tiistai 12. helmikuuta 2019

"JOS vanhusskandaali paisuu" Rahat pois ja pakoon

Tätä tilattiin ja saatiin. Kiitos hallituksen kaiken toiminnan tehostamisen ja tärkeiden toimintojen ulkoistamisen ja kaupallistamisen. Vanhustenhuollossa tehostaminen on viritetty ihan huippuunsa, koska heistä ei ole juurikaan vastusta.

Miljoonat on kääritty parempii taskuihin ja nyt on varaa toimarien erota ja viettää itse kukin leppoisa vanhuus jossakin veroparatiisissa. Eikä osakkeenomistajatkaan ihan tyhjätaskuina eläkepäiviään tule viettämään. Näihän tämän piti hallituksemme mukaan mennäkin, eikö totta? Eihän kyseessä olevilta Sote-puolueilta (Kokoomus ja Kepu) juuri muuta voinut odottaakkaan.
Miten olisi tuon hallituksen ulkoistaminen? Ehkä seuraavissa vaaleissa, jos kansalla olisi jo mittarit tapissa tämän "hyvinvointiyhteiskunnan" alasajon ja yhteiskunnan rahoilla keplottelun vuoksi?

Sitten alkaa se likapyykin pesu (jos alkaa?). "JOS vanhusskandaali paisuu", "jos laittomuuksia ilmenee". Pöyrityttävää puhetta valtakunnansyyttäjältä. Johan se on paisunut. Poliisikin "käärii vasta hihojaan", kun toimeen olisi pitänyt tarttua ajat sitten. Kuulostaa tyypilliseltä "kunhan nyt ikäänkuin luvataan ja voidaan unohtaan tutkinta, kun mainingit laskeurtuvat". Annetaanko tässä aikaa rikollisille paeta paikalta tai ainakin piilottaa saatu hyöty tutkinnan ulottumattomiin?
https://yle.fi/uutiset/3-10641812?fbclid=IwAR1-fzmNr1MNDgMgUgx4RNAtw6fUCxQEwPKx6DdBlFJqX_zjsmnK6bPB2K0



POIMINTOJA YLEn TEKEMÄSTÄ, VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ RAIJA TOIVIAISEN,  HAASTATTELUSTA
Toimittaja: Ari Mölsä

"ValtakunnanSyyttäjä– Poliisi on aloittanut omia selvittelytöitään. Jos sieltä ilmenee jotakin rikokseen viittaavaa, olemme luonnollisesti läheisessä yhteistyössä poliisin kanssa.

Toimittaja– Tutkittavaa riittää. Heitteillepano, pahoinpitely, kuolemantuottamus. Ja paljon, paljon muuta."

...

"Toimittaja– Viime päivinä on puhuttu paljon haamuhoitajista ja akuankkahoitajista. Kuka sellaisista työaikakirjanapitoon tehdyistä merkinnöistä joutuu jalkapuuhun? Se työoloja vääntävä ihmisparka – vai kenties myös jokin ihan muu?

VS– Kyllä siinä on katsottava läpi ihan koko firman päätöksentekoketju. Kuka antoi käskyn lainvastaiseen tekoon, ketkä olivat siinä avustamassa tai ainakin sitä läpi sormien katsomassa?
Sote-palvelut on suuri korruptioriskin ala. Giganttiset rahat, viidentonnin virkamiehet ja olematon valvonta.
Toim– Kun liiketoiminnasta ja suurista rahoista on kysymys, ihminen on kiusauksille altis.
Onneksi Suomessa ei ole korruptiota... Vai onko?

VS– Kyllä korruptiota on Suomessakin, ikävä kyllä. Usein se vain on vaikeasti todistettavaa rakenteellista korruptiota, hyvä veli -verkostoja ja sen sellaista."
-----------------------

Valtakunnansyyttäjä nostaa ikäänkuin kädet pystyy, eihän niitä pysty selvittämään.
Kuitenkin ilmeiset hyödyt (myös taloudelliset) siirtyvät henkilöltä toiselle mitä ilmeisimmissä tilanteissa joissa päätöksiä tehdään selkeässä "komentoketjussa" (johtamishierarkia). Eikö tämä riitä todisteeksi tutkinnan aloittamiselle? Kuka on mukana jakamassa kakkua yksityisille, vanhustenhuollon firmoille, mutta ei varmista, että firma hoitaa oman osuutensa lain mukaan? Eikö tässäkin olisi aihetta ja riittäisi tutkimista?
Varas joutuu putkaan mutta vanhustenhuollon toimitusjohtaja, vaikka osallistuu todistettavasti vanhusten riistoon, ei joudu. Valvovat viranomaiset ummistavat silmänsä.

torstai 7. helmikuuta 2019

Minne menevät kaupunkimme rahat?

