kuulemistilaisuuksissa on aina sama henki (lue Suomen Kuvalehti 22/2018 ”Otetaan osaa”). Vaikuttaakin siltä, että kaavoitusosasto pakotetaan asukastilaisuuksiin, jotta ns. Helsingin uusi osallistumismalli nimellisesti toteutuu. Muuta merkitystä tapaamisilla ei ole.
Jälleen toistettiin, usean suunnittelijan suulla, että ratikkahalli ei voi sijaita missään muualla, kuin Laajasalon urheilupuistossa (miksi sen päälle on rakennettava kaiken lisäksi asuntoja joiden vaatima maapinta-ala kasvattaa n. kaksin- kolminkertaiseksi yli hallien todellisen tilantarpeen?).
Syy, ettei ratikkahalli voi sijaita Roihupellossa, on kuulemma, ettei Jokerirata sovi Kruunusiltojen aikatauluun, eikä se ilmeisimmin sovi senkään vuoksi, ettei silloin voitasi rakentaa asuntoja Laajasalon liikuntapuistoon.
Kruunusiltojen suunnitelmien yhteydessä alettiin suunnitella myös Kruunuvuorenrannan aluetta. MIKSI tätä raitsikahalli / asuntokorttelia ei suunniteltu aikanaan sinne, ”asuntokaava-maalle”, ihan ilman vastustusta? Se oli entistä öljysataman aluetta, eikä kukaan olisi ollut siellä halleja vastaan taistelemassa. Tuon Kruunuvuorenrantasuunnitelman kaavoitushistoria on sinänsä jo ihan oma mielenkiintoinen tapauksensa josta olen kirjoittanut blogiini erikseen.
Ratikkahalli itse veisi tilaa vain 12.000 m2 JOS se urheilupuistoon ylimalkaankaan pitää rakentaa. Alue leviää puistoon, asuinrakennussyistä, huomattavasti laajemmalle n. 2x - 3x yli varikon tarpeen ja viereen samalle viheralueelle on jo ehdotteilla lisärakentamista. ”Kun kerran tuo alue on jo pilalla niin miksei pistetä menemään koko roska saman tien” (vaikuttaa olevan kaavoittajan ajatus). Kuitenkin, pelkkä ratikkahalli mahtuisi Reposalmen tien mukaisena maan alle rakennettuna upeasti murto-osan kokoiselle tontille ja kannelle voitaisiin rakentaa uudelleen menetetyt kentät ja pururata. Sellainen ei käy kaupungille, koska nyt tarvitaan rakennusmaata. Laajasalon lisääntyvästä asukaskannasta ja heidän lapsista (ja mielenterveydestä) viisveisataan.
Itärannan, suunnitteilla olevasta kaavasta, on jo poistettu reilulla kädellä urheilupuiston viheraluetta rakennusmaaksi. Näin Helsingissä kaavoitetaan vastoin maakuntakaavaa ja yleiskaavaakin. Tosin yleiskaavasta ei kukaan saa tolkkua, mikä alue on mitäkin. Entiset kaavat näyttävät todellisen urheilupuiston alueen (Yleiskaava — Selvitys 2013).
MITÄ KOKOUS VIESTI KAAVOITTAJALLE
Laajasalon asukaskuulemisen pääviesti kaavoittajalle oli, että rakentakaa ratikkahalli Roihupeltoon JA JOS ratikkahalli rakennetaan Laajasalon urheilupuistoon, on kaupungin korvattava vastaavat ulkoilu- ja yhteiset liikuntaharrastusmahdollisuudet menetettyjen tilalle. Keskustelussa puhuttiin; uimahallista, urheiluhallista, lentopallokentästä, pururadasta, koirapuistosta ja ylimalkaan sellaisista yhteisen toiminnan alueista, vastaavalla tai suuremmallakin volyymillä (ottaen huomioon lisääntyvä asukasmäärä), jotka nyt menetetään asuntorakentamisen alle. Lisäksi ehdotettiin, että tuossa ratikkakompleksissa, voisi olla mukana jotain kulttuuritilojakin.