Helsingin kaupunki teki ennätystuloksen 400 miljoonan euron ylijäämän (SK14/2019) ja kuitenkin...
...poliitikot huutavat yhdessä kuorossa, kuinka kaikkialta pitää kiristää: virkamiehiä vähennettävä, leikattava koulutuksesta, terveydenhoidosta, eläkkeistä... Kuitenkin toisella kädellä syydetään rahaa järjettömiin hankkeisiin, kuten Kruunusillat ja koko "saaristoratikka" haahuilu.
Metrokin olisi tullut edullisemmaksi Laajasaloon, kuin mitä tulee maksamaan nykyinen "pika"-ratikkalinja siltoineen. Sen kapasiteetti ei tule koskaan yltämään metron kuljetuskapasiteettiin. Laitoin sanan "pika" lainausmerkkeihin, koska se ei myöskään pärjää metrolle nopeudessa.
Jokerilinjan "pikaratikka" kustannusarvio on luokkaa 10 miljoonaa/kilometri.
Raideliikenteen kannattavuudesta on myös lausuttu madonlukuja. Miten ihmeessä Anni Sinnemäki tai Marja Piimies voisivat saada sen kannattavaksi vakka he myisivät jokaisen vihreän pläntin tässä kaupungissa? https://politiikkaajapropagandaa.blogspot.com/2018/08/raideliikenteen-rakentamisen-hyoty.html

Anni Sinnemäki puolusteli raideratkaisun jättikustannuksia:
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/742231-onko-helsingilla-piikki-auki-raidehankkeissa-nama-pian-alkavat-jattimaiset-tyomaat
Vuonna 2007 pohdittiin vielä vaihtoehtoa, jossa metro oli mukana: https://docplayer.fi/113108119-Laajasalon-raideyhteys-supistettu-metro.html

Kun verrataan metron kustannusarvioon (3 asemaa 270 miljoonaa ja 7 asemaa 500 milj. Metron kapasiteetti on monin kertainen (nopeus/asiakasmäärä)),  ns. pikaratikkaan, nykyisen saaristoratikan kustannuksiin siltoineen. Ratikkaratkaisu tulee lähentelemään 500 miljoonaa.  Mitä ratikkarahalla saadaan? Maisemaa rumentavia ja laivaväyliä haittaavia siltoja ja hidasta, pienikapasiteettista joukkoliikennettä. Sen lisäksi sen järkyttävän budjetin maksajiksi tarvitaan järkyttävät määrät uusia asukkaita Laajasaloon, Vartiosaareen ja Ramssinniemeen.
Myös Laajasalon urheilupuisto uhrataan rahalle, eli ratikkavarikolle 15 kerroksisine kerrostalokomplekseineen vanhan kartanon kulttuurimaisemassa. Asukkaiksi kaavaillaan sinkkuja ja pienasuntosijoittajia. Asunnoista ei tule edullisia, vähävaraisen kaupunkilaisen asuntoja.


Kaupunkimme kustannusarvioiden on myös tapana nousta kun lähestytään toteutusta ja toteutuksen aikana. Alemmilla hinnoilla hanke runnotaan läpi päätöksenteosta ja sen jälkeen ei enää tarvitse hirveästi kustannuksista huolta kantaa.

Tämä kaikki sopii tietysti vallan mainiosti rakennuttajille ja rakennusurakoitsijoille. Heidänkö taskuun verorahamme ovat menossa? Siltaurakastakin käärii sievoiset voitot useampi toimija. Tästä kehityksestä hyötyy myös keinottelijat, koska sillan rakentamisen jälkeen, Kruunuvuoren ja yleensä ratikkakiskojen ulottuvissa olevien kiinteistöjen arvo pomppaa n. 1000 eurolla /m2. Kannattaa ottaa iso laina ja sijoittaa radanvarsiasuntoihin, jonka jälkeen kaupungin mainostamille "edullisille" kerrostaloasunnoille voi heittää hyvästit.

Ketkä ovat näistä järjettömistä suunnitelmista vastuussa?
Saaristoratikkaidean äiti kerrotaan olevan Marja Piimies, kaupunkimme asemakaavapäällikkö.
Hän ajaa "lastaan" eteenpäin kaikin käytettävissä olevin keinoin ja keinoja kaihtamatta. Toinen hankkeen puuhanainen on Anni Sinnemäki. Kaupungin uljaasta uudesta ilmeestä kertovat esitteet ja hankesuunnitelmat ovat täynnä sumutusta ja runollista maalailua aivan toisenlaisista olosuhteista, kuin mitä on tulossa.

Liikenne tulee olemaan yksi merkittävimmistä pullonkauloista ja siihen Piimiehellä, Sinnemäellä ja kaavoituksella on ratkaisu "yksityisautoilu loppuu". Se on vihreää toiveajattelua eikä ratikan kapasiteettikaan tule riittämään järkevään työmatkaliikenteeseen. Kaiken lisäksi se suuntautuu vääriin ilmansuuntiin.
Laajasalosta tarvittaisiin yhteys ennen kaikkea itään ja pohjoiseen, nyt kaupunkimme ”manipuloima” liikennetutkimus väittää, että suurin liikennemäärä suuntautuukin keskustaan, (jotta se saaristoratikka saataisiin rakennettua).

Johdossakin täytyy olla vikaa: ”Toimialajohtaja Mikko Ahon alaisuudessa toimialalla työskentelee noin 1 700 henkilöä. Toimialan toimintaa ohjaa ja valvoo kaupunkiympäristölautakunta jaostoineen”. Poliittinen johto on Anni Sinnemäellä: ”Apulaispormestari Anni Sinnemäen toimialaan kuuluvat maankäyttö ja kaupunkirakenne, rakennukset ja yleiset alueet ja palvelut ja luvat -kokonaisuus.”

Nämä järjettömät suunnitelmat siunaa Helsingin kaupunkiympäristölautakunta , joka on poliittinen elin ja valitaan vaaleilla äänestettyjen kaupunginvaltuutettujen joukosta, poliittisin perustein ja voimasuhteella.

Äänestäkää heidät ulos, kenties johtoporraskin saadaan vaihtoon samassa rytäkässä.
Henkilönimet löytyvät tästä linkistä:
https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/paatoksenteko/kaupunkiymparistolautakunta/yhteystiedot

tiistai 5. helmikuuta 2019

Laajasalon raitiovaunuvarikko on ympäristökatastrofi


Kymp-lautakunnan (Kaupungin ympäristösuunnittelulautakunta) listalla oleva Laajasalon varikko on virheinvestointi ja ympäristökatastrofi. Jatkamalla raitiotie Laajasalontietä Herttoniemeen säästyisi 50 miljoonaa euroa ja palvelu paranisi. Laajasalon liikuntapuistoa voisi silloin kehittää asukkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Suunnitelma Laajasalon liikuntapuistoon on hirviömäinen, sen korkeus on 45 metriä vastaten 15-kerroksista rakennusta. Massiivisen kompleksin  sijainti kulttuurihistoriallisesti ja maisemakulttuurillisesti arvokkaassa kartanoympäristössä on brutaali. Tehty ”kiiltokuvasuunnitelma” antaa aivan väärän kuvan todellisuudesta. Laajasalon asukkaille tärkeän ja keskeisen liikuntapuiston tuhoaminen olisi  täysin vastuutonta. Selvityksissään virkahenkilöt antavat väärää tietoa ja kaunistelevat totuuksia. Odotamme luottamushenkilöiltä todellista asioihin paneutumista ja rohkeutta.
Annamme mielellämme lisätietoja.
Koirasaarentien kaavan kerroslukuja tulee tarkistaa reilusti alaspäin. Eteläpuolen pientalokortteleissa maksimissaan 2-3 kerrosta. Kaupunki on luvannut säilyttää Laajasalon pientaloalueet. Nyt yritetään työntää pientalokortteliin 6-kerroksisia kerrostaloja.
Mika Penttinen
puheenjohtaja
Laajasalon pienkiinteistöyhdistys ry
p. 050 5178283, mika.penttinen(ät)kp-ark.fi
korva (ät) @-merkillä

tiistai 29. tammikuuta 2019

Rakenteellinen korruptio ja oikeusministeriö

SEITSEMÄN VUOTTA VIIVITYSTAISTELUA
Oikeusministeriön (jäljempänä OM) korruptionvastainen yhteistyöverkosto -projekti on julkistanut lopputuloksen 9.12.2018.