Laajasalon yhteiskoulun rehtori oli erityisen huolestunut lisääntyvän oppilaskannan liikuntamahdollisuuksista lähellä koulua, sekä lasten liikenneturvallisuudesta, koulun läheisen, lisääntyvän liikenteen vuoksi. Laajasalon Palloseura painotti myös liikuntapuiston alueen merkitystä palloiluharrastuksen pitämiseksi kotinurkilla.
Perheenemäntiä edustanut henkilö painotti myös lasten yhteisten liikuntamahdollisuuksien säilyttämistä Laajasalossa: ”Lapset pysyvät poissa pahanteosta, kun heillä on järkevämpää tekemistä”.
Ikääntyvien edustaja painotti esteettömyyttä ja jos puistoaluetta rakennetaan talojen keskellä olevalle mäelle, olisi sinne taattava esteetön reitti. Myös rannalle olisi säilytettävä hyvä kulkuyhteys liikuntarajoitteisille.
Laajasalo-Degerö-seuran puheenjohtaja kysyi kaavoittajalta, miksi kaavoittaja ei noudata lakia?
(tarkoittaen ylempien kaavojen, kuten maakuntakaavan toistuvaa ylikävelemistä).
Kaavoittajan mielestä he noudattavat lakia. Tämä on nyt mitattavana Hallinto-oikeudessa ja KHO:ssa ja toivomme sieltä Helsingin yleiskaavan, kumoamista. Periaatteessa tuo kaava ei ole minkään arvoinen muille kuin kaavoittajalle itselleen. Se ei kerro asukkaille, minkälaisia rakennuksia ja viheralueita kaupunkiimme tulee jäämään, tai tullaan rakentamaan todellisuudessa, koska kaavoittaja voi tulkita ”hehtaarikaavaa” oman harkintansa mukaan. Myös uudet kaavaversiot ovat liikkuva maali. Ne muuttuvat kierros kierrokselta rakennusalueita ja volyymeitä kasvattaen. Tänään ei asunnonostaja voi kaavoista päätellä, millainen hänen naapurustonsa huomenna on. Sellainen ei luo turvallisuudentunnetta oman kodin hankkijalle ja monivuotisen asuntolainaan sitoutuvalle.
Osmo Soninvaara vastasi ihmettelyyni, "Kaikki kaavoitus muuttaa kaavaa".. Eli viis veisaamme siitä mitä ylemmät ohjeiksi tehdyt kaavat sisältävät, me muutamme kaavaa aina mieleiseksemme. Tämä on pöyristyttävää puhetta niinkin fiksulta ja vihreältä mieheltä kuin Soininvaara.
MIKSI NYT KESKUSTELLAAN? SEHÄN ON JO PÄÄTETTY? Tämä todetaan Tekniikka&Talous 21.3. artikkelissa suorin sanoin.
https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/liikenne/laajasaloon-suunnitteilla-raitiovaunuvarikko-sailytystilat-maan-alle-6707625
Myös keskustelutilaisuudessa kaavoittaja esiintyi, kuin hallien sijoitus ja rakentaminen olisi itsestään selvyys. Kabineteissa on ilmeisesti käsiä puristeltu.
Kenenkähän kanssa puristellaan käsiä Gunillantien/Reiherintien kulmatontin ylikaavasta, kun Nuorisosäätiöltä on menossa Aran yleishyödyllisyysasema sekä aravatuki ja se on merkittävä toimija / ilmeinen osarahoittaja (sisarfirma) SSR Groupissa joka on ollut tonttia yli kaavaneliöiden rakentamassa. Tontin toisesta taloista piti tulla ”edullinen vuokratalo”. Kohde on poistettu SSR Groupin verkkosivuilta.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
Toinen artikkeli Soininvaaran Blogiin
On todella ajattelematonta
kaavoitusta edetä kerrosneliöt edellä ajattelematta rakennusympäristöä.
Laajasalo on yksi niistä kaupungin tehokaavoitusalueista, joista (kaavoittajan
viestin mukaan) yritetään nyt tehdä kaupunkikeskustan kaltaista ja siihen
kuuluvaa ja sen rakennustehokkuutta jäljittelevää asuinaluetta. Muistaa sopii
kuitenkin, että alue on saari ja saarena pysyy ainakin näillä näkymin.
Liikenneyhteyksiä tuskin koskaan saadaan nykyistä kaupunkikeskustaa
vastaaviksi. Yksi raitsikasilta ei totuutta toiseksi muuta. Pienautoilua ei
kaavassa huomioida, koska se ei kuulemma ole tulevaisuuden liikuntamuoto. Ehkä
niin, mutta uusia materiansiirtolaitteita odotellessa jotenkin alueelta, töihin
ja kotiin, pitäisi päästä liikkumaan, muutenkin kuin ratikalla tai
polkupyörillä. Useat tarvitsevat, edelleenkin, työnsä tai liikkumisrajoitteen
vuoksi autoa.
Kun rakennetaan /
kaavoitetaan jo rakennetuille alueilla, olisi syytä kiinnittää huomio
aikaisemmin rakennettuun ympäristöön, sitä kunnioittaen.
Koirasaarentiellä on menossa
nyt kaupungilla pientalojen ostoksia, vaikka kaavoittajalta on saatu lupaus,
että vanhoihin pientaloalueisiin ei kosketa. Tonttihankinnat tarkoittavat sitä,
että ei ainoastaan tien vastakkaiselle puolelle, vaan myös tien, nykyisen
pientaloaluekaavan puolelle, on suunnitteilla kerrostaloja. Näin saadaan aikaan
lisää törmäyspintaa, suunnittelemalla alueita, joiden asumiskulttuurit eivät
sovi yhteen eikä niitä näytä olevan tarkoituskaan sovittaa yhteen. Kyseessä on
tekninen häätö jossa pientaloasuminen saatetaan asumismuodolle sietämättömäksi.
Ostaisiko sinä omakotitalon kerrostalon takapihalta?
Kaavoittajan kannattaisi
ottaa oppia Puukäpylästä, jossa vanhaa asumiskulttuuria on kunnioitettu ja
raitsikakin kulkee.
Ja lisää epäkohtia
Laajasalon ajattelemattomasta kaavoituksesta.
Viimeisimmän yleiskaavan
vastainen ratikkahalli urheilupuistoksi kaavoitetulle alueelle on myös täysin
harkitsematonta. Laajasalon rakennustehokkuutta nostetaan ja toisaalla, sen
alueen uusienkin asukkaiden liikuntamahdollisuuksia kavennetaan. Siinä
suunnitelmassa ei ole ollut suuremmin ajatusta mukana. Tuon hallin logiikka
piilee sen päälle rakennettavissa kerrostaloissa, eli tehorakentamisessa. Halli
on Troijan hevonen, jonka selkään saadaan lisää rakennusmaata viheralueelle.
Ratikkahallille olisi runsaasti tilaa vaikkapa Roihupellossa ja kaikissa
tapauksissa, paljon järkevämmillä alueilla, useampien raiteiden risteyksissä
jossa vaunujen siirto ja huolto olisi taloudellisempaa. Niillekin alueille
voidaan ratikkahallien päälle rakentaa jos se on nyt ”se juttu”.
Kaupunkimme kaavoituksesta
yleensä voi sanoa, että sillä ei ole, nykyisellä menolla, mitään tekemistä
suunnitelmallisuuden kanssa. Jokainen uusi kaavaversio lyö korville ylemmän
tason kaavaa joka pitäisi toimia sen ohjeena. Maakuntakaavaa ei kunnioiteta,
edes 2050 hehtaarikaavaa ei noudateta ja jokainen osayleiskaavaversio lisää
rakennusmaata ja rakennustehokkuutta, minne kulloinkin. Yleensä viheralueille,
tai aikaisemmin rakennetuille pientaloalueille joita piti säästää lupauksen
mukaan.
Käytännön esimerkkinä: jos
olit hankkimassa Kruunuvuorenrannasta osakehuoneistoa v.2013 ja katsoit sen
aikaista kaavaa, et nähnyt niitä taloja, jotka seuraavaan kaavaversioon
sittemmin paikalle piirrettiin. Et siis saanut mitä luvattiin, vaan aivan toisenlaisen
asuinympäristön. Esimerkiksi aikaisempi merinäköala saattoi kadota
kerrostalojen taakse. Sellaista kutsutaan harhauttamiseksi ja on oletikin
kaupan purkamisen peruste, jos kauppaa ylipäätään on siinä vaiheessa sitten
enää mahdollista purkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)