Tuloksen julkistamisen yhteydessä avattiin "ilmiantosivusto".

https://korruptiontorjunta.fi/ilmoita-korruptiosta#EOA-OKA
Tämän "ilmiantosivuston" osoitteet vievät juuri samoille viranomaisille jotka jo ovat kertaalleen torpanneet kaikki tutkinta- ja oikaisupyynnöt. Uskotteko vakavissanne, että samat instanssit jotka ovat korruptoituneita ratkaisujaan tehneet, korjaisi virheensä, kun vääryyttä kärsinyt kansalainen "ilmiantaa" heidät heidän omaan sähköpostilaatikkoonsa? Tässä on täysin ummistettu silmät todellisuudelta. Rakenteellinen korruptio on organisaatioiden sisällä pesivä "maantapa", hyssyttelyä ja peittelyä. Ei siellä ketään haluta rangaista tai vääryyksiä oikaista. Kaveria ei jätetä.

Ketä tällä sivustolla hämätään? Ensiksi tietysti kansalaisia mutta viimekädessä EU:ta tietenkin.
Rahaa ja aikaa on poltettu ainoastaan sumuverhoksi rakenteellisen korruption peitteeksi.

Tämän artikkelin lopussa, kerrotaan miten homma olisi pitänyt hoitaa, tarkoituksella, että rakenteellinen- ja piilokorruptio TODELLA kitketään tästä maasta.

EU:ssa ollaan havaittu, että Suomi ei ehkä olekaan kolmanneksi tai neljänneksi tai edes viidenneksi korruptoitutumattomin maa. Täällä rehottaa "piilokorruptio", ja se voi edelleen erinomaisesti. Transparency Internationalin tutkimus kun ei saa esille piilokorruptiota, niin ”sitähän ei silloin ole”, valtiovaltamme ajattelumallin mukaan.

OM:n mielestä OECD:n lahjonnan vastainen yleissopimus ja Euroopan neuvoston yhteyteen perustetun korruptionvastaisen toimielimen (GRECO) antama suositus (lue kehotus), "on nyt täytetty". 

Ihmettelyä aiheuttaa, että tämän 4 + 3 vuoden projektin tuloksena on tehty iso määrä paperia, koulutusta, ohjeita viranomaisille ja opaskirjoja virkamiehille: "mitä piilokorruptiolla tarkoitetaan"-tyyppiä: "Tuhmat pojat ja tytöt, ettekö tiedä mitä korruptio on? Maan tapa, jolla toimitte, ei olekaan laillisuuspohjalle rakentunut”.
Ei kait sellaista olisi piilossa touhuttu, jos sitä ei laittomaksi ole tiedostettu. Kenties naapuriloosin työkaveri saattaisi kiinnittää huomiota työkaverinsa touhuihin mutta riittääkö työtoverilla, tai alaisella kanttia tehdä ilmoitus tai onko hän peräti samassa sotkussa mukana jo huomaamattaan, tai vain esimiehen käskyä noudattaen? (näin on tapahtunut)

Kollegiaalinen suojelu on eri ammattikunnissa hyvinkin tiukkaa. Kun valitus menee saman instanssin esimiehelle, luuleeko OM, että kukaan loogisesti ajatteleva, lähtee omaa työpaikkaansa vaarantamaan? Henkilöllisyyden suojelu on erittäin hankalaa yrityksissä ja virastoissa, joissa on mahdollista lukea henkilökunnan sähköpostit ja nettilokit, vaikkapa firman tai viraston palvelimilta.

TÄMÄ EI TULE TOIMIMAAN.

"Ilmoita korruptiosta" sivusto vie onnettoman vääryyttä kärsineen ilmoittajan tasan samojen henkilöiden pakeille, joilta valittaja on juuri piilokorruptoituneen kohtelun, tai päätöksen saanut.

Vääryyttä tehneenä osapuolena on erittäin useassa tapauksessa virkamieskunta ja poliittiset päättäjät ja maksajana on aina viimekädessä yksilö ja veronmaksaja, olipa sitten hyvävelisopimuksia tehty minkälaisen toimijan taholla tahansa. Yritysten välinen toiminta on aivan oma lukunsa ja sille voisi joku ryhti löytyäkin ilmiantojen kautta, mikäli yritys ei ole onnistunut verkottumaan sopivien hyväveliviranomaisten kanssa, joka yleensä juuri on osa "maan tapaa".
Tuskinpa työryhmässä niin naiiveja ollaan. Tässä ei ole ollut tarkoituskaan saada asioihin laillista järjestystä, vaan ylläpitää edelleen tuttuja "asioiden hoidon" kaavoja ja hyviä keskinäisten verkostojen hyödynlähteitä ja rauhoitella raivosta kiehuvia kansalaisia. Seitsemän vuotta on hyssytelty, että "tässä ollaan asiaa korjaamassa" ja tuloksena on ainoastaan suuri illuusio.

Projektiin sitoutumisesta voisi myös jotain päätellä. Yli puolet, kolmen vuoden projektin osallistujaedustajista, vaihtui projektin aikana. Itse entisenä projektipäällikkönä osaan ymmärtää, että sellainen projekti ei voi tuottaa hyvää tulosta, tai edes tulosta, johon kaikki osapuolet vakavasti sitoutuisivat.

MITÄ OLISI PITÄNYT TEHDÄ

Ilmiantosivuston tapausten ei missään tapauksessa tulisi mennä kuin tiedoksi AO instansseille ja tutkimus ja toimenpiteet tulisi alistaa "perustuslakituomioistuimelle" jollaista Suomessa ei toistaiseksi ole ja ilmeisesti ei tule olemaankaan, koska se saattaisi jopa toimia oikeusvaltioperiaatteella ja häiritä hyväveliverkostojen toimintaa.


PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIN

Perustuslakivaliokunnan tehtäviin ei kuulu tuomioiden oikaisu. Se valvoo pääasiassa lainvalmistelua ja on poliittinen elin, siksi PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN luonne on olla irti kaikesta mahdollisesta riippuvuudesta poliittisiin järjestöihin ja rakenteisiin, sekä oikeuslaitoksen kollegiaaliseen maineen puhtaanapitopiiriin. Sellainen olisi mahdollista rakentaa jos tahtotilaa olisi. Sellaiseen instanssiin sijoitetut rahat saataisiin hyvinkin takaisin näiden korruptiotapausten paljastumisten kautta ja niiden oikeiden tuomioiden kautta rikollisen hyödyn palautumisena valtiolle. Hävinnyt osapuoli maksaa myös oikeudenkäyntikulut, kuten tapaan kuuluu. Raha ei siis ole todellinen syy istuimen perustamatta jättämiselle.

Aiheesta on keskusteltu vuosikausia, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Syy "tapahtomuuten" on minulle selkeä mutta valtaosaa kansalaisia, se vain ihmetyttää, koska he sinisilmäisesti uskovat poliitikkojen ja virkamiesten ja oikeuslaitoksen edustajien lainkuuliaisuuteen. Toimittajat vaikuttaisivat olevan osa juuri sitä joukkoa ja heille riittää, että aiheesta silloin tällöin puhutaan. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kysely-perustuslakituomioistuin-jakaa-mielipiteita-monella-ei-ole-kantaa-asiaan/6618524

Nykyinen oikeusvalvonta voidaan korvata perustuslakituomioistuimella, koska oikeusvalvonta ei täytä sille asetettua tehtävää. Se kuuluu osaksi poliittisia vaikutusverkostoja ja näyttää toimivan lähinnä poliittisesti nimitettyjen viranomaisten suojeluelimenä ja maineen pesulana. Samoin on keskusteluissa tuotu esille, että se voisi korvata hovioikeuden ja korkeimman oikeuden. Tähän mielipiteeseen en yhdy. Tarvitaanhan työrukkasia oikeuslaitoksen mutkia oikomaan useitakin. Perustuslakituomioistuin olisi se viimeinen niitti jossa oikeus punnitaan, kun / jos muissa asteissa oikeutta ei saada ja esim. oikeusistuinten tuomareiden toimissa havaitaan puutteita tai väärinkäytöksiä. Nyt tuomareita ei valvo käytännössä kukaan (en laske kollegoiden toistensa valvomista, oikeaksi tavaksi hoitaa asia. Viittaan kollegiaaliseen lojaalisuuteen), eikä merkittäviä sanktioita tuomareille todellisuudessa ole. Perustuslakituomioistuin ottaisi käsittelyyn, sinne valitetun, ilmeisen laittomasti tuomitun tapauksen, vaikka KKO kieltäisi valitusluvan. Valitusluvan kieltäminen on yksi tapa piiloittaa väärä tuomio. Perustuslakituomioistuin valvoisi kansalaisten tasavertaisen oikeudenkäynnin toteutumista.

Vain tuomioistuimista ja politiikasta, mahdollisimman riippumaton tuomioistuin, pystyy tutkimaan subjektiivisesti itse oikeuslaitosta ja muita korkeimpia virkamiehiä.
Perustuslakituomioistuimen päätökset, henkilönimineen (päätöksen tekijät ja tuomitut), tulisi julkaista verkossa. Tämä "merkityksi tuleminen" on ainut keino saada piilokorruptio loppumaan. Tuomitut henkilöt tulisi myös voida erottaa viroistaan, joita he eivät ole, tuomion saaneina, kykeneviä hoitamaan laillisin keinoin.


Mitä tarkoitetaan perustuslakituomioistuimella ja miettikää, MIKSI Suomessa ei sellaista ole?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslakituomioistuin

Mitä Niinistö sanoo perustuslakituomioistuimesta? "Hiljaa hyvä tulee". Tähän voisi lisätä, että jahkailemalla tämäkin ongelma saadan maton alle:
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.220888

Perustuslaki-blog kirjoitti 2014:
https://perustuslakiblogi.wordpress.com/2014/02/10/perustuslakivaliokunnan-varapuheenjohtaja-ehdottaa-selvitysta-perustuslakituomioistuimesta/

 (3.6.2018) Lännen median kysely perustuslakituomioistuimen perustamisesta oli puhdasta sirkusta. Totta kai poliitikot sitä vastustavat. Kysely tuossa kansalaisryhmässä oli puhtaasti tarkoitushakuinen. Saatiin näyttävä kielteinen kanta joukossa, joka haluaa jatkaa rauhassa piilokorptoitunutta toimintaansa, kuten ennenkin.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/3970775/LMkysely+Perustuslakituomioistuinta+ei+tule++Anttila+Erityisen+suuri+tarve+koulutukselle+on+kokoomusministereilla

maanantai 28. tammikuuta 2019

Sotemiljoonat valuvat ulkomaille

Nykyisen Kokoomus- Kepu- hallituksen kokoonkeittämä SOTE on aiheuttanut terveyspalveluiden tuottajien keskittymisen yksien suurtoimijoiden käsiin ja suuret ostossummat on maksettu markkinoiden keskittämiseksi. Myös ulkomaiset toimijat ovat olleet ostoksilla joka tarkoittaa, että aikaisemmin kansallisten pientoimijoiden saamat rahat virtaavat ulos maasta, joka ei voi olla kansantalodellisesti järkevää. Pääministeri kiemurtelee ulos vastuustaan. Käy katsomassa MTV:n uutiset 27.1.2019, ( https://areena.yle.fi/1-50048317 ).

Keiden luulette maksavan tämän epäterveen ilmiön?
No senhän maksavat sairaat ja vanhukset  ja kaikissa tapauksissa me veronmaksajat.

Ei sijoituksia tehdä ilman voittoa ja katteita. Sijoitukset pitää saada takaisin ja mahdollisimman lyhyessä ajassa. Tämä tarkoitta, että hoiva- ja terveyspalveluiden hinnat tulevat nousemaan.
Kun terveyspalveluita osittain korvataan valtion tai kuntien kassasta se puolestaan tarkoittaa verotuksen kiristämistä. Missään tapauksissa en usko palvelujen paranemiseen.
Esperi Caren-ketjun (ulkomainen omistus) palveluiden ongelmat ja rahan "ulosmittausmalli" ovat tulevaisuuttamme

Suuryrityksille keskitetyt terveyspalvelut muodostavat tietyntasoisen ryhmäpoolin (jopa ilman suoranaista kartellia) joka voi määritellä terveys- ja hoivapalveluiden tulevan laadun ja hintatason. Kun tarjouksia ja sopimuksia tulevaisuudessa kuntien kanssa tehdään, on tarjousten hintataso aivan muuta, kuin pienten toimijoiden kanssa aikaisemmin neuvoteltaessa. Vastuutahot etääntyvän myös kauemmaksi todellisilta toimialueilta ja palvelupisteet oletettavasti harvenevat (keskitetään). Tämä tulee lisäämään alueiden eriarvoisuutta maassamme ja vauhdittaa maaltapakoa edelleen.

Kuuntelin  27.1.2019 päämisnisterin haastattelua (MTV linkki "Lisätietoa" listassa) ja suorastaan puistatti hänen Sote-ratkaisun ylistäminen ja vaatimukset, sen pikaiseksi läpiviemiseksi, sekä pelottelu mahdollisesti uuden hallituksen Soten purkamisella. Vaikka Sote nyt purettaisiin, vahinko on jo tapahtunut tämän hallituksen lietsoman keskittymishysterian ansiosta. Poolit ovat jo päässeet kehittymään ja rahastus alkaa vääjäämättömästi.

TAUSTATIETOA MUUALTA
YLE (: Hoivaskandaalin keskellä oleva Esperi kasvaa kovaa ja tekee tappiota – Suomeen ei ole maksettu veroja viime vuosina https://yle.fi/uutiset/3-10616935
MTV (27.1.2019): https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kohuyhtio-esperi-caren-taustat-toimintaa-paisutettu-velkarahalla-suurimmalla-omistajalla-kytkoksia-veroparatiiseihin/7259938

Talouselämä (2017) Terveydestä tuli miljardipeli
: https://www.talouselama.fi/uutiset/terveydesta-tuli-miljardipeli/ab3fc0e6-8864-31ae-9ec1-0d763bfec62a

Wikipedis Attendo (2018): https://fi.wikipedia.org/wiki/Attendo myi Terveystalolle palvelunsa: https://www.attendo.fi/uutiset/attendo-myy-suomen-terveyspalvelunsa

Mehiläisen johdolla miljoonaosakkeet Luxemburgissa (IS 2018): https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005498858.html
https://yle.fi/uutiset/3-10211338

Terveystalo ja Pihlajalinna ovat ainakin toistaiseksi pääasiassa Suomalaisomistuksessa, mutta se ei takaa hintojen pysymistä kohtuullisina, johtuen vähäisestä kilpailusta. Samoin ns. "verosuunnittelu" vie euroja ulos maasta olipa omistaja organisaatio, tai kuka tahansa.

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Ratikkahallisuunnitelman huomautukset unohdettiin



Onko Helsingin Laajasalon lapset ja nuoriso niin vähäarvoisia, että heidän ulkoilupaikkansa (joka on nyt kaavoitettu viheralueeksi ja urheilupuistoksi) voidaan tärvellä laajennetulla lisärakentamisella? Eikö kasvavan asuinalueen ihmiset tarvitse ulkoilu ja urheilumahdollisuuksia?

Ratikkahallisuunnitelman asukaskuuleminen ei ole näköjään tuottanut minkäänlaista tulosta kaupunkimme kovakorvaisissa suunnitteluelimissä. ”Kuuntelemme kun on pakko, mutta tuumaakaan emme suunnitelmissamme muuta”, ”hymyilemme edessänne mutta irvistämme takana”. 
Ratikkahallin osallistumis ja arviointisuunnitelma (päivitetty 15.11.2018)  löytyy osoitteesta: 
https://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/oas/1308-01.pdf
JOS ratikkahalli, vastoin kaikkia järkisyitä, on patolooginen PAKKO rakentaa juuri Laajasalon liikuntapuistoon, onko sen ympärille PAKKO rakentaa suuri 15 kerroksinen asuintaloalue? Ei suinkaan.
Maanalainen ratikkahalli voisi edelleen mahdollistaa käsipallokentän säilymisen laellaan ja mäki toimisi laskettelu ja kelkkamäkenä. Puistoa kiertävä lenkkipolku voisi edelleen toimia tehtävässään. Talot eivät kuulu mitenkään tähän joukkoon, ne on tuotu paikalle ”suurenmoisena (lainattuna) ideana” lisärakentamiseksi liikuntapuistoalueelle.

Ratikkahallille paras mahdollinen sijoituspaikka olisi Roihupellon alue, jossa Jokeri- ja raitiotieradat risteävät JA se on teollisuusaluetta jossa ratikkahalli ei ympäristöä häiritse liikenteellään.
Mistä saisimme suunnittelijoille järkeä mukaan suunnitelmiinsa? Kenties todellakaan ei ole kysymys järjestä vaan ihan konkreettisesti rahasta. Kuka hyötyy tästä ja mitä?
Nyt on kysymyksessä näennäinen rakennusmaan tarve ja se rakennusmaa ryöstetään surutta lapsilta ja nuorilta, he kun eivät osaa puolustaa itseään.
Kaavoituksen sortolinja jatkuu. Toisella suunnalla pakotetaan vanhoja pientaloasukkaita muuttamaan kodeistaan, kun rakennusmaasta on ”parkuva pula” raitiotien varsilla ja vanhuksetkaan eivät ole suurempi vastus. Tontit voidaan ympäröidä kivitaloilla ja sen jälkeen heidät kannetaan kodistaan keinutuolissa pihalle.
Tämä on epäinhimillistä rakentamisen hulluutta, teennäisesti ylikuumennetun rakennusbuumin seuraamuksena. Montako hometaloa rakennettiin 90-luvulla vastaavissa olosuhteisa? Rakennusalan ammattilaisetkaan eivät riitä tällaiseen tahtiin.

Pelkääkö kaupunkimme nykyinen johto, että se ei enää seuraavalla kaudella istu palleillaan ja kaikki mahdollinen rakennusmaa tulee NYT kahmia parempiin taskuihin?
Tämä on ilmeisen aiheellinen pelko. Toivottavasti nukkuvatkin äänestäjät heräävät vaaleihin mennessä.
Ratikkahallisuunnitelman viimeisin versio löytyy täältä. Tämä kertoo selkeästi mistä on kysymys. Mitä ihmettä ne talot siellä oikein tekevät? Eihän ne oikeasti edes ole ratikkahallin päällä vaan sen sivuilla, syömässä urheilupuistotilaa:
https://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/2018_kaava/4388_3_viitesuunnitelma.pdf

tiistai 13. marraskuuta 2018

Laajasalon ja Jollaksen suunnitelma on maantieteellinen mahdottomuus

Kymmenen kilon kana ei mahdu kilon pussiin, tai tässä tapauksessa, pussista pois.
Kaupunkisuunnittelu yrittää suunnitelmillaan ylittää mahdottomuuksien rajan.
JOS kaavoituksen viitoittama rakentaminen Laajasalon / Jollaksen alueella toteutuu, alueilta ei ole mahdollista, järkevissä aikatauluissa, liikennöidä töihin, eikä töistä kotiin. Asukasmäärää kaavaillaan kolmin kertaiseksi mutta liikennesuunnitelmat eivät osoita, miten asukkaiden työmatkat saadan järjellisiksi ajallisesti.

Alla olevassa kuvassa on erittäin yksinkertainen vertailu, miksi Laajasalo / Jollaken alueesta ei voi koskaan rakentaa kaupunkikeskustan asukastiheyden mukaista "Cityä", kuten kaavoittaja, taivaita maalailevassa estteissään kertoo. Ikääntyvä väestö ei koskaan tule "sujahtelemaan" polkupyörillä vihreiden visioimia baanoja keskustaan tai edes kaavailtu määrä asukkaita pystyttäisi rahtaamaan työakoina, järkevässä aikatulussa raitsikalla.

Miten ammattinsa osaava kaavoittaja voi puhua Laajasalosta keskustamaiseksi taajamaksi rakennettuna? Suunnitelmissa on tällä hetkellä meneillään juuri tältä pohjalta tuotannossa oleva kaavoitus. Tästä kartasta näkee sen kummempaa liikenteellistäkään ymmärrystä vailla oleva, että Helsingin keskustasta lähtee/tulee 5 moottoritietä ja kolme raideyhteyttä (2 Metrorataa ja lukuisa määrä junayhteyksiä) KUN taas Laajasalosta ei edes suunnitelmissa ole, kuin yksi "bulevardi" liikennevaloineen ja risteyksineen ja mahdollisesti joskus toteutuva Kruunuvuoren silta. Vartiosaari on edelleen rakennuskiellossa ja JOS raide sen kautta Vuosaareen rakennetaan joskus, raitsikan tulee täyttämään suurelta osin vuosaarelaiset.

Kaupungin perustelut voimakkaalle rakentamiselle Laajasaloon ja Jollakseen eivät ole pitäviä. Ei Kruunuvuoren sillan jatkuvasti nousevien kustannusten vuoksi, tai raitiotien kustannusten vuoksi, eikä ratikkahallin pakonnomaisen sijoittamisen Laajasaloon, vuoksi. Ratikkahallia ajetaan urheilupuistoon lisärakennusmaan hankkimiseksi, sen varjolla. SE on kaavoittajan mielestä moraalisempaa, kuin suora urheilupuiston asunnoiksi kaavoittaminen. Ratikkahalli mahtuisi paljon paremmin Roihupellon teollisuusalueelle Jokeriradan varteen, parempien raideyhteyksienkin varteen. Punainen 4? osoittaa Jokeri0 linjauksen Laajasalosta Herttoniemeen ja Roihupeltoon. Tämä on ollut jo vuonna 2013 yleiskaava 2050 kaavioissa piirrettynä, vaikka liikennesuunnittelija ei sitä tunnusta edes suunnitelmaksi. Miksiköhän?
Vuodelta 2014 laskettuja liikennemääriä Helsingin keskustasta päivässä. Laajasalosta kulki 23000 autoa joka  ylittää Vihdintien määrän ja huomioon on otettava, että Vihdintie on moottoritie ja Laajsalontiestä ollaan tekemässä kaupunkibulevardi. JOS Laajasalo rakennetaan kaavoittajan suunnitelmien mukaan, olen syvästi pahoillani kaikkien laajasalolaisten puolesta joita siis tulee olemaan n. kolminkertainen määrä nykyiseen verrattuna n. 69000 autoa päivässä. Sellaista menoa näkyy ainoastaan Länsiväylällä. Laajasalontie ei levene tai nopeudu, päin vastoin se bulevardina hidastuu. Siitä ei tule uutta "Länsiväylää" eikä edes Itäväylää. Jos Laajasalosta saataisiin autot ulos, liikenne ruuhkautuu viimeistään Herttoniemeen, kuten jo nyt